Haasteista haastavin

Haasteen säännöt:
- Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
- Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
- Täytyy keksiä 11 uutta kysymystä.
- Täytyy valita 11 bloggaajaa.
- Täytyy kertoa, kenet on haastanut.
- Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta:

1. Olen saamaton. Tämän tekstin kirjoittamiseen tulee todennäköisesti menemään paljon enemmän aikaa kuin oikeasti ajattelin. En saa millään luettua ylioppilaskokeisiin...

2. Rakastan kirjoittamista! Heitin runot menemään ja aloin enemmän keskittyä proosaan, ja kyllähän sitä tekstiä syntyy, laadusta en tiedä xD Kirjoittamisen avulla voin vajota omaan maailmaani...

3. ... ja oma mielensisäinen maailmani on turvapaikkani. Voin olla se kuka haluan (ja se vaihtelee päivittäin) ja voin kehitellä kaikenlaisia typeriä pikkudraamoja, joiden osia esittävät oikeat ja fiktiiviset hahmot. (En ole hullu!) Omaan maailmaan pakeneminen on aina ollut eräs keinoistani irtautua ikävistä hetkistä, ja viime aikoina siitä on tullut vielä tärkeämpi osa rentoutumistani.

4. Pidän hömppäsarjoista ja -elokuvista. Siis sellaisista sarjoista kuin Lemmen Viemää, Emmerdale, Tuhkimotarina, Valehtelevat viettelijät, Gossip Girl... ja sellaisista elokuvista kuin High School Musical, Valentine's Day, Rakastunut Bestman ja niin edelleen.

5. Kuuntelen valtavasti musiikkia. Lempibändejäni ovat tällä hetkellä System of a Down (on muuten ollut aina vuodesta 2005 asti), Sonata Arctica (vuodesta 2007) ja maNga (vuodesta 2008, 2009 tai 2010). Kuuntelen paljon kaikenlaista muutakin musiikkia, kesällä esimerkiksi The Wantedia ja One Directionia... mutta ei ikimaailmassa Justin Bieberiä :S :D

6. Musiikinkuunteluun liittyen... Tavallaan häpesin pitkään omaa musiikkimakuani, johon tosiaan kuuluu pop-kappaleita ja rock-kappaleita ja pelkäsin aina, että joku kuulee kuulokkeiden läpi, että kuuntelen Backstreet Boysia tai jotain sen kaltaista, joten kuuntelin julkisilla paikoilla ainoastaan Systeemiä tai jotain tällaista, koska en halunnut, että kukaan ajattelisi, että olen ns. normaali tyttö, joka kuuntelee tyhjänpäiväisiä ralleja. Nyttemmin olen kyllä päässyt siitä eroon :D

7. Haluan muuttaa Jyväskylään. Olen ties kuinka pitkään jo halunnut muuttaa, mikä sinänsä on hieman kummallista, sillä en ole koskaan oikeastaan käynyt Jyväskylässä, eikä siellä asu ketään sukulaisiani tai muita tuttuja. Ajamme kylläkin siitä vähintään kerran vuodessa ohi, kun menemme Tornioon.

8. Kuulemma puhun murteella. Jos näin on, puheessani sekoittuu pohjoisen murre, Turun murre (Suomen kuuluisin koira, hah hah) ja pääkaupunkiseudun murre. Itse huomaan kyllä sen, että kun olen esimerkiksi viikonlopun ollut pelkästään kotona vanhempien seurassa, puhun aivan eri tavalla kuin jos olisin ollut viikonlopun paraislaisten kanssa. Yläasteen alussa yritin parhaani mukaan häivyttää kaikki mahdolliset rippeet murteestani, koska kuudennella luokalla opettajani siitä minulle huomautti turhan ikävästi. Tässäkin tapauksessa olen nykyään fiksumpi, enkä yritä peitellä sitä. Se on osa minua ja olen siitä ylpeä!

9. Minulle on taas iskenyt hirveä hinku ottaa pari lävistystä naamaani. Molemmin puolin alahuultani nimittäin... Ajattelin, että se vaihe olisi jo mennyt ohi, koska ensimmäisen kerran tätä ilmeni yläasteen loppuaikoina, mutta ei selväsitkään. Tiedän kyllä, etten voi ottaa mitään koristuksia naamaani, koska silloin varmaan menetän työpaikkani, mutta aina saa haaveilla? :)

10. En ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa ja siitä olen kyllä varsin ylpeä! En tunne minkäänlaista tarvetta poikaystävälle tällä hetkellä. Ihastun kyllä varsin helposti ja näin, mutten koskaan oikein voi ajatella ihastustani poikaystävänäni.

11. Pelkään pimeää ja perhosia. Pimeää olen alkanut pelätä vasta viime aikoina, kun tollona menin katsomaan erään kauhuleffan kavereiden kanssa. Perhosia olen pelännyt jo pitempään, aluksi kylläkin lähinnä vain yökkösiä sillä näin kerran painajaista sänkyni kokoisesta yökkösestä, jolla oli torahampaat ja kaikki. Ja siitä lähtien olen juossut kiljuen pakoon, jos jokin tällainen lentävä öttiäinen on tullut kohti.


Minulta kysyttiin:

1. Jos sielusi olisi jonkin värinen, minkä värinen se olisi? Tai vaihtoehtoisesti, minkä soittimen kuuloinen?
Kuinka tekisikään mieleni vastata, että sieluni kuulostaa rauhoittavalta tuulikellolta, mutta se taitaisi olla melko suuri vale... Paras vaihtoehto olisi jokin hieman epävakaa soitin, esimerkiksi didgeridoo. Väreistä toivoisin, että sieluni olisi räiskyvä, mutta siinäkin voisi olla paras sellainen öljyn värinen, joka on eri suunnasta erinäköinen?

2. Mikä on varhaisin muistosi tästä elämästä?
Hmm... Varhaiset muistoni menevät aikajärjestyksessään hieman sekaisin, en ole aivan varma, mikä on tapahtunut ensin. Eräs on ajalta, jolloin nukuin siskoni kanssa vielä samassa huoneessa, ja meillä oli molemmilla hirveä yskä. Meidän siis piti hakea yskänlääkettä apteekista. Apteekkari oli leppoisa mies, joka antoi ohjeeksi, että tabletti pitää ottaa pimeässä. Siispä kun oli aika ottaa lääkettä ja mennä päiväunille, vedimme verhot kiinni, että huoneeseen tuli melko pimeää ja otimme lääkkeen ja nukuimme äidin kanssa samassa sängyssä. Toinen muisto, joka on varmaan aikalailla samoilta ajoilta, on se, että nukuimme kesällä siskoni kanssa takkahuoneessa, joka oli viileämpi kuin yläkerta ja leikimme sellaista leikkiä, jossa toisen päälle kasattiin jokaikinen peitto, pehmolelu, tyyny ja yksi patja ja sitten otettiin kuva ja sitten sai ponnahtaa sieltä ulos. Ja heti perään oli toisen vuoro. :)

3. Synnyt seuraavassa elämässä eläimenä. Minä eläimenä haluaisit syntyä ja miksi?
Tahtoisin olla jokin leppoisa eläin, josta kaikki pitävät. Pandan tai koalan elämä voisi olla mukavaa :) Olisi myös mukavaa, jos minusta olisi hyötyä sukupuuton estämisessä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan ;)

4. Jos saisit antaa lapsellesi yhden neuvon elämää varten, minkä neuvon antaisit?
Kaikilla on oikeus olla oma itsensä, ei vain sinulla. Kunnioita tätä perusoikeutta kaikessa toiminnassasi.

5. Saat kutsua kanssasi illastamaan viisi ihmistä, ketä vain. Eläviä tai jo kuolleita, mistä tahansa kansallisuudesta. Keitä kutsuisit?
Hui, kuinka jännittävä kysymys! (Oletan, että saan ystävieni kanssa illastaa ihan koska vain, tämä on vähän sellainen arvovaltaisempi illallinen? :))
No niin, mietitäänpä... Onko suuri yllätys, jos ilmoitan, että ensimmäisenä kutsun saisi Serj Tankian? :D Sitten eräs henkilö voisi olla John Cleese (jos saan toivoa sitä nuorempaa versiota, joka on Monty Pythonissa mukana? XD) Voisi olla mukavaa tavata isäni isä, jota en ole koskaan tavannut. Voisi olla mukavaa kutsua joku kaunis nainenkin, mutta kun nyt lyö tyhjää sillä saralla... tuota tuota... Oi joi, Cary Grant voisi olla mukavaa kutsua, sekä Jerry Lewis. No niin, eipä sinne sitte sitä naiskauneutta siunaantunut. No joskus toiste sitten, eh? :D

6. Olet ollut kauan erossa rakkaasta ihmisestä. Miten kirjeesi hänelle alkaisi?
Apuvaa... Olen aina ollut surkea kirjoittamaan kirjeitä... (Tämä ei ole se alku!!!)
"Morjens! Eipä olla pitkään aikaan nähty... Aivahan tässä on kerennyt jo ikävä tulla! Olisi mukavaa nähdä kasvotusten, kun en oikein saa puettua ajatuksiani sanoiksi." (No olipas taas...)

7. Mitä kannat aina repussa/laukussa/taskussa mukanasi?
No taskussa on aina puhelin ja kuulokkeet. Laukussa on lompsa ja kalenteri ja paaaaljoooon nenäliinoja (koskaan ei voi tietää, iskeekö itkukohtaus vai hirveä nenäverenvuoto....)

8. Jos saisit lukea elämäsi aikana vain yhden kirjan, mikä se olisi?
Uaah, tällaiset kysymykset ovat minun kaltaiselle lukutoukalle silkkaa kidutusta! :) Vain yksi kirja?! Saanko valita sarjan?? :D
No, kirjoista lukisin varmaan Sinuhe Egyptiläsen, koska se on piiiitkä (XD), juonellinen ja viihdyttävä, mutta se on myöskin kantaaottava.
(Jos saisin valita yhden kirjasarjan, ottaisin Christopher Paolinin Perillisen, ah! :))

9.   Minkä muotivillityksen poistaisit katukuvasta?
Napapaidat ja korkeavyötäroiset housut (varsinkin yhdessä)

10. Saat jonkin luonteenpiirteen/taidon ihailemaltasi ihmiseltä. Minkä ja keneltä?
No tuota tuota...
Olisi ehkä mukavaa olla sellainen ihminen, joka pystyy hahmottamaan tilanteen vaatimat teot, kuten esimerkiksi Sherlock Holmes (Voi kyllä, otan tähän nyt fiktiivisiä henkilöitä). Monesti, kun iskee tukala tilanne, ei oikein saa mitään tehtyä, koska ei oikein voi hahmottaa, mitä oikeastaan tapahtuu.
Ja jos ihan oikealta ihmiseltä pitäisi jotain ottaa, Sadelinnun sanavalmius voisi olla ihan kätevää tai ObviouslyCleverin sarkasmi :)

11. Lempikansansatusi? Miksi?
Uaah, kun meillä ei oikein kansansatuja luettu, enemmän Nalle Puheja ja tällaisia. Satujen muisteleminen on siis kovin hankalaa... Hmmm...
En tiedä, onko se kansansatu, mutta pidän kovasti siitä tarinasta, jossa on 12 tanssivaa prinsessaa (en ollenkaan muista, mikä sen nimi on, mutta Grimmin veljesten satu se on). Televisiosta tuli sellainen lastenohjelma, jossa kerrottiin Grimmin satuja, silloin kun olin pieni. Kertojana toimi tämä eräs suomalainen näyttelijätär, jonka nimi muistaakseni oli jotain Sinikan tapaista (surkea muisti, tiedän ^^'). Hän esitti kaikki hahmot ja kertoi sadun ja se jäi jotenkin mieleeni. (Tällä hetkellä en kyllä muista ollenkaan miten tarina loppui :O)
Ja tämä toinen, joka ei tässä maailmassa ole kansansatu, on Siuntio Silosäkeen Kolme veljestä. :) Se on vaan parasta koko kirjassa :))


Minun kysymykseni teille:
1. Jos muistelet lapsuuttasi, mikä on ensimmäinen tuoksu, joka tulee mieleesi?
2. Sinua on pyydetty kertomaan kolmannen luokan oppilaille jostain aiheesta, joka on sydäntäsi lähellä. Mistä kertoisit? Miksi? Mitä sanoisit?
3. Jos saisit kehittää kasvin, jolla olisi jokin erikoinen ominaisuus, minkälaisen kehittelisit? Juokseva heinä, puhuva puu...?
4. Millä tavoin mielestäsi sodat voitaisiin lopettaa?
5. Mitä kertoisit nykypäivästä (siis 2000-luvusta) lapsenlapsillesi?
6. Minkä klassikkoteoksen haluaisit lukea?
7. Mikä on tähänastisen elämäsi suurin saavutus?
8. Kuinka aloitat keskustelun tutun ihmisen kanssa? Entäs hieman vähemmän tutun?
9. Jos saisit valita ihan minkä tahansa paikan, olemassaolevan tai fiktiivisen, missä vierailisit?
10. Millainen on suurin unelmasi?
11. Miksi?


Haatan seuraavat blogit (jos teidät on vastikään haastettu, ymmärrän, jos ette tee tätä :))

jhellouCupcake
Minulla on siivet kimalaisen
Bogeyn blogi (Nimi on liian vaikea minulle ^^)
SCoctail
With A Twinkle

Ja siinäpä ne olivat, kun en muita tunne/seuraa.

Heipsun!

muistoja

Niin. Olin sunnuntaina katsomassa Serj Tankianin keikkaa aNightingalen kanssa. Tuli jossain vaiheessa puheeksi se, kuinka jotkut "tuntevat" musiikin. Siis oli puhetta synestesiasta ja musiikki tuli puheeksi. Nämä mietteet yhdessä sen kanssa, että olin varsin tunteellisella tuulella keikan jälkeen junassa kuunnellessani musiikkia, saivat minut pohtimaan muistoja, joita eri kappaleisiin liittyy. Hämmästyin, kuinka selviä kuvia joistain muodostuu.  Haluaisin kertoa muutaman, jotka ovat kaikista selvimpiä. Toivottavasti näitä on mukava lukea :) (Huom. Kirjotusasu on mikä on)

Don't Pick It Up - The Offspring
Kuperkeikkoja! Isäni on päättänyt kuluttaa minun ja siskoni kiiWin ylimääräisen energian ennen saunaa kuperkeikoilla. Olemme alimmassa kerroksessa, takkahuoneessa, ja vuodesohva on auki. Kaiuttimista raikaa The Offspringin levy (tosin en vielä tiedä bändin tai levyn nimeä, olen niin pieni). Äiti ei oikein pidä ajatuksesta, että kuuntelemme levyä, jonka kannessa on niin paljon pääkalloja.

The Offspringin levyä emme saa kuunnella ilman isää tai äitiä vielä pitkään aikaan. Eipä siinä mitään, en sitä pitkään haluakaan kuunnella. Vasta kun olen jo yläasteella, satun törmäämään levyyn.

Poison - Alice Cooper
Ollaan automatkalla Turun kauppareissulta kotiin. Olen 7-vuotias. Ulkona sataa vettä ja on kylmä. Radiosta tulee korviahivelevä kappale, josta olen pitänyt jo pidemmän aikaa. Äiti sanoo, että esittäjä on Alice Cooper. En ole koskaan kuullut yhtä mieheltä kuulostavaa naislaulajaa... No kappale on kuitenkin hyvä. Ajamme tunneliin ja autoon laskeutuu pimeys.

Sexbomb - Tom Jones ft. Mousse T
Olen tulossa kitarisaleikkauksesta kotiin. Operaation aikana isä ja kiiWi ovat käyneet Anttilassa ostamassa äidille Tom Jonesin Reload -levyn ja sitä kuunnellaan nyt autossa. Autossa tuoksuu Hesburgerin ruoat, joista yksikään ei ole minulle. Eipä mitään, olen syönyt mahani täyteen jäätelöä. Kurkkukin on sen verran kipeä, etten muuta kuin jäätelöä varmaan ikinä enää syökään.

I Got a Girl - Lou Bega
Mazda 121:ssa, eli äidin autossa, eli Ruputissa, on vain kasettisoitin. Äiti on tehnyt monta kasettia, joita voi aina kuunnella, kun mennään Kaarinaan kauppaan. Olen aina pitänyt "ååkaamisesta" ja olen innoissani lähdössä mukaan.
Ulkona on lämmintä ja aurinko paistaa. Kauppareissun jälkeen menemme varmaan Omenapuupuistoon uimaan (siis se ranta on Omenapuupuiston reunalla).

Getting Away With Murder - Papa Roach
Paraisilla "meidän kerroksessa" on iso aula. Siellä on uudet hienot stereot, joista voimme kuunnella levyjä ja kasetteja. Eräänä päivänä päätämme "levittäytyä" (= luoda Bratz - nukkejen kartanon, joka käsittää lähes koko kerroksen). Nuket ovat juuri perustaneet bändin ja uusin kappale on Papa Roachin Getting Away With Murder. Muita kappaleita ovat juuri hankkimamme NRJ Hits 5:n kappaleet.

B.Y.O.B. - System of a Down
Ensimmäinen oma mp3-soittimeni! Ihka ensimmäinen levy, joka sinne siirretään on System of a Downin Mezmerize. En vielä aivan ymmärrä bändin nerokkuutta, mutta siihen tulee pian muutos...
Istun omassa huoneessani ja kuuntelen musiikkia. En voi uskoa, että näin pieneen kapistukseen mahtuu niin paljon musiikkia...

Ruby - Kaiser Chiefs
Automatka Tahkolle on yhtä kidutusta. Äidin uusi kappale Ruby soi koko ajan joka radiokanavalla, ja minulla on huono olo. En vielä tajua kappaleen loistokkuutta, se oivallus tulee vasta muutaman vuoden myöhemmin.
Inhoan hiihtämistä. Tahkon lähestyessä stressaan koko ajan enemmän edessä olevia monen kilometrin hiihtolenkkejä. Miksei voitaisi vain käydä kävelyllä?

Save the Population - Red Hot Chili Peppers
Istun auditorion oven edessä koulun käytävällä. Kuten tavallista, kuuntelen musiikkia, etten kuule muiden kommentteja. Ainoa poikkeus tavalliseen on, että minulla on isän mp3-soitin.
Odotan pääsyä auditorioon. Pitäisi osallistua johonkin kirjavinkkauskilpailuun, mutta pelkkä ajatus saa minut voimaan pahoin. Miksi edes suostuin? Tiedän lopputuloksen jo nyt, tosin mielessäni kummittelee myös paljon pahempi loppuratkaisu... Auditorion ovi avataan ja astun sisään. Mp3-soittimessa soi RHCP:n Greatest Hits -levy.

Ukkonen - Maj Karma
Ystävänpäivän talviliikuntapäivä... Juuri sopivasti olen tietämättäni pahoinpidellyt erään oppilaan. Opin, että sori ei ole oikea anteeksipyyntö.
Juuri oikealla hetkellä enkeli astuu luokkaan, jossa puhuttelu on menossa. Hän kävelee luokseni ja ojentaa pussillisen sydänkarkkeja. Päätän sillä hetkellä, etten luovu tästä ihanasta ihmisestä ikinä. Opettaja näyttää siltä, että voisi listiä meidät molemmat siihen paikkaan.
Kotimatkalla kuuntelen Maj Karmaa. Sen päivän jälkeen en voi kuunnella Maj Karmaa ilman pahoinvointia pitkään aikaan...
Kiitos aNightingale - aivan kaikesta.

Revenga - System of a Down
Ensimmäinen tapaaminen koulukuraattorin kanssa... Hän haluaa tietää minusta aivan kaiken, koska on tärkeää, että voimme luottaa toisiimme. Päätän heti siltä istumalta, etten luota häneen. Hän haluaa tietää lempibändistäni. Yritän kovasti kertoa, miksi rakastan Systeemiä niin paljon, mutta hän ei selvästikään ymmärrä. Puolen tunnin istunnosta on ainoastaan se hyöty, etten joudu kidutuskammioon katsomaan Titanicia.

We Made It - Linkin Park ft. Busta Rhymes
Olen kiiWin kanssa luistelemassa järven jäällä. Kuuntelemme musiikkia puhelimesta. Kertosäkeen aikana levitämme kädet ja olemme lentokoneita. Nauramme mahat kipeiksi.
Kappaleeta tulee mieleen myös StargardensBreath (menikö oikein? :D)

Madness - Muse
Päädyn sattumalta Musen Hartwall Areenan keikalle, ja vielä permannolle... He soittavat Madnessia ja en voi muuta kuin tuijottaa. Valoshow on aivan uskomaton. Kun Bellamy alkaa laulaa "I need to love..." tunnen kuinka kylmät väreet menevät selkääni pitkin. Minulle tulee uskomattoman hyvä olo.

Kiitos ja kumarrus ~

Serj Tankian @ Hartwall Areena 29.9.2013

Kävin sunnuntaina aNightingalen kanssa katsomassa Serj Tankianin Orca- ja Elect the Dead -sinfonioita Hartwall Areenalla (kuten otsikkokin kertoo :D) Serj Tankianin näkeminen livenä on ollut haaveeni Elect the Deadin julkaisusta lähtien ja ihan päällimmäisissä toiveissa Serj Tankianin ensimmäisen keikan jälkeen. (Sehän oli Prvonssirock monta vuotta sitten, kun Tankian ensimmäistä kertaa Suomessa kävi, enkä sinne päässyt)

Tankian on kiertänyt Eurooppaa (ja kiertää edelleen) sinfonioidensa kanssa. Suomessa mukana oli ukrainalainen sinfoniaorkesteri, jonka nimi katoaa päästäni heti, kun sen luen :D Lavalla oli kaikki mahdolliset soittimet ja voi että! Olen sanaton. Musiikki oli niin kaunista ja mahtipontista, enkä oikein tiedä, kuinka voisin kuvailla tunteitani.

Olen ehkä hieman puolueellinen sanoessani näin, mutta mielestäni konsertti oli loistavasti jaettu siten, että koko show alkoi Orcan ensimmäisellä osalla, jonka jälkeen tuli muutama Elect the Deadin kappale ja sitten tuli taas Orcan osa ja niin edelleen. Orca oli Tankianin kannanotto ihmiskunnan tilaan (yllätys... :D) ja osat kertoivat tarinaa eri vaiheista.

Konsertti loppui yhteislauluna laulettuun Empty Wallsiin, joka on lempikappaleeni Elect the Deadilta. Se oli viimeinen kappale, joka esitettiin koko sinfoniaorkesterin voimin, mutta Serj palasi vielä lavalle pianistin, kitaristin ja dudukin-soittajan kanssa soittamaan encorena Gate 21:n. (Duduk on armenialainen huilu) Gate 21:sta tuli lempikappaleeni koko Tankianin tuotannosta heti kun sen kuulin. Siitä on kolme versiota: alkuperäinen, rock remix ja nyt kuultu akustinen versio. Itse pidän kyllä rock remixistä eniten, mutta kuitenkin :)

Haluan kiittää aNightingalea, että hän lähti mukaani katsomaan, vaikka ei edes kovin paljoa Serjistä varmaan tiedäkään :) Haluan myös pahoitella, että paikat eivät olleet aivan keskellä riviä, yritin parhaani! :)

Lopuksi laitan tähän vielä soittolistan, jos teitä kiinnostaa :)

1. ORCA Act I - Victorious Orcinus
2. Feed Us (with Borders Are poem)
3. Blue
4. Sky Is Over
5. ORCA Act II - Oceanic Subterfuge
6. Lie Lie Lie
7. Money
8. Baby
9. Elect the Dead
10. ORCA Act III - Delphinus Capensis
11. Honking Antelope
12. Falling Stars
13. Beethoven's Cunt
14. ORCA Act IV - Lamentation of the Beached
15. Empty Walls

Encore
16. Gate 21

Oli tosiaan aivan ihana ilta! Tunteet oli vielä pitkään pinnassa :)

Heipsun!

ps. Kiitos aNightingalen uskomattoman tarkkojen silmien, löysin itselleni Serj Tankian -paidan! Kokoelman täyttymys ;)

pps. Eräs aihe, josta keskustelin seuralaiseni kanssa yhdessä junassa kuuntelemieni kappaleiden kanssa inspiroi tulevaa blogikirjoitustani. Olen sen jopa kirjoittanut jo paperille, että vielä kun saisin sen tänne ;D

Mää tahtoo... :P

Älkää pitäkö minua pinnallisena, mutta ajattelin jakaa muutaman asian, jotka ajattelin hankkia kunhan palkkaa hieman kertyy tilille. Kovasti haluan jotain kirjoittaa, ja koska ei ole oikein muutakaan asiaa, kerron sitten jotain ihan tyhmää ja turhanpäiväistä :P

 

Devicen levy ei kyllä ole aivan maailman tärkein, mutta olen kyllä kuolannut sitä niin pitkään, että voisin sen ostaa :P (Device on Disturbedin laulajan David Draimanin sivuprojekti ja levyllä esiintyy mm. Serj Tankian ja Mike Shinoda [siis Devicen lisänä XD])

 

Uusi puhelin on se tärkein, koska nykyinen vetelee viimeisiään. Olen nyt sitten pitkän prosessin jälkeen päätynyt Samsung Galaxy S3 -malliin :P Jos siitä löytyisi vielä niitä punaisia versioita... :)

 

Uudet talvikengätkin on melko tärkeät, koska minulla ei ole ensi talveksi muuta kuin mokkasaappaat ja nekin alkavat vedellä viimeisiään (ne ovat jo melkein 8 vuotta vanhat, hupsis ^^') Löysin EMP:ltä nämä ihanat kengät ja sain jo melkein luvan tilata ne :3 Ja ne ovat aivan ihanat, ainakin kaikissa kuvissa :)

 

Lisäksi minun pitäisi käydä parturissa, kun hiukset on taas päässeet hieman venähtämään ja väri haalistumaan. Olen päättänyt käydä Kirkkonummella sellaisessa paikassa kuin Hair & Ink Studio H.C., koska sitä minulle on suositeltu, ja se on erikoistunut hieman "räväkämpiin" hiusmalleihin :) (Ja saan ehkä alennusta, koska kampaamon pitäjän äiti on samassa paikassa töissä :P) Voisin käydä sitten joskus siellä ottamassa sen tatuoinnin, mutta se vaatii useamman palkan XD

 

Kuuntelen tässä samalla The Piano ja Amelie -elokuvien soundtrackeja (aluksi kuuntelin toista ja nyt vaihdoin :D). Aloin miettiä, että varmaan voisi sanoa, että soittaja/säveltäjä on loistava, jos hänen musiikkinsa saa sisuskalut kiertymään ja välissä tulee tunne, että haluaisi itkeä ja heti toisen kappaleen aikana tulee mahdottoman hyvä olo. Muutenkin minusta tuntuu, että instrumentaaliset kappaleet koskettavat enemmän kuin sellaiset, joissa on laulua. Älkää ymmärtäkö väärin, kuuntelen kyllä edelleen enemmän laulettua musiikkia :D

 

Ajattelin vielä tähän loppuun laittaa muutaman linkin niihin kappaleisiin, jotka saavat jonkinlaisia tunteita minussa aikaan, olisi mukavaa, jos kertoisitte omia mielipiteitänne :)

 

 

 

 

 

 

Käytännössä sama kappale kuin edellinenkin, mutta kuitenkin :)

 

 

No niin, ja siinäpä se sitten olikin :)

 

Ps. Jos jollain nyt sattuu olemaan tuo Samsungin kapula, mielipiteitä otetaan mieluusti vastaan :))

Iiks, ikäkriisi pukkaa päälle :O

Piti nyt sitten kertaheitolla aikuistua, ja soittaa ihan omin avoin lääkäriin ja sen jälkee läboratorioon ja tänään piti varata elokuvalippuja ihan itte ja varata pöytä (ja se tapahtui englanniksi, joten totta kai mokasin, ja annoin väärän puhelinnumeron... toivottavasti kellään ei ole asiaa :D)

Tässä suunnittelen ja järjestelen itselleni kyytiä Karonkkaan ja jänskättää :) Karonkka on siis Jurassic Rockin talkoolaisten fiilistelyilta :) Ja se sattuu juuri sopivasti lauantaille, kun perjantaina tulee vuosia lisää :))) Siispä juhlitaan oikein kunnolla :D

Tekisi mieleni kirjoittaa jotain, mutta kun tuota historiaa pitäisi lukea... Hmh..

Heipati hei taas! (Tämä oli taas vähän tällainen, "oli pakko päivittää jotain" -teksti)

Jurassic Rock 9.8.-11.8.2013

Olin talkoolaisena Jurassic Rockissa Mikkelissä. Lähtö oli perjantaiaamuna kello 5.15 ja perillä Mikkelissä oltiin kymmenen aikoihin. Koulumajoitukseen ja festarialueelle pääsi vasta yhdentoista jälkeen, joten pyörittiin hetki Mikkelin keskustassa ja kävin täydentämässä eväsvarastoani, koska minulla ei ollut mitään käsitystä, kuinka paljon tarvitsisin ruokaa mukaan.

Perjantaina vuoroni oli kello 18:sta puoleenyöhön. Jutut oli kuitenkin niin mahtavia siellä lipunmyyntikojussa, että jäin sinne odottamaan vielä tunniksi, että Pendulumin keikka alkoi. Ilmapiiri oli aivan mahtava, vaikka en ollut ketään porukasta tavannut koskaan aiemmin. Haluaisin kiittää herra V:tä siitä, että hän niin ritarillisesti yritti tappaa kirsisääskiä, jotka minua kiusasivat, vaikkakin huonoin tuloksin. Mitä lähemmäs puoltayötä mentiin, sitä hullummaksi meno kävi siellä pienen pienessä kopissa.
Pendulumin keikka alkoi yhdeltä ja se olisi loppunut puoli kolmelta. Menin sinne ja paikanpäällä oli aivan mahtava meininki. Maa tärisi basson jytkeen voimasta ja ihmiset tanssivat kuin viimeistä päivää. Lavalla oli aivan mieletön valoshow, ja räppäri/laulaja oli koko ajan liikkeessä ja hoki koko ajan "Jurassic Rock, let's party" tai jotain sellasta. En jaksanut kuitenkaan olla loppuun asti, vaan lähdin etsimään kyytiä koulumajoitukseen neljän kappaleen jälkeen. Musiikki kuului kyllä "pysäkille" aivan selvästi, joten en varsinaisesti missannut mitään.
Pääsin perjantaina nukkumaan vasta kolmen ja puoli neljän välillä, mutta nukuin kyllä sitten melko sikeästi ja tyytyväisenä.

Lauantain vuoro alkoi vasta seitsemältä, joten minulla oli koko päivä aikaa tehdä jotain. Mutta mitä??? Koska minulla ei ollut mitään tekemistä, kävin festaribussilla Mikkelin Anttilassa ja ostin itselleni David Nichollsin Kaikki peliin -kirjan sekä Musen 2nd Law -albumin, hupsis. Palasin samalla lailla takaisin ja luin siihen asti kunnes piti lähteä syömään ja töihin. Ruokailuni jälkeen kerkesin piipahtaa Kotiteollisuuden keikalla ja pääsin todistamaan, kun eräs pariskunta vihittiin lavalla. Aaws. Voisi olla ihan mukavaa tuollainen, ei ainakaan tarvitsisi miettiä häävieraslistaa tai mitään sellaista. Ja varsinkin, jos kävisi samalla lailla, etten itse tietäisi häistä mitään :P
Työt tosiaan alkoi seitsemältä, ja oli melkolailla sama porukka paikalla, joten juttu alkoi heti luistaa. Edes kaatosade ei himmentänyt meininkiä. Olin kyllä hieman kylmissäni, koska minulla oli vain Jurassic Rock Crew -paitani ja sadeviitta... Yöllä menin suoraan koululle ja nukahdin melkein välittömästi.

Sunnuntaita olin odottanut koko kesän. Vuoroni alkoi jo kahdeltatoista, joten kerkesin stressata sitä jo pitkään, että jaksanko herätä. Hyvinhän siinä kuitenkin kävi ja olin jopa hieman etuajassa paikalla. Sunnuntaina oli kaunis sää ja melkoinen ruuhka... Hyvin se kuitenkin meni, ja kun kuudelta pääsin, suuntasin kulkuni suoraan päälavalle. Kerkesin nähdä Frank Turnerin keikan lopun ja sitten seiskoskelin tunnin ja odottelin, että System of a Down nousee lavalle.
Olin melko lähellä lavaa ja aivan ihastuksissani. Ainoa huono puoli siinä oli se, että meinasin liiskautua, koska paine oli takaa ja edestä niin kova, kun ihmiset velloivat moshpiteissä. Cigaron aikana pidin kahdesta naisesta kiinni, ettemme joutuneet kurimukseen. Loppukappaleen aikana näiden naisten mukana ollut mies piti hartioistani kiinni, että pysyin kuivalla maalla, enkä joutunut pittiin. Lähimmäisenrakkautta festareilla, kiitos!
Keikka oli aivan mahtava, ja huusin, lauloin, pompin, puin nyrkkiä ja tanssin koko puolitoista tuntisen. Minulla ei koskaan ole ollut minkään keikan jälkeen niin hiki! Säikähdin, kun yritin moikata erästä toista talkoolaista, eikä ääntä kuulunut, mutta pian kävi ilmi, että se johtui vain siitä, etten ollut juonut. Yleisössä kyllä kiersi vesipulloja, joista minäkin otin, ettei kellekään kävisi huonosti.
Ja arvatkaa mikä oli parasta? Shavo huiskutti minulle! Siihen tuli sellainen käytävä, kun moshpit syntyi ja heilautin kättäni ja Shavo huiskutti takaisin! Aaaw!

Palasin keikan jälkeen majapaikkaani ja jäin odottamaan kuskiani, joka pääsi vasta kahdeltatoista yöllä. Lähdimme siinä puolenyön jälkeen ajamaan kotia kohti, pysähdyimme pari kertaa, ajoimme sellaista mukavaa 160 km/h vauhtia ja olin Lohjalla vähän ennen neljää aamulla. Pääsin nukkumaan neljän jälkeen ja herätys soi 6.15... Kotoa piti lähteä 7.15 ja laiva Tallinnaan lähti joskus yhdeksältä. Sain kuitenkin nukkua sikiunta kolme tuntia.

Tallinnassa kävin kampaajalla värjäämässä kuontaloni :) Yritin selittää, että haluaisin raitoja tuohon keskellä olevaan pitkään kohtaa, mutta jokin meni vikaan, joten nyt keskellä päätäni on iso, punainen raita :D Mutta täytyy sanoa, että tämä on vielä parempi! Tykkään tosi paljon!

Hmm, taidanpa laittaa vähän kuvia tähän loppuun. (Ne on varmaan aika epäselviä, anteeksi)

 

Tossa on tuo Jurassic Rockin logo :)

 

Serj Tankian <3

 

Serj Tankian

 

Shavo

 

Vähän tärähtänyt Serj, mutta aaw :)

 

Ja kuten voitte huomata, olen ollut melko lähellä :)

 Vähän tärähtänyt sekin

 

Aivan mahtava keikka, harmillisesti Daron pysyi toisessa laidassa, ei päässyt yhteenkään kuvaan :(

 

Ja tässäpä tämä hiustyyli :))

jaadijaadijaadijaadi... :3

Arvatkaa kuka näkee System of a Downin sunnuntaina toista kertaa livenä?! MINÄ!!! (Kuolen kohta jännitykseen) Jurassic Rockista tulikin mieleeni, että pitää ottaa yhteyttä erääseen dinoja rakastavan ystävääni... Joten tämä päivitys oli sitten tässä :) (Lyhyt ja ytimekäs, mutta kerron joskus jotain kiinnostavampaa, kun jotain tapahtuisi :P)

Pakko on nyt vähän hehkuttaa :)

Kävin Turussa pitkästä aikaa viime viikon perjantaina keskiaikamarkkinoilla (siellä oli niin paljon ihmisiä, etten oikein saanut mitään kuvia otettua, anteeksi.) En olisi halunnut lähteä sieltä pois, Turku kun on vähän niin kuin koti minulle. (En sitten halua kuulla yhtäkään Turku - Suomen peräreikä -vitsiä, hävetkää te siellä, jotka mollaatte kaunista kaupunkia). Oli kyllä ihan mahtava reissu ja seurakin oli oikein mukavaa. Ostin muuten 30 metrilakua, nams (Laihdutussuunnitelmanu ei oikein ota onnistuakseen, miksiköhän? :))

Muutama päivä sitten sain tietää, että minut on hyväksytty Jurassic Rockiin talkoolaiseksi !!! Olen ihan onnesta soikeana täällä, olen niin pitkään haaveillut siitä. Toivon kovasti, että saisin jotenkin sumplittua, että sunnuntai-ilta olisi vapaata, jotta pääsisin katsomaan System of a Downia :3 Ja kaiken hyvän lisäksi, joku toinen on tulossa tuosta naapurikaupungista ja lupasi ottaa minut kyytiin, joten ei tarvitse maksaa tähtitieteellisiä summia junalipuista! Ainoa huono puoli on se, että tulen vasta sunnuntaiyönä kotiin (varmaan aamupuolella jos käy samoin kuin Provinssirockissa, tosin siellä en ollut talkoolaisena) ja seuraavana päivänä pitäisi jaksaa kouluun. Toisaalta, saattaa olla, että olen niin fiiliksissä, että en nuku yöllä ollenkaan ja menen samoilla silmillä kouluun :D Ja Jurassic Rock sattuu juuri sopivasti elokuulle, joten se on melkein kuin synttärilahja :3

Nypimme kiiWin kanssa nauloja vanhan varaston laudoista. Astuin naulan päälle ja sain kolmannen reiän vasempaan jalkaani (kaksi on viime kesältä :D). Ei käynyt kuitenkaan onneksi kovin pahasti. Siitä urakasta sain ensimmäisen kirjameni "N":n. Eilen oli risusavotta ja tänään jatkui, joten sain kirjaimet "O" ja "K". Joko arvaatte mihin nuo kirjaimet liittyvät? Isä lupasi hieman avustaa puheimen ostamisessa, jos autetaan kesällä autotalliprojektissa ynnä muissa, joten saamme kirjaimia aina suoritetuista urakoista ja sitten kun kaikki on koossa, pitäisi päättää minkä kapulan sitä haluaisi. Minulla on alustavasti haaveissa se Nokia Lumia 820 (jos olen puhunut aiemmin 720:sta, pyydän anteeksi, olen ollut sekaisin), mutta kyllä kai se Samsungin mini S3:kin kävisi :D Olisi mukavaista saada se kapula tässä loman aikana, että kerkeäisin hieman opetella sen käyttöä, mutta se saattaa jäädä haaveeksi...

Ennen koulun alkua pitää päästä parturiin, kun tämä kuontalo alkaa olla hieman turhan pitkä, ja turhan vaikea saada pystyyn. Äiti lupasi, että voisin käydä Tallinnassa leikkaamassa ja värjäämässä hiukset, kun se tulisi niin paljon halvemmaksi :P Mutta aika näyttää...

Nyt, hei hei, taas vähäksi aikaa!

Long time no see.

Heipsan! Pahoittelut hiljaiselosta, en suinkaan ole kuollut, mutta on ollut kaikkea kivaa ja inhottavaa, etten ole jaksanut paljoakaan miettiä, mitä sanoisin. Mutta nyt minun on aivan pakko jakaa teille muutamia asioita, jotka ovat saaneet minut iloiseksi :)

Tämä tarina alkaa surullisesti, oikeammin vittumasesti, mutta päättyy hyvin, joten ei hätää. Minun oli tarkoitus mennä kiiWin kanssa Tallinnaan Eckerö Linen Finlandia-aluksella viime viikolla. Ei sitten päästy alukseen, koska mukana olisi pitänyt olla yksi vähintään 25-vuotias aikuinen, koska kiiWi ei ole vielä täysi-ikäinen... Mukavaa, kun olimme tulleet 50 kilometrin takaa, jotta pääsisimme viettämään mukavaa kesäpäivää yhdessä. Viimeksi ei ollut mitään ongelmaa, koska paikalla ei ollut mitään pilkunviilaajaa... No, saimme hyvityksen kuitenkin ja lähdimme satamasta seikkailemaan ratikalla Helsingin keskustaan. Ja ajatelkaa! Emme eksyneet kertaakaan! No, koska aamu oli vasta alkanut, mikään kauppa ei tietenkään ollut vielä auki, joten tapoimme aikaa kuljailemalla Kampin ympäristöä ristiinrastiin. Päädyimme sitten siinä 11 aikaan Selloon ja silloin päivä vasta alkoi luistaa! Löysin itselleni kolme kirjaa, ja koska olen tällainen lukutoukka, meinasin kuolla ilosta. Suomalaisessa Kirjakaupassa oli tämä tarjous, että kolme pokkaria 12 eurolla, joten ostin Paulo Coelhon Alkemistin, David Nichollsin Sinä päivänä -kirjan sekä John Verdonin Numeropelin, jota olen kuolannut sen julkaisupäivistä saakka. Löysin myös aivan ihanan vihon, jolle keksin heti myös käyttöä sekä ylisuloisia panda-tarroja ja erään risti-rannekorun. Ja olin onnellinen. Kun olimme kierrelleet kauppoja jo hyvän aikaa, päätimme, että hei, mennäänpäs katsomaan Iron Man 3:sta kun nyt kerran on aikaa, mutta eipä sitä tietenkään pyörinyt siihen aikaan, kun me olimme paikalla, höh.
Päivä kääntyi loppujen lopuksi ihan hyväksi, mutta hieman olimme ärsyyntyneitä Eckerön palveluun.

Maanantaina eräs isän työkaveri tuli kylään. Hän on suomalainen, mutta asuu Amerikassa. Ja olen varmaan täällä hihkunut, kun tämä samainen työkaveri osti minulle Amerikasta Serj Tankianin molemmat runokirjat, vaikka ei edes tuntenut minua. No niin, takaisin asiaan, olin hieman huolissani, että pitäisi keksiä jotain "small talkia", kun olen hieman huono sellaisessa. Hän sitten tuli ja toi mukananaan 2,72 kilon laatikon Skittles-karkkeja minulle ja kiiWille. Eräs toinen isän työkaveri, ihan aito americano, on aikojen alusta asti ostanut meille "S-karkkeja", koska niitä ei ole saanut Suomesta ja nyt tämä herra toi niitä meille myös. (Ottaen huomioon, että itse olen pian 19 ja kiiWi on 17, tyydymme aika vähään, karkki kelpaa aina!) Aluksi oli hieman awkward, kun vieras yritti keskustella säästä ja itse olisin halunnut lukea, mutta sitten, kun herrat olivat ottaneet muutaman oluen, vieras paljastui oikein mukavaksi ja suorastaan hulvattomaksi mieheksi. Teitä tuskin kiinnostaa, mutta kerron kuitenkin seuraavan pikkujutun: kiiWi esitteli, kun oli tehnyt syntymäpäivälahjan parhaalle ystävälleen (sellaisen valokuvakollaasin) ja tämä herra vieras sanoi siihen: "Henkilökohtaiset lahjat ovat aina mukavia. Ne ovat paljon parempia kuin vaikka esimerkiksi kukkakimput ja karkki". Ja hän oli tuonut meille karkkia ja äidille kukkia. Meinasi hän kyllä leipoa meille aamulla ja paeta sitten rikospaikalta, mutta sitä ei onneksi koskaan tapahtunut :)

Maanantai-iltana päätimme kiiWin kanssa, että huomenna (eli tiistaina) menemme katsomaan sen Iron Man 3:n. Joten eilen olimme taas Sellossa katsomassa ja kuolaamassa Robert Downey Jr:n perään :). Tykkäsin kyllä kovasti elokuvasta, mutta se ei kuitenkaan ollut aivan niin hyvä kuin kaksi ensimmäistä. Mutta parasta koko hommassa oli se, että elokuva esitettiin Rex-salissa ja päätin, etten enää ikinä halua katsoa elokuvaa missään muualla kuin siellä. Ne lepotuolit, joiden selkänojat sai työnnettyä taakse!!! Voi että!
Samalla reissulla mukaan tarttui villapaita sekä Disturbedin Asylum -levy sekä Maj Karman Salama -levy. (Anttilassa on sellainen ihana löytöpiste, missä on levyjä ihan pilkkahintaan, en meinannut päästä sieltä pois!) kiiWi löysi itselleen kaksi Panic! At the Discon levyä ja äidille ostimme Adam Lambertin Trespassing -levyn (Äiti on aivan ihastunut Adamiin :D) Voi voi :')

Olin jo muuttamassa Hankoon, mutta se suunnitelma romuttui täysin, joten täällä ollaan edelleen, keskellä metsää, eikä kukaan vastaa viesteihini :(. Ensi viikolla pääsen pitkästä aikaa Turkuun kotiseuduilleni, kun lähdemme porukalla Turun keskiaikamarkkinoille :) Can't wait :D.

Ja jotain ihmeellistä on tapahtunut taas pääni sisällä, sillä olen alkanut kuunnella pitkästä aikaa lähestulkoon pelkästään Sonata Arcticaa... hmmmmmm, ihana bändi <3 (Jos vaikka saisin ensi vuonna ylioppilaslahjaksi lipun Kemiin katsomaan Sonataa, oijoi!!)

Ja vielä pitää se mainita, että olen löytänyt itselleni unelmieni puhelimen, jonka aion ostaa heti, kun saisin hieman lisää rahaa. Ja koska olen tylsä ihminen, ajattelin vielä laittaa tähän loppuun kuvan siitä. Katsokaa ja nauttikaa :)

Nokia Lumia 720

Tulipas megakirjoitus, hupsis :)

mitämitämitä tässä nyt tapahtuu? :O

Heipä hei!

Kävin viime keskiviikkona ensin parturissa leikkaamassa hiukset vieläkin lyhyemmäksi ja enemmän irokeesiä muistuttavaksi. Istuin Lohjalla kahvilassa ja ohi käveli pieni tyttö pitkähiuksisen äitinsä kanssa. Tyttö kiljaisi innostuneena äidilleen "Kato, mäki haluan tollasen tukan kun tuolla tytöllä!" (Hän oli siis jotain 5-7 -vuotias) Hymyilin tytölle. Äiti vastasi kuitenkin hänelle: "No eihän nyt tuollaista tukkaa, sehän on kuin pojalla. Hän näyttää pojalta." Hymyni hyytyi melko nopeasti... Kiitos tästä sukupuolenvaihdosleikkauksesta, jota en olisi tahtonut. Voitte kutsua minua Uki-Petteriksi tästä eteenpäin. Täytyy sanoa, että vaikka joskus hätkähdänkin sitä kuinka pojalta näytän aina silloin tällöin, en kuitenkaan ole koskaan ajatellut sitä niin täysvaltaisena asiana. Nykyaikana naisillakin voi olla lyhyet hiukset!
Mutta itse rakastan sänkeäni, pienen pientä irokeesin alkua ja pääni varjoa, joka näyttää lohikäärmeen päältä :3

Parturin jälkeen hengailin nelisen tuntia Lohjalla, ennen kuin työhaastattelu alkoi. Se ei oikeastaan ollut työhaastattelu, vaan pikemminkin perehdytys tulevia töitä varten. Tästä voi siis päätellä, että sain töitä. Olen keikkatarjoilija/-tiskari ja tähän mennessä olen ollut eräällä Golf-klubilla ja ABC-liikennemyymälässä. Täytyy sanoa, että itse pidin enemmän ABC:sta joten toivottavasti keikkoja tulee lisää! (Jos olet työtä vailla, opteam.fi vaan auki :)) Ensimmäisen keikan jälkeen tuli todistettua, ettei minulla ole elämää, sillä tekstasin koko päivän pomoni kanssa... Hupsis :D

Sellainen pikapäivitys :)

Hyvää lakkiaisia kaikille teille, jotka nyt valmistutte ! :)

NYT KAIKKI KUULOLLE!

Haastan teidät jokaisen, joka sattuu tälle tekstille silmäyksen suomaan, kuuntelemaan Sonata Arctican To Create a Warlike Feel -kappaleen sanojen kera kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran ihan sillä lailla tutustumiseksi ja toisen kerran sillä lailla, että yritätte kuulla tuon suomenkielisen pätkän tuolta varsinaisen kappaleen alta. Sitten kun kuulette sen, ette voi enää kuunnella tätä kappaletta kuulematta sitä :) Joten uhratkaapa kymmenisen minuuttia tämän kipaleen kanssa, se on aivan ihana!

To Create a Warlike Feel - Sonata Arctica

To Create a Warlike Feel

They've decided to own the world tonight, create the standard, now roll the reel.
Ambush the poor, take what they have to create a warlike feel (turn the page)

A vision, resolution, friends and allies, easy come
The golden moments, our lifestyle depends on your children, we're doomed if

the war is over, all is lost
Down the drain, keep fingers crossed
Hope the World forgets or the World forgives
Charm their minds and hearts, once more,
For me.

Use the time in the public eye
"How we love you so"
Now people, you should know, who's your foe
Who's your friend, your enemy?
The Enemy!

"Yes you are needed, so badly wanted.
If we wish to live in peace, we need to fight, it demands a sacrifice."
New blood is gathered, donations needed.
Every day, one soul away of your fulfillment, the necessity.

Unplug the damaged toys, all amputated souls
For everythins is over for them, we cannot
Use a man, who's lost a hand,
The education paid in full, as planned

Did you hear, they say, the ground they walk's always been holier than mine.
- Oiling the wheels with fire
The only, the righteous, the privileged ones, the law and the almighty power.
- Burning the fields for one flower
[A:]
What was black is now blue, nothing much is really new
On the eve of Hell on Earth you walk the reddish snow.
A chain of command lacks the balls to right the wrong, you proclaim
They always only change the cadency, the song remains the same
[B:]
Kaikkivoipaiselta itsevaltiaalta avaimet elämään.
Kahledimme ainoamme oikeudesta turvaan pysyvään.
Itsevaltiaamme ääni korvissamme, lainan lunastamme,
äideillemme muiston marmoriin.

You made our babiesgo where no parent can follow.
The song remains the same.
"For die we must", our heirs say. Drowning in sorrow forever left hollow...

The bullets you created, shall be used against you, by the people,
All the things you buried will be excavated and re-animated
Fear the future, fear the creed,
We all can see what's been concealed
Together we stand alone behind the lines
With our bare bones

One, two, three, four, what the hell're we fighting for now
Five, six, six, six, lucky seven
Stripmine your private road to hell.

Had we known how this ends in our defeated. I wonder...
Would we still have given you all the children you would ever need

Always washed their minds, clean and white
Like papers you have signed
And people, a single mind, you feed the beast
Thus create a warlike feel.

Kohtauksia elämästä 1.

[Huom! Tämä on sarjan surkein teksti]

Janice loikoili hotellihuoneensa sängyllä. Hän oli ollut tien päällä taustayhtyeensä kanssa pian kolme kuukautta lämmittelemässä suurta pop-bändiä ja pari kuukautta olisi vielä edessä. Janice oli lähtenyt lämmittelijäksi hieman epäileväisenä, sillä hänen musiikkinsa oli aivan erilaista kuin pääesiintyjän. Yleisö oli kuitenkin ottanut hänet avoimin sylein vastaan, ja hän oli saanut uusia faneja ja tuttavuuksia mielin määrin.

Janice oli heti alusta lähtien kiinnittänyt huomiota pop-bändin suloisimpaan nuorukaiseen, kitaristi Davidiin. Hän oli usein seurannut pääesiintyjän settiä vain sen takia, että kuulisi Davidin laulavan. Hän oli tyytynyt seuraamaan Davidin menoa kauempaa, ettei aiheuttaisi tukalia tilanteita. Mistä hän voisi tietää, mitä David hänestä ajattelisi? Janice voisi pilata kaikkien kiertueen alkamalla iskeä miestä, jota ei kiinnosta alkuunkaan.

Puolitoista kuukautta Janice bändeineen oli viettänyt aikaa pääesiintyjän kanssa ja sitten oli tapahtunut jotain. Janicen sydämessä läikähti lämpöä aina, kun hän ajatteli tuota iltaa.

He olivat kaikki viettäneet iltaa erityisen onnistuneen konsertin jälkeen eräässä paikallisessa ravintolassa. He olivat lähteneet hotellille reilusti puolenyön jälkeen iloisina ja pienessä hiprakassa. David oli tarjonnut takkinsa Janicelle, ettei tälle tulisi kylmä. Loppumatkasta Davin oli tarttunut varovasti Janicea kädestä ja vilkaissut häntä ujosti. He olivat olleet yhdessä siitä lähtien.

Ovelta kuului vaimea kolahdus ja sitten napakka koputus. Janice päästi Davidin sisään. Siitä oli tullut tapa; David tuli viettämään iltaa Janicen huoneeseen ja lähti sitten nukkumaan omaansa. Yleensä ilta meni jutellessa, joskus he vain olivat lähekkäin ja nauttivat yhdessäolosta.

David oli rojahtanut Janicen sängylle sillä aikaa, kun Janice oli etsinyt syötävää, tosin huonoin tuloksin. Kun ei kerran löytänyt mitään, Janice luovutti ja kapusi varovasti Davidin viereen sängylle. Ensimmäistä kertaa David laski varovasti kätensä Janiocen ympärille ja lämpö levisi Janicen sydämestä kaikkialle hänen kehoonsa.

Janicea väsytti, mutta hän ei halunnut nukahtaa. Hän pelkäsi, että Davin katoaisi ikuisiksi ajoiksi hänen elämästään, jos hän nyt sulkisi silmänsä. Hän ei kuitenkaan voinut mitään väsymykselleen, vaan vaipui uneen. Juuri ennen nukahtamistaan hän tunsi, kuinka David suuteli häntä otsalle ja kuiskasi hänelle jotain, mitä Janice ei ikinä uskaltaisi tunnustaa Davidille.

Itsekehu haisee, mutta kehunpa itseäni kuitenkin... :P

En saanut eilen luettua suunnittelemaani historian pätkää, joten se siityi tälle päivälle. Angstasin eilen sitä, että joudun lukemaan tänään kaksi pätkää. Heräsin aamulla kahdeksan aikaan ja näytin itselleni kieltä peilin kautta "Sinä typerä laiskiainen, joka et saa mitään aikaiseksi." Söin aamiaisen ja vitkastelin keittiössä. Aloitin lukemisen (Kolmannen maailman konfliktit ja Uusi epävarmuuden aika) yhdeksän jälkeen. Ja humps, yhtäkkiä kello oli melkein neljä ja olin saanut luettua molemmat pätkät ja tehtyä muistiinpanot, ilman ongelmia, ilman tuskastumista. Olen niin ylpeä itsestäni. Huomaamattani olin istunut risti-istunnassa koko ajan, jotenen meinannut pysyä pystyssä kun nousin. Olipa ihanaa lähteä Nupun kanssa kävelylle!

Nyt illalla paketoin kiiWin synttärilahjan. Annan hänelle erään DVD:n, kaksi suklaanallea ja kaksi suklaapatukkaa. Paketoin jokaisen osan erikseen eriväriseen paperiin ja kaikki lopulta yhden paperin sisään. kiiWin kärsivällisyys ei tule riittämään! :DD Kietasin DVD:n vielä valkoiseen paperiin, johon kirjoitin kaikkea kivaa (kun minulla ei taaskaan ole korttia) ja annoin vihjeitä, mikä DVD se mahtaisi olla, hihihii, olen nero! Itse aina haaveilen kaikista tuollaisista pikkujutuista, joten toivon, että kiiWi kostaa minulle ja tekee samalla lailla :DD

Viime aikoina olen taas kirjoittanut paljon. Minun olisi pitänyt kirjoittaa jatko-osaa Jocelyn's Diaryyn, mutta se ei kiinnosta, vaan kirjoitan fantasiatarinaani uusiksi. Olen niin ihastunut hahmoihini, heistä tulee niin mahtavia! Minun omat mielikuvitusystäväni, jotka pakotan tekemään kaikennäköistä typerää, kjeh kjeh.. :D

Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että huomenna julkaisen ensimmäisen osan Kohtauksia elämästä - sarjastani, odottakaapa sitä!

Heipsun nyt, pitää lähteä virittäytymään leffatunnelmaan (töllöstä tulee 10 Things I Hate About You)

Hehkutusta hehkutusta...

Heissan taasen! Nyt ajattelin hieman hehkuttaa, eli jos ei kiinnosta, se on sitten voi voi. :)

Isä oli Amerikassa melkein kaksi viikkoa työmatkalla. (Ihan rehellisesti sanottuna, hänen poissaoloaan ei kyllä huomannut, hän on muutenkin niin hiljaa :D) Hän kuitenkin halusi kovasti tietää, mitä minä ja kiiWi haluaisimme tuliaisiksi, koska siellä on halvempaa kuin Suomessa. kiiWi toivoi korkeavyötäröisiä merkkifarkkuja. Itselläni ei ollut housujen tarvetta, eikä oikein mitään muutakaan tarvittu, joten vitsillä laitoin toiveeksi iPhonen, jos halvemmalla löytyy. Ja isä olisi halunnut ostaa sellaisen tuliaisiksi, mutta siellä puhelimet myydään ainoastaan liittymien kanssa. Mutta kuitenkin! No, hän kysyi olisiko jotain muuta. Siinä sillä hetkellä ei tullut mitään mieleen, muuta kuin että jos jostain jotain Serj Tankian tai System of a Down -fanikamaa löytyy, niin otan iloisena niitä vastaan :) No ei niitäkään ollut sitten löytynyt, mutta isän työkaverin kotoa oli sitten löytynyt minulle Monty Python Almost the Truth -dokumenttisarjaboxi sekä Mel Brooks Collection, jossa on 8 elokuvaa kyseiseltä herralta (tähän hätään en muista mitä ne on :D) Isän työkaveri ei kuulemma tarvitse niitä, kun ei tule oikein katsottua sellaista, joten hän oli lahjoittanut ne minulle. Ja minullehan kyllä kelpaa! Tiedänkin, mitä teen ensi viikonloppuna.... kjeh kjeh :D

Aiemmin eräs toinen isän työkaveri tilasi minulle Serj Tankianin molemmat runokirjat, toi ne Suomeen isälle ja isä antoi ne minulle. Ylipäänsä on jotenkin mukavaa tietää, että isä puhuu meistä työkavereidensa kanssa ja että he suostuvat tuollalailla auttamaan! En ole kyllä saanut vielä aikaiseksi luettua kovin montaa runoa, koska ne kaipaavat hieman sulattelua, mutta kyllä vielä jonain päivänä! (Huomaatteko tästä, kuinka suuri fani olen? Kaikki levyt [SoaD ja Serj Tankian sekä Scars On Broadway], muki, lompsa, kolme paitaa, kaulakoru, seinälippu, runokirjat, kollaasi, kirja... :D)

Se siitä sitten ja seuraavaan aiheeseen. Kävin lauantaina aNightingalen kanssa Helsingissä, kun piti ostaa kiiWille synttärilahja ja ajattelin lyödä useamman kärpäsen yhdellä iskulla, ja tavata ystäväistänikin samalla. On jotenkin aina yhtä ihanaa nähdä kyseistä neitiä, ehkä se johtuu siitä, että meillä on samankaltaisia ajatuksia? kiiWin synttärilahjaa en tässä nyt lähde avamaan, jos vaikka sattuu, että hän lukisi tätä (mitä hän ei toivoittavasti tee), mutta itselleni ostin Sonata Arctican Stones Grow Her Name - albumin sekä Charlotte Brontën Kotiopettajaren romaani -kirjan. Olen tuota kyseistä sarjaa katsonut joskus TV:stä ja koska tykkään kovasti kaikista 1800-luvulle sijoittuvista tarinoista, ostin tuon itselleni :)

 

Vaikka en itse kovin pidä siitä, että laitetaan joka ostoksen kuva jonnekin nettiin, mutta nyt oli pakko sortua siihen. Tykkään tosi paljon tuosta Sonata Arctican levynkannesta, se on varmaan yksi kauneimmista. (The Days of Grays on kyllä kauniimpi :D) Suosittelen lämpimästi tuota uusinta Sonatan albumia, se inspiroi tällä hetkellä kovasti fantasiatarinani kirjoittamista :D

Näette noissa kuvissa tuossa taustana uuden sängynpeitteeni, ennen minulla oli kirkkaanpunainen, mutta koska se oli niin julmetun pieni ja koirankarvoja keräävä (varsinkin kun Nuppu tykkää nukkua sängyssäni ^^') äiti päätyi siihen tulokseen, että nyt on aika vaihtaa uusi tilalle. Itse päätin aikuistua ja ottaa tuollaisen tylsän harmaan, joka sopii kaiken kanssa :P

 

 

Ja lopuksi haluan toivottaa - hyvin paljon myöhässä - hyvää vappua! Eikös olekin suloinen vappupallo? :3 Ja huomatkaa taustalla ankkajuliste tekstillä "Uskalla olla erilainen", jonka isä osti minulle pikkujoululahjaksi, kun minulla ei ollut kavereita, eikä kukaan halunnut oikeastaan edes viettää aikaa kanssani. Ihana isä, eikös vain? <3 Myöskin kirjahyllyssä näkyy Stieg Larssonin Millenium - trilogia på svenska. Ja tuo punamusta hökötin on arkku, jonka päällä rakas CD-soittimeni lepää. Jos oikein tarkkaan katsoo tuon suloisen pääkallon silmistä näkyy allekirjoittaneen paita :D

 

Heipä hei!

Kaksi teoriaa elämästäni...

Minulla on nyt kaksi teoriaa.

Ensimmäinen on se, että tämä kaikki (siis koko maailma) on vain oman pääni sisällä, eikä mitään tapahdu oikeasti, olen vain koomassa vuonna 3013 ja uneksin menneisyydestä. Miten päädyin tähän tulokseen? Yksinkertaisesti seuraamalla sivusta eri ihmisten elämää ja päätymällä siihen tulokseen, ettei kukaan voi olla oikeasti niin typerä, joten minun on pakko ollut keksiä kaikki itse. Ehkä olen kuullut tarinoita menneisyydestä, vuodesta 2013, jolloin ihmiset eivät osanneet käyttäytyä fiksusti? Toinen asia, mikä tukee tätä teoriaa on se, ettei kukaan muu oiken tunnu tajuavan, kuinka typeriä ympärillä olevat ihmiset ovat, joten he eivät silloin varmaankaan ole oikeita? Olisipa mukavaa herätä jo, tämä alkaa käydä melko mielipuoliseksi.

Toinen teoriani on se, että koska tämä on nyt mennyt niin mielipuoliseksi, kaiken täytyy olla totta. Eihän minun rakkaat pienet aivoni voi kehitellä edes tällaista hullunmyllyä. Kai? Luulisi, että jos tämä olisi mielikuvitukseni tuotetta, ihmiset olisivat sellaisia kuin heidän haluaisin olevan (edes yksi ihminen!) eikä tuollaisia pässinpäitä... Mielikuvituksellani olisin varmaan luonut itselleni jo ystävän, joka ymmärtäisi mitä pääni (sikäli kuin näin voi sanoa) sisällä oikein liikkuu, eikä kaikki olisi aina sanomassa "Mutta kultapieni, ethän sinä voi noin ajatella." Toisaalta ehkä alitajuntani ei halua minun pääsevän niin helpolla ja tämä on painajaista? Tai sitten tämä kaikki on totisinta totta ja sinä joka vaivaudut tätä lukemaan, olet ihan oikeasti olemassa oleva, ehkä hieman typerä, mutta kuitenkin, etkä mieleni tuottama kuvajainen. Mistä sitä koskaan tietää?


ps. Pitkästä aikaa tuli ihan oikeasti kiinnostava teksti, omasta mielestäni ainakin. (Ja tämä huomautus pilasi koko homman :D)

Hirveä hinku...

Hirveä hinku kirjoittaa, mutta kynä painaa liikaa, enkä saa koneella mitään aikaiseksi.
Hirveä hinku nähdä ihmisiä, mutta junaliput maksaa tuhottomasti, eikä kukaan kerkeä tavata.
Hirveä hinku saada Devicen uusi albumi ja päästä kuuntelemaan ja rentoutumaan David Draimanin ihanan kähinän sekaan, mutta sekin maksaa niin paljon noita "arvokkaita" kolikkoja, etten voi sitä vielä ostaa. (Enkä varmasti lataa sitä netistä, haluan saada sen levynä!)
Hirveä hinku mennä ulos, mutta on kamala sää.
Hirveä hinku saada jotain hyvää syötävää, mutta kauppa on niin kaukana.
Hirveä hinku kutsua ihmisiä tänne viettämään päivää minun kanssani kun muu perhe on poissa, mutta se on niin kamala vaikeaa...
Hirveä hinku saada töitä, mutta en ole koskaan ollut onnekas arpapeleissä.

***

I'm not here to complain
My job is to tell you
We must have fun
Before we die
The day is closer everyday

Tästä ei voi olla nauttimatta!

Hei (pitkästä aikaa!)

Kävin maanantaina parturissa ja hiuksia lähti oikein mukavasti. Alun alkaen hiukset ylettyivät olkapäiden yli ja nyt ohimoilla on sänki ja päällä reilut kolme senttiä tai jotain semmoista... Eli tosiaan lähes koko tukka lähti iloisesti. Äiti värjäsi eilen tämän tummanruskeaksi, koska se meni niin vaaleaksi, kun tummat latvat lähti. Huomasin suihkusta tullessani erään mukavan yksityiskohdan: en tarvitse enää hiustenkuivainta/fööniä/mikä-lie-kapistus-on-josta-tulee-lämmintä-ilmaa-ja-joka-kuivattaa-hiukset! Pyyhe riittää! Mummini mielestä näytän vähän Antti Tuiskulta, ja tässä tapauksessa en pane pahakseni. Toisaalta herra Tuiskun kuontalo ei ole lähelläkään omaani, mutta aivan sama. kiiWin mielestä näytän eräältä sukulaiseltani (?), joka yllättäen on myös poika... No aivan sama :)
Olin kaupassa ostamassa vahaa, että saan tuon "irokeesin" hoideltua aamuisin pystyyn ja koska hiustuotteet ovat samassa hyllyvälissä, kuin karkit, himoitsin siinä samalla karkkia itselleni :) Siihen tuli pieni poika, mitä luultavimmin 5-vuotias, joka oli saanut luvan valita itselleen tikkarin. Tämä poika katsoi minua niin pelokkaan ihmettelevästi. Tällä isolla tytöllä kun on "irokeesi" (en tiedä miksi tätä kutsuisin) ja kädessä cola-pullo, toisessa kädessä hiusvaha ja karkit houkutteli kovasti. Poika jäi vain katsomaan suu auki ja tikkarin valinta jäi. Hymyilin varovan iloisesti hänelle, ettei jäisi mitään traumoja (yleensä jos on inha pikkupenikka, näytän sen melko avoimesti, tämä ei kuitenkaan ollut inha :)) Kuitenkin pojan äiti tuli hirveällä vauhdilla ja ohjasi pojan kauas minusta koko ajan hokien "Tulepas, mennään, tule, valitse tikkari..." Aloin miettiä, että pelkäsikö äiti, että olen joku pahis, joka tekee jotain pahaa hänen pojalleen? Kuitenkin pikkupoika oli hirveän suloinen, kun piti äidin kauppakassia siinä kassahihnan telineellä, vaikka ei edes kunnolla yltänyt sinne :3 Heidän jälkeensä kauppajonossa oli toinen äiti ja poika. Poika kiipeili ruokien päällä liukuhihnalla, eikä äiti tehnyt elettäkään kieltääkseen. Kassaneiti yritti turhaan saada poikaa pois. Äiti ei edes pakannut kauppatavaroita vaan tuijotti jonnekin... Meinasin itse nostaa pojan niskavilloista lattialle, mutta hillitsin itseni kuitenkin. Ei ollut ollenkaan niin kiva pikkupoika kuin se toinen (vaikka sen äiti ei selvästikään pitänyt minusta :D) [hyvin epäselvä ja poukkoileva juttu, anteeksi]

Toivoisin kovasti, että minulla olisi kuva hiuksistani, mutta valitettavasti ei ole. Mutta yritän laittaa joskus, ja jos joku haluaa nähdä tämän livenä, ilmoittakaa, niin saan hyvän tekosyyn lähteä ihmisten ilmoille :)

Ja lopuksi kappale, johon nyt olen ihastunut. Ottakaa huomioon, että video on live-versio. Ja jokainen menee nuotilleen! Tällaista laulua on ilo kuunnella, eikä mitään nuotin vierestä kiikaamista :) Kappale on ranskaksi, Notre Damen kellonsoittaja -musikaalista.

Ps. Oletko koskaan kuullut bändistä kuin Device? Suosittelen!

For The Sake Of Revenge

Löysin tämän yhden ihanaisen blogista, ja oli aivan pakko tehdä (anteeksi, siis siitä). Olen kyllä tämän tehnyt aiemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti (ei sopinut tähän vaiheeseen, mutta aivan sama :P)

Laitan linkkejä noihin kappaleisiin (jos kiinnostaa).

Säännöt:

1. Laita sekoitus päälle (iTunes, mp3, Windows Media Player yms.)
2. Vastaa jokaiseen kysymykseen seuraavan kappaleen nimellä.
3. SINUN TÄYTYY KIRJOITTAA KAPPALEEN NIMI HUOLIMATTA SIITÄ KUINKA HASSULTA KUULOSTAA.
4. Merkitse 10 ystävääsi.
5. Jokaisen merkityn tulee tehdä sama asia.
6. Pidä hauskaa.


1) Jos joku kysyy "Oletko okei?", sinä sanot
        Lie Lie Lie (Valehtelen siis olotilani?)

2) Kuinka kuvailisit itseäsi?
       I Want It All (Tahdon kaiken, enkä yhtään vähempää!)

3) Mistä pidät miehessä/naisessa?
        Loverboy (Kunnon rakastaja sen täytyy olla...)

4) Kuinka voit tänään?
        Lost (Tämä kuvaa pelottavasti tätä päivää, olen hieman eksyksissä :D)

5) Mikä on elämäsi tarkoitus?
        Gotta Be Somebody (Mitäpä sitä selittelemään...)

6) Mikä on mottosi?
        Love Love (juu..)

7) Mitä ystäväsi ajattelevat sinusta?
         Carnival Of Rust (vähän ruosteessa ihmissuhdeasioissa, eh?)

8) Mitä vanhempasi ajattelevat sinusta?
        I Still... (Minä edelleen ajattelen, että sinusta voisi tulla jotain...)

9) Mitä sinä ajattelet usein?
        A Thousand Years (Suunnittelen tulevaisuutta...)

10) Paljon on 2 + 2?
        Kesäyö (no comments :D)

11) Mitä ajattelet parhaasta ystävästäsi
        La Camisa Negra (musta paita on paras ystäväni!)

12) Mikä on sinun elämäntarinasi?
        More (Enemmän kaikkea, mikään ei riitä, eikös tämä jo tullut aiemmin selväksi?)

13) Mitä sinä haluat olla, kun kasvat isoksi?
        Hysteria (voi kyllä, haluan kylvää hysteriaa minne ikinä menenkin!)

14) Mitä ajattelet, kun näet ihastuksesi?
        Heaven's On Fire (jep, tarvitseeko tarkentaa? :D)

15) Mitä (/miten) tanssit häissäsi?
        Greyhound (Aika tylsät juhlat on tulossa...)

16) Mitä soitetaan sinun hautajaisissasi?
        Kiss From a Rose

17) Mikä on harrastuksesi/kiinnostuksen kohteesi?
        Help! (Ayudame) (Autan ihmisiä! :D)

18) Mikä on suurin pelkosi?
        Degenerated (Suurin pelkoni on rappeutua, se itse asiassa voisi olla niin)

19) Mikä on suurin salaisuutesi?
        Itildik [We've Been Pushed Away] (...)

20) Mitä haluat juuri nyt?
        Black Sheep (Itse asiassa, haluaisin lampaita :D)

21) Mitä ajattelet ystävistäsi?
        Ben Bir Palyaçoyum [I'm A Clown] (Pelkän nimen perusteella voisi ajatella, että olen porukan pelle, mutta jos kuuntelee koko kappaletta, koko käsitys muuttuu... Tosin tässä ei tainnut tarvita kuunnella kappaletta, joten turha analysoida sitä :))

22) Minkä nimisenä julkaiset tämän?
        For The Sake Of Revenge (Kaikki koston tähden. Olen selvästi kamala ihminen... :D)


Kiitos ja kumarrus :)

Jocelyn's Diary

Lauantai 11.4.2015

Tällaisia päiviä voisi olla useamminkin…! Meillä oli tosi hauskaa! Hengailimme koko päivän keskustassa ja siinä uudessa kauppakeskuksessa, joka avattiin viime kuussa. (me = Mick, Joe, Daniel, Cindy, Jennifer ja minä; viiden vuoden aikana yhteenhitsautunut porukka) Mick ja Joe keksivät ”kilpailun”, jossa heidän piti kerätä mahdollisimman paljon paheksuvia katseita ohikulkijoilta. Ja tietysti se, joka keräisi enemmän, olisi voittaja. Cindy laski Joen pisteet ja minä Mickin. Tietysti olen hieman jäävi, koska Mick on paras ystäväni ja olemme tunteneet hiekkalaatikoilta saakka. Daniel ja Jennifer olivat kannustamassa ja valvomassa, ettei kukaan huijaa. Puolen tunnin kuluttua voittajaksi selvisi Mick 18 pisteellä ja vartijan puhuttelulla (hupsis ^^’). Joe keräsi 15 pistettä. Se tuskin oli kovin sovelias peli, mutta välillä täytyy irrotella hieman, eikös vain?

                             Sillä aikaa kun minä pidin hauskaa, Eleanor, rakas siskoni, opiskeli koko päivän kotona, koska hänellä on tulossa ”tärkeä” koeviikko, melkein kolmen viikon päästä. Kuinka teennäistä… Hän on äidin ja isän (varsinkin isän) silmäterä, koska hän on esikoinen ja hänestä tulee lakimies (tai oikeastaan lakinainen, mutta ei sen niin väliä). Hän on myös vuosikurssinsa paras 9,7 keskiarvollaan. Minun keskiarvoni 9,42 on isän mielestä surkea verrattuna Eleanoriin. Ja paskat…

                             Illallisella oli varsin kiintoisa keskustelu. Isä sanoi, että jos en opiskele tulevaisuudessa ahkerammin, päädyn kadulle kerjäämään. Äiti nyökytteli vieressä (hän on nykyään kaikesta samaa mieltä isän kanssa) ja Eleanor tarjoutui antamaan tukiopetusta. Kun vastasin heille, että opettajani pitävät minua nerona, koska pystyn laskemaan vaikeitakin laskuja päässä ja historian ja uskonnon tapahtumat ja asiat pystyn jäsentämään päässäni loogisesti ilman ongelmia, he sanoivat, että siihen nyt pystyy kuka tahansa. Vaan eipä pysty Eleanor… Hän on saavuttanut numeronsa tiukalla pänttäämisellä ja ulkoa opettelulla. Kuinka hänellä on siis parempi keskiarvo kuin minulla? Syy on varsin yksinkertainen: hänen kielensä on ruskea, sluprs slurps…

                             Mutta muuten päiväni oli tosi ihana. Toivottavasti jatketaan samaan malliin.

                             Päivän lyriikat: ”Friday’s cool, but there’s something about Saturday night” (Bright Lights Bigger City - Cee Lo Green)

Keskiviikko 15.4.2015

Suurin osa koulumme oppilaista on kipeänä. Tautiaalto sai kaiketi alkunsa viime perjantaina, kun Lily tuli kouluun, vaikka oli sairas. Nyt minun luokastani koulussa on 10 25:stä, A:lla 5 20:stä ja B:llä 15 30:stä. D:llä, E:llä, F:llä ja G:llä tilanne on kutakuinkin sama, mutta megaluokan (H) 40 oppilaasta vain kaksi on koulussa.

                             Meidän porukasta koulussa oli vain minä ja Mick. Mick jo hieman enteili, että hänellä olisi kuumetta, mutta hän lupasi tulla huomenna seurakseni.

                             Tunneistakin osa jouduttiin perumaan, koska opettajat olivat kipeinä eikä sijaisia ollut saatavilla. Samanikäiset myös pyrittiin yhdistämään yhdeksi tai kahdeksi ryhmäksi ja keksimään meille sitten tekemistä.

                             Päivä olisi muuten voinut olla hauska, mutta suurinenäinen Susan tunki itsensä koko ajan meidän seuraamme… Tein siinä ohessa Mickistä kiintoisan huomion: aina, kun Susan on lähettyvillä, hän on koko ajan äänessä ja yrittää tehdä vaikutuksen Susaniin. En ymmärrä alkuunkaan, mitä Mick hänessä näkee… No, mikäpä minä olen arvostelemaan, kunhan ei pilaa meidän porukkaa.

                             Päivän lyriikat: ”Nobody likes you, everyone left you, they’re all out without you, havin’ fun” (Homecoming - Green Day)

Lauantai 30.5.2015

Huh huh, kiirettä on pitänyt! Peruskoulun loppuminen on (totta kai) hieno juttu, mutta samalla tulevaisuus pelottaa minua. Mitäs jos en pääsekään mihinkään lukioon ja isä heittää minut ulos? Mitäs minä sitten teen?

                             Tänään siis oli päättäjäiset ja tämän jälkeen kaikki hajaantuvat kuka minnekin ammattikouluun tai lukioon. Tosin vielä pitää hetken aikaa odottaa ennen kuin saamme tietää mihin kouluun pääsemme.

                             Todistusten jaon jälkeen, me (= minä, Jennifer, Cindy, Mick, Joe ja Daniel) vannoimme saman valan kuin joka vuosi tätä ennen, että tavataan kesällä, mutta siihen oli pakko lisätä yksi kohta: tavataan säännöllisesti myös sitten, kun koulut alkaa ja pidetään muutenkin yhteyttä. Tämä oli tärkeä lisäys valaamme, koska moni meistä lähtee toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.

                             Laskin päästötodistukseni keskiarvon, joka oli 9,79! Eleanorin päästötodistuksen keskiarvo oli (vain) 9,34 J. En ajatellut vielä kertoa sitä, koska kaikkia kiinnostaa vain Eleanorin keskiarvo ja numerot. Suunnitelmani on, että ilmoitan sen jokavuotisilla sukujuhlilla. Sitten se merkitään isäni ylläpitämään keskiarvotaulukkoon, josta kaikki voivat vertailla lastensa keskiarvoja. Ja kun koko hirveä ihana sukuni näkee, että olen parempi kuin Eleanor, ehkä joku alkaa arvostaa minuakin.

                             Tuosta keskiarvotaulukosta vielä. Sitä on ylläpidetty isän veljen pojan ensimmäisestä numerotodistuksesta lähtien. Eleanor on tähän mennessä ollut aina paras, mutta nyt saattaa jätjestys muuttua, hehee…

                             Ai niin, melkeinpä unohdin! Danielista ja Jenniferistä on tullut pari! Aawws! <3

                             Päivän lyriikat: ”School’s out forever” (Schools Out - Alice Cooper)

Perjantai 5.6.2015

Matkalla Kimin järjestämille sukujuhlille. Kim siis on enoni ja ainoa lähisukulainen, jonka puolesta tekisin mitä vain ja joka arvostaa minua ja saavutuksiani. Hän on 25-vuotias, nörteistä nörtein (ei pahalla) ja soittaa bassoa bändissä, jonka nimi on Smokkinakit. (Häpeän nimeä, mutta olen bändin ykkösfani.) Uskokaa tai älkää, mutta he julkaisivat viime vuonna ensimmäisen albuminsa, jonka nimi on yhtä kaunis surkea luova kuin bändinkin: ”Smokkinakit - tarinoita leninkiranskiksista”. Aah, tukehdun nauruun. Mutta kuitenkin levy on (nimestään huolimatta) aivan mahtava! Räkäistä punkrockia ja koskettavia balladeja, jotka menevät enemmän popin puolelle. Kim (eli enoni) säveltää ja sanoittaa suurimman osan Smokkinakkien kappaleista, mitä on vaikea uskoa, kun katsoo vain ulkokuorta. Olen ollut mukana lähes jokaisella heidän keikoistaan avustamassa tai yleisönä. Keikoilla on aina mahtava meininki ja yleensä mukavasti porukkaakin.

Isä ei (tietenkään) pidä Kimistä, Smokkinakeista tai heidän albumistaan. Hänen mielestään koko homma on aivan naurettavaa. Miksi edes vaivaudun selittämään isän mielipiteitä? Tämähän on minun päiväkirjani.

Käyn yleensä melko usein kesäisin Kimin luona. Montakin kertaa kesässä. On hänkin käynyt meillä pari kertaa, mutta hän ei oikein tule toimeen isän kanssa (täysin ymmärrettävää) joten mieluummin minä matkustan hänen luokseen. Kim ei tule enää sisarensakaan (eli äitini) kanssa toimeen, koska äiti on joka asiassa isän puolella. Onneksi Kimille jää vielä neljä muuta isosiskoa, jotka eivät ole aivan yhtä hulluja kuin äitini.

Sukujuhlista vielä: järjestysvuoro kiertää (tänä vuonna Kim, ensi vuonna me) ja sinne kutsutaan kaikki läheiset ja kaukaiset sukulaiset jälkeläisineen, eli lähes tuhat ihmistä. Tässä kohtaa käy sellainen ”hupaisa” pikkukommellus: äidin ja isän sukulaiset saavat kutsun, koska äiti ja isä ovat hyvin kaukaista sukua toisilleen. Siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla… Vierasmäärä kasvaa joka vuosi, koska lapsia syntyy kuin sieniä sateella… Onneksi järjestäminen ei ole aina saman tyypin vastuulla.

                             Keskiarvotaulukkoa (joka laajenee koko ajan) säilyttää tällä hetkellä isän veli ja isä pitää huolen, että kaikkien numeroille on paikkansa. Sen täydentäminen on koko juhlan kohokohta. Koko suku on molemminpuolin niin vitunmoisia perfektionisteja… (paitsi tietysti minä ja Kim)

                             Juhlien alussa jokainen, joka on saanut numerotodistuksen, saa ”todistajan”, joka laskee todistuksen keskiarvon (lukuaineiden, totta kai, koska eiväthän taitoaineet merkitse mitään.) Todistaja kertoo keskiarvon henkilölle, jonka todistus on kyseessä. Molempien täytyy muistaa se. Juhlan puolessavälissä jokaista todistuksen saanutta pyydetään eteen kertomaan keskiarvonsa ja se merkitään taulukkoon. Lopuksi verrataan keskiarvoja yhteen ja se, joka on paras saa juhlan järjestäjältä jonkin palkinnon (yleensä kukkia, karkkia ja vähän rahaa). Loppujuhla onnitellaan voittajaa, ja yleensä hänelle annetaan lahjaksi onnittelujen yhteydessä vähän rahaa. Sitä, jolla oli huonoin keskiarvo, paheksutaan.

                             Yleensä siis Eleanor on ollut paras, mutta nyt siihen on tulossa muutos! Viime vuonna muuten huonoin keskiarvo oli yhdellä 16-vuotiaalla pojalla. Hänen keskiarvonsa oli 8,42. Koko suku katsoi häntä ja hänen perhettään loppujuhlan ajan väheksyen eikä kukaan suostunut puhumaan heille mitään. Loppujen lopuksi poika ryntäsi ulos itkien ja muut naureskelivat. Hänellä todettiin vakava masennus, kun hän yritti päästä ikuiseen lepoon, mikä sai suvun karttamaan häntä vielä enemmän. Ajatelkaa! 17-vuotias, joka on ollut vakavasti masentunut ja yrittänyt päästä täältä pois. Ja kaikki yhden typerän keskiarvon takia… Minun mielestäni 8,42 on hyvä keskiarvo, mutta…

                             Juttelin maanantaina Kimin kanssa puhelimessa, kun hän kysyi minulta viime hetken ideoita. Kerroin hänelle keskiarvoni ja hän päätti ostaa palkintokukat minua varten. Hän on ainoa suvustani, joka tällä hetkellä tietää keskiarvoni. Hän on myös pohtinut päänsä puhki, kuinka taulukon saisi pois juhlista, mutta mitään järkevää ei ole tullut vielä mieleen.

                             Tämä tosi ”iloinen” ja ”hauska” automatka on nyt kestänyt kaksi tuntia ja yhdeksäntoista minuuttia ja tätä kidutusta on jäljellä arviolta yhdeksän tuntia ja kolmekymmentäkaksi minuuttia. Eli siis isä ajaa, äiti istuu edessä ja me ”lapset” istumme takana. Enemmistöpäätöksellä kolme vastaan yksi kuuntelemme keskusteluohjelmaa radiosta. (Eleanor ”vanhempien kullannuppu” oli tietysti isän ja äidin puolella päätöksessä) Luojalle kiitos, että otin kuulokkeeni ja iPodini mukaan. Säästän kuitenkin akkua ja kidutan itseäni vielä vähän aikaa.

                             En kerennyt tavata Mickiä, Joea, Danielia, Cindyä enkä Jenniferiä ennen tänne lähtöä, mutta olen tekstaillut paljon heidän kanssaan. Tapaamme sitten, kun taas palaan.

                             Taidan lopettaa nyt, kun tuli taas vähän turhan pitkä vuodatus, mutta kun ei ole muutakaan tekemistä!

                             Päivän lyriikat: ”Sometimes I need to remember just to breathe” (Don’t Stay - Linkin Park)

Lauantai 6.6.2015

Tänään on se suuri päivä. Ei tee yhtään mieli mennä sinne juhlille, mutta Kim sanoi, että tarvitsee tukea, kun vieraat saapuvat, joten olen täällä jäähallissa, vai mikä lieneekään, odottamassa vieraita.

                             Isä suuttui eilen minulle kaksi kertaa, kun ensin puhuin Danielin, Joen ja Jenniferin kanssa puhelimessa tunnin (hups) ja toisen kerran, kun hän mietti Eleanorin kanssa kiitospuhetta Kimille (puheen piti olla mahdollisimman piilovittumainen) ja huomautin siihen, että voihan joku muukin joutua pitämään puheen. Sitä isä ei kestänyt ja jäin ilman pullakahveja, mutta oli se sen arvoista.

                             Kerron huomenna lisää näistä tuhoontuomituista juhlista.

                             Päivän lyriikat: ”She’s a dirty dirty dancer” (Dirty Dancer - Enrique Iglesias ft. Usher & Lil Wayne)

Sunnuntai 7.6.2015

What a wonderful day! Kun vieraita alkoi eilen saapua, kaikki luulivat minua Kimin tyttöystäväksi. Mukavaa ja varsinkin, kun oma mummi luuli näin… Hän on nähnyt minut viimeksi jouluna, joten tuskin olen muuttunut siitä niin paljoa. Eipä tuo haitannut kaukaisten sukulaisten kohdalla, mutta että mummi!?

                             Juhlien alussa kaikki vaihtoivat keskenään kuulumisia (silloin se vielä oli mahdollista, koska kukaan ei tiennyt kenenkään keskiarvoja). Kun olin kuullut tarpeeksi monta kertaa sanat: ”Ai, sinä olet se Eleanorin sisko, sinähän et taida olla niin hyvä koulussa kuin siskosi”, livahdin ulos rakennuksen nurkan taakse, minne kukaan ei näe tieltä. Ajattelin hengähtää hetken ja laskea kymmeneen, kun kuulin yhtäkkiä puhetta. Olin aivan varma, että joku vanhempi ihminen oli seurannut minua, mutta sitten tajusin, että siellä oli pieni porukka nuoria (minun ikäisiä), jotka istuivat ringissä maassa ja juttelivat. Kun sitten olin kerännyt tarpeeksi rohkeutta mennäkseni mukaan, eräs henkilö oli lähtenyt tulemaan minua kohti. Huh, onneksi se oli vain Kim. Hän oli kerännyt juhlista ne tyypit, joita ei kiinnosta numeroiden vertailu ja koonnut heidät sinne. Kim ei ollut löytänyt minua, joten oli aikonut etsiä minut myöhemmin.

                             Muita henkilöitä Kimin lisäksi olivat Angelica (15-vuotias tyttö, joka on luokkansa paras), Sean (se 17-vuotias poika, joka viime vuonna oli ”huonoin”. Hän oli sen jälkeen päättänyt, ettei ala miellyttää muita kuin itseään ja on nykyään tyytyväinen elämäänsä ja omaa myös loistavan keskiarvon), Lizzy (18-vuotias tyttö, joka ei myöskään ala miellyttää muita kuin itseään ja hyvä koulumenestys tulee siinä ohessa) sekä Luke (16-vuotias poika, joka on kotipaikkakuntansa nero). Sovin siis joukkoon täydellisesti. Siellä sitten istuskeltiin tunti, kunnes oli pakko siirtyä sisälle julistamaan keskiarvo. Tyypit toivottivat minulle onnea siihen, että pudottaisin Eleanorin (ja samalla isäni) takaisin maanpinnalle. Sovimme myös, että tapaisimme samassa paikassa mahdollisimman pian julkistuksen jälkeen.

                             Kukaan sisällä olleista ei ollut huomannut, että olimme olleet poissa (se etu siinä on, että on paljon ihmisiä). Kim meni eteen varsin haluttomasti julistamaan, että keskiarvotaulukon päivittämisen hetki on koittanut. Siinä sitten me vanhemmat odottelimme vuorojamme, kun ensikertalaiset kävivät ilmoittamassa tuloksensa. Lopulta Kim sanoi: ”Eleanor Armstrong” ja ihana siskoni kävi edessä ilmoittamassa keskiarvokseen 9,52. Seuraavaksi olikin sitten minun vuoroni. Isä oli jo onnitellut Eleanoria voitosta, enkä voinut olla hymyilemättä leveästi mennessäni eteen. Ilmoitin mahdollisimman tyynesti, vaikka sisälläni kuohuikin, että keskiarvoni on 9,79. Katselin kuinka kaikki katsoivat minua epäuskoisina ja lähtiessäni lavalta vilkutin hölmistyneille ihmisille iloisesti. Palatessani paikalleni isä ja äiti (ja totta kai Eleanor) katsoivat minua murhaavasti. Ah, sitä tunnetta!

                             Sain palkinnoksi suuren kimpun ruusuja (ne ovat lempikukkiani ja Kim oli ostanut ne minua varten), satasen Kimiltä ja onnitteluhalin. Kun muut sukulaiset alkoivat onnitella minua, kaikki muistivat kuka olen. Niin se suhtautuminen muuttuu… Muilta sukulaisiltani sain lahjaksi vähän päälle neljä tonnia. Ja arvatkaapa, mikä oli kaikkein parasta? Minä siis ”voitin”, mutta Eleanor ei tullutkaan toiseksi. Hän oli vasta neljäs! Sean tuli toiseksi (ja yhtäkkiä hänellekin voitiin taas puhua normaalisti) ja Angelica tuli kolmanneksi. (Eli siis oltiin ystävykset kolmen kärkenä J) Kim oli järjestänyt heillekin palkinnot (mikä on tähän mennessä ollut ennenkuulumatonta) ja koska he saivat juhlien isännältä jotain, lahjoivat myös muut sukulaiset heidätkin. Eikä Eleanor saanut mitään!

                             Kun vihdoin olin päässyt eroon onnittelijoista (niistä teennäisistä kusipäistä), suuntasin hallin taakse. Olin ensimmäinen paikalla, mutta en joutunut olemaan kauaa yksikseni. Luke saapui pian jälkeeni tuoden mukanaan erilaisia pikkuleipiä, joita oli varastoinut palkintojen jaon ja onnitteluhärdellin aikana taskuihinsa ja mytyksi käärityn pikkutakkinsa poimuihin. Angelica ja Lizzy olivat pihistäneet keittiöstä yhden suklaakakun. Seanilla oli ollut vaikeuksia päästä eroon onnittelevista isovanhemmista, joten hän ei tuonut mitään (myöhemmin kävin Seanin kanssa hakemassa hieman suolaista pikkupurtavaa). Kim livahti ulos takaovesta tuoden mukanaan korillisen kaljaa, toisen siideriä ja pullon samppanjaa. Hihii, loppuilta sujui varsin rattoisasti.

                             Äiti, isä ja Eleanor lähtevät tänään kotiin ja minä jään tänne auttamaan Kimiä pariksi päiväksi (myös muut ”meistä” jäävät”). Menen sitten junalla  kotiin ja toivottavasti tapaan porukkani.

                             No, eipä muuta tällä kertaa. Taidan mennä vielä vähäksi aikaa nukkumaan, kun krapula meinaa vähän painaa J.

                             Päivän lyriikat: ”I got a hangover, wooo-ooo-o, I’ve been drinking too much for sure” (Hangover - Taio Cruz ft. Flo Rida)

Torstai 11.6.2015

Junassa matkalla kotiin. Nämä pari päivää, jotka olen viettänyt uusien ystävieni kanssa, ovat olleet aivan huikeita! Ehkä jopa elämäni parhaita? Tietysti päivät ovat olleet raskaita, kun olemme siivonneet ja syöneet juhlilta yli jääneitä ruokia, mutta kuitenkin tosi hauskoja. Välillä vain makasimme kippurassa lattialla ja hihitimme jollekin maailman typerimmälle asialle. Toivon totisesti, että voimme vielä tavata tämän kesän aikana. Ai niin, tämä todistaa sen, ettei aivan koko sukuni ole umpihullua porukkaa. Suurin osa tietysti, mutta kuitenkin… Sovimme, että ensi kesänä, kun isä järjestää sukujuhlat (meille järjestysvuoro tulee myös toisen kerran yhden kierroksen aikana, äiti ja isä kun ovat sukua), meidän täytyy hommata omat juhlat, ettei tarvitse kitua suvun keskellä. Emme myöskään käy ilmoittamassa keskiarvojamme. Pientä vastarintaa siis.

                             Ilmoitin eilen isälle, että tulen aamulla juna-asemalle. Vastaukseksi tuli, ettei kukaan kerkeä tulla hakemaan, täytyy siis kävellä kotiin. Jassoo…

                             Päivän lyriikat: ”All I wanna say is that they don’t really care about us” (They Don’t Really Care About Us - Northern Kings)

Perjantai 12.6.2015

Tosi kivaahan se tietysti on kävellä kaatosateessa kotiin kahden matkalaukun kanssa juna-asemalta (oi, miksi juuri tällä kertaa unohdin bussikorttini kotiin?). Saapuessani likomärkänä ja nälkäisenä kotiin, ”kiireiset” perheenjäseneni istuivat keittiönpöydän ääressä suunnittelemassa lomamatkaa jonnekin aurinkorannalle… Jääkaappi oli tyhjä, koska ”me (äiti, isä ja Eleanor) olemme lähdössä matkoille, emmekä viitsi jättää mitään pilaantumaan.” Kiva. Entäs minä? ”Voit käydä ostamassa jotain kaupasta, mutta se on tuskin tarpeen, kun näyttää olevan ihan hyvin vararavintoa tuossa vyötäisillä.” Kiitti vitusti tästä, niin mukava kommentti.

                             Isä, äiti ja Eleanor lähtevät Turkkiin kahdeksi viikoksi (hallelujaa, praise the Lord) ja minä jään tänne. Ruokarahaa tänne jätetään satanen, ja sillä sitten pitäisi selvitä kaksi viikkoa. No, kaksi viikkoa ilman noita idiootteja on ihanaa vaikka kuoleman kielissä. Olisihan se tietysti mukavaa päästä Turkkiin, mutta menen sinne mieluummin yksikseni tai kavereideni kanssa.

                             Ajattelin huomenna soitella ihmisille, josko voisimme tavata näiden kahden viikon aikana. Voisin myös kutsua Kimin ja kumppanit käymään täällä.

                             Ai niin, päätin tänään, että muutan kotoa pois mahdollisimman pian. Ensi viikolla tulee tieto, mihin lukioon pääsen, ja jos onni on puolellani ja pääsen sinne minne haluan, muutan lukion asuntolaan, joka on toisessa kaupungissa (lukio on tietysti siellä myös :D) kaukana täältä. Se lukio on muuten hieman parempi kuin Eleanorin, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla…

                             Päivän lyriikat: ”Monday at the disco club, Tuesday at the disco club, Wednesday at the disco club, Thursday at the disco club, Friday at the disco club, Saturday at the disco club, Sunday at the disco club,  every day at the disco club, see us at the disco club, see you at the disco club” (Disco Club - The Black Eyed Peas)

Maanantai 15.6.2015

Soitin ihan ensimmäisenä (vasta tänään, koska viikonloppuna oli hieman ongelmia, mutta ei niistä sen enempää) Mickille. Parhaana ystävänäni hän ansaitsi sen kunnian. Puhuimme ensin puolitoista tuntia kahdestaan ja kaksi tuntia kimppapuheluna, johon osallistui koko porukka. Oli ihanaa kuulla, miten ihmisten lomat ovat alkaneet.

                             Sovimme, että huomenna kaikki tulevat tänne ja Jennifer hoitaa leffat, Daniel makeat herkut (hänestä tulee leipuri), Mick suolaiset naposteltavat, Joe juomat (alkoholitonta, totta kai, nämä tyypit eivät juo) ja Cindy aikoi tuoda mahdollisimman paljon tyynyjä ja huopia, että saadaan aikaiseksi kunnon laiskanlinna, josta ei tarvitse nousta kuin tarpeen vaatiessa. Minä hoidan paikan ja illallisen (myös aamiaisen).

                             Mickillä oli varmaan auringonpistos, koska hän ehdotti että kutsuisimme myös Susanin mukaan. What the fuck? Susan ei ole koskaan ollut osa meidän porukkaamme (tai yleensä mitään porukkaa), miksi hänet nyt pitäisi kutsua mukaan? Juuri kun kerkesin ajatella, ettei minun tarvitse enää ikinä nähdä Susanin ylisuurta nenää, jonka hän tunkee joka paikkaan tai kuulla sitä kamalaa kaakatusta, jolla hän levittää jokaisen salaisuuden eteenpäin, Mick ottaa ja ehdottaa, että hänet pitäisi kutsua myös… Ja minä olen aina pitänyt Mickiä fiksuna poikana… Onneksi minun ei tarvinnut palauttaa Mickiä Telluksemme pinnalle vaan Cindy ja Joe alkoivat kuin yhdestä suusta laukoa vastaväitteitä ja päädyimme (täysin demokraattisesti äänestämällä) siihen, ettei Susania kutsuta.

                             Kun olimme sopineet kaiken tarvittavan huomista varten ja vähän muutakin sekä lopettaneet puhelun, aloin siivota. Tein kiintoisan löydön Eleanorin huoneesta. Tutkin hänen vaatekaappiaan (sehän on sallittua, kun kukaan ei ole näkemässä) ja löysin matikan kokeen, josta oli tullut nelonen. Ja vielä niin helposta aiheesta kuin geometria. Isä ei varmaankaan tiedä tästä… Hmm, tästä löydöstä on vielä varmasti hyötyä tulevaisuudessa, kjeh kjeh…

                             Siivoaminen jäi vähän vähemmälle, kun nuuskin ympäri asuntoa. Isän ja äidin huoneessa en ole koskaan saanut käydä ja toivon totisesti, etten olisi mennyt nytkään. Huone on tietysti asunnon suurin makuuhuone, jossa on parveke (myös olohuoneesta pääsee toiselle parvekkeelle). Seinät ovat vaaleanruskeat ja siellä on iso sänky. Sänkyä vastapäätä on jättimäinen taulutelevisio. Vielä kuulostaa siedettävältä… Mutta kun aloin tutkia kuvia yöpöydillä ja seinällä sängyn yläpuolella, meinasin pillahtaa itkuun. Seinällä ja pöydillä oli hirveästi kamalia kuvia, joissa Eleanor poseeraa yksin tai äidin ja isän kanssa. Jokaisessa kuvassa Eleanor, eikä yhdessäkään minua… Jos en tietäisi paremmin, luulisin, että Eleanor on perheen ainoa lapsi. Kyllä minä olen kohta kymmenen vuotta tiennyt, että Eleanorista pidetään enemmän tein mitä hyvänsä, mutta että minusta ei ollut edes yhtä kuvaa? Jotain mätää tässä on, josta en vielä tiedä…

                             Istuessani keittiössä toipumassa järkytyksestä Kim soitti Seanin kanssa kuulumisia. Kerroin heille lopulta löydöistäni ja Kim lupasi auttaa asunnon etsimisessä (siinä tapauksessa, ettei minua hyväksytä lukioon, josta kerroin aiemmin). He ovat ihania. Pääasia, minkä takia he soittelivat, oli se, että kun he olivat tutkineet sukujuhlien vieraslistoja, he olivat huomanneet sen pienen yksityiskohdan, ettei osa porukasta ole enää edes sukua toisilleen tai sitten ovat tosi kaukaista sukua. Esimerkiksi minä ja Sean emme enää ole sukua ja minä ja Angelica olemme hyvin hyvin hyvin kaukaista sukua. Sean ei ole oikein kenenkään sukulainen ja Luke taas on lähes kaikille jotain sukua. Siispä sukujuhlia voisi vähän uudistaa. Kutsuin porukan käymään täällä näiden kahden viikon aikana ja kävi ilmi, että he ovat jo tulossa. Sen piti olla yllätys, mutta Kim ei osaa pitää suutaan kiinni. Voisin hypätä taivaaseen onnesta!

                             Eräs asia minua mietityttää. Miksi olen niin paljon enemmän innoissani Kimin ja Seanin näkemisestä kuin oman porukkani?

                             Päivän lyriikat: ”I’ll be waiting here, I’ll be waiting here, for you to coming” (What If - Simple Plan)

Tiistai 16.6.2015

Piti aamulla soittaa Kimille ja Seanille ja pyytää, että he käyttäytyisivät kuin heidän saapumisensa olisi täysi yllätys minulle enkä tiedä siitä mitään. Miksikö? No, jos tiedän, että he tulevat ja sanon sen Mickin kuullen, olen melko varma, että hän alkaa purnata siitä, ettei Susania kuitenkaan päästetä tänne.

                             Mutta nyt pitää lähteä käymään kaupassa ennen kuin ihmisiä alkaa saapua. Kerron huomenna sitten lisää.

                             Päivän lyriikat: ”Na na na na na na na na na na” (Na Na Na - My Chemical Romance)

Keskiviikko 17.6.2015

Huomenta! Eilen ensimmäisinä saapuivat Daniel ja Jennifer, sitten Mick ja lopuksi Cindy ja Joe. Tapaamisemme sai myös hieman juhlallisen säväyksen, koska olimme kaikki saaneet postissa kirjeen, jossa kerrottaisiin tuleva opiskelupaikka, eikä kukaan ollut vielä avannut omaansa.

                             Järjestelimme laiskanlinnamme siten, että koko huoneeni lattia oli patjojen, tyynyjen ja huopien peitossa. Jokainen voisi nukkua siinä niin kuin haluaisi. Herkut jaettiin tasaisesti useampaan astiaan, jotta ei tarvitsisi kurkotella yhdestä kulhosta kaikkien (mikä loistava idea Cindyltä!). Tein tyytyväisenä sen huomion, että ruokaa riittäisi kaikille, vaikka porukkaa oli tulossa hieman lisää.

                             Olimme juuri aloittamassa ensimmäistä elokuvaa maratonissamme, kun ovikello soi. Kaikki näyttivät hirveän hämmentyneiltä ja Mick ensin närkästyneeltä ja sitten syylliseltä kuin olisi kutsunut Susanin… Menin ovelle (ja päivittelin mennessäni, että kukahan se mahtaa olla) ja se olikin todellinen yllätys, eikä minun tarvinnut teeskennellä ollenkaan. Ensinnäkin oven takana oli viisi ihanaa naamataulua kahden sijaan ja toiseksi he huusivat ”YLLÄTYS!” niin kovaan ääneen, että varmasti kaikki taloyhtiön asukkaat kuulivat… En tiedä miksi, mutta olin koko ajan ajatellut, että Sean ja Kim tulisivat kahdestaan. Mutta näin oli vielä parempi! Illan ohjelma meni sen verran uusiksi, että elokuvien katsominen lykkääntyi, koska ihmiset piti esitellä toisilleen.

                             Keskiyöllä menimme taloyhtiön pienelle nurmikentälle istuskelemaan ja päätimme avata kouluunhyväksymiskirjeemme. Fanfaari ja rummun pärinää: pääsin sinne, minne halusinkin ja muutan elokuun alussa koulun asuntolaan! Pääsen siis vihdoin kauas pois täältä! Muuten hajaannumme ympäri maata, joten tapaamisista tulee hankalia järjestää. Mutta: Sean on jo siinä koulussa johon menen ja Luke tulee sinne myös! Angelica aikoi myös hakea sinne ensi vuonna. Lizzy on koulussa naapurikaupungissa, tosin hän pyrkii ensi vuonna Oxfordin yliopistoon, eli aivan toiseen maahan. Myös Kim on lähempänä kuin nykyään, joten toivottavasti näemme useammin.

                             Juttelin illalla yöllä Mickin kanssa parvekkeellamme (olohuoneen parvekkeella, äidin ja isän huoneeseen en enää ikinä mene), kun muut varasivat nukkumapaikkoja. Hänestä ei ole mukavaa, että Luke ja varsinkin Sean saavat nähdä minua samassa koulussa ja hän joutuu toiselle puolelle maata kouluun, johon ei edes halua. Minun kävi häntä niin sääliksi. Lupasin, että näemme kesällä niin paljon kuin mahdollista ja muilla lomilla pyritään kyläilemään toistemme luona. Ja aivan yhtäkkiä Mick alkoi hösytä, kuinka hänellä oli lahja minulle ystävyytemme vuosipäivän kunniaksi (ja minä tietysti unohdin). Olemme olleet parhaita ystäviä 10 vuotta, koska ystävystyimme 6-vuotiaina J. Sain Mickiltä ruusun (lempikukkani) ja puolikkaan hopeisesta sydänkaulakorusta, jonka toinen puolikas on (yllätys yllätys) Mickillä <3. Lupasin ostaa hänelle jotain yhtä ihanaa.

                             Mutta nyt täytyy lopettaa, sillä ensimmäinen vieras (Mick) heräsi. Heipä hei! J

                             Päivän (oikeastaan eilisen) lyriikat: ”Ohne dich kann ich nicht sein” (Ohne Dich - Rammstein)

Keskiviikko 17.6.2015

Iltaa! Kirjoitan nyt vielä tämän päivän tapahtumista, jotta olisimme ajan tasalla.

                             Daniel ja Jennifer joutuivat lähtemään jo aamupäivästä, koska he menevät viikoksi Jenniferin perheen kanssa heidän mökilleen. Viime kesänä olimme kaikki siellä ilman vanhempia, mutta nyt he lähtivät mukaan, koska Daniel ja Jennifer ovat yhdessä. Niin se aika muuttuu... Jenillä on yksi isosisko ja kaksi pikkusiskoa, jotka tietysti lähtivät mukaan, joten onnea vaan heille.

                             Kato kävi muutenkin aamupäivän aikana ja lopulta jäljellä olivat vieraat kauempaa ja Mick. Ja tässä vaiheessa päivä synkkeni. Susan nimittäin soitti Mickille ja pyysi tätä pyörimään kaupungille. Ja Mick suostui! Meinasin lyödä häntä, kun hän leperteli Susanilleen, mutta Kim ehti väliin. Mick ei edes huomannut, vaikka Kimillä oli vaikeuksia pitää käteni kurissa. No, Mick lähti sitten Susaninsa luo ja jäin näiden ihanaisten kanssa.

                             Juuri kun ajattelin, että päivän pohja oli saavutettu, isä soitti ja ilmoitti, että he tulevatkin jo perjantaina kotiin ties mistä syystä. Eikä hän muuten olisi ilmoittanut, mutta he haluavat, että siivoan koko saatanan asunnon. Yeah, right, in your dreams.

                             Loppupäivän olemme vain löhönneet parvekkeella osin päällekkäin, koska emme mahtuisi muuten. Tilasimme pitsat ja löhöämme täällä edelleen. Huomenna on viimeinen päivä yhdessä vähään aikaan ja nämä ihanaiset lähtevät huomenillalla junalla kotejaan kohti.

                             Sean lupasi, että jos haluan, voin mennä loppukesäksi heille ja muuttaa sieltä asuntolaan. Hän myöskin tarvitsisi asuintoverin asuntolassa ja haluaisi minut (*punastuu*). Ja jos joltain jäi vielä huomaamatta (siis siellä parvekkeella), että meillä on jotain pientä säätöä (josta en oikein vielä tiedä, mitä se on :$), Seanin piti kuiskata minulle vielä: ”Mieluummin sinä kuin Luke tai itse presidentti.” Joten uskon, että olen kämppisehdokaslistalla sijalla 1. Hihii, :).

                             Voisin harkita tuota Seanin perheen luo muuttamista (mutta kuinka silloin kävisi Mickille antamani lupauksen?), jos isä, äiti ja Eleanor ovat oikein ihania palatessaan. Tosin voisin vielä vähän kiristää Eleanoria löytämälläni matikankokeella... :D

                             Päivän (siis ihan tämän päivän) lyriikat: ”Crazy little thing called love” (Crazy Little Thing Called Love – Queen)

Torstai 18.6.2015

Tulin siihen tulokseen, että täällä on ihan tarpeeksi siistiä, enkä ala siivota. Vieraat keksivät oivan juonen: suihkauttelimme ikkunanpesuainetta ja tavallista pesuainetta ympäriinsä, joten nyt tuoksuu puhtaalta. Muahahahahahhaaa!

                             Alkupäivä oli ahdettu niin täyteen kuin vain mahdollista, jotta kerkeäisimme tehdä kaiken tarvittavan; eli käydä kaupassa ostamassa matkaevästä junaan ja matkamuistoja tästä huisin hienosta kaupungista, pakata laukut ja hyvästellä. Hyvästeihin varasimme ihan kaiken varmuuden vuoksi puolitoista tuntia, koska viimeksi aika loppui kesken.

                             Ostoksilla meni hieman odotettua pidempään, koska Angelica ja Luke eivät millään osanneet päättää, mitä ostaisivat junamatkalle. Höpsöt <3. Matkamuistoissa ei ollut kuin kolme erilaista vaihtoehtoa, joten valitseminen oli helppoa...

                             Kauhulla katsoin vieressä, kun Sean vain sulloi vaatteensa kassiin, eikä ollenkaan asetellut niitä. Loppujen lopuksi en enää kestänyt, vaan pakkasin hänen laukkunsa uudelleen. Hän vain nauroi vieressä, kun touhotin laukkuun vaatteita SIISTISTI! Ja kun sain sen valmiiksi, hän kaappasi minut syliinsä ja siinä sitten istuskelimme pari minuuttia, kun muut puuhailivat omiaan. Ja aivan yhtäkkiä se taianomainen hetki oli ohi ja istuskelimme vierekkäin sängylläni, kun muut saivat asiansa hoidettua ja tulivat luoksemme. Eikä kukaan huomannut mitään, vaikka sydämeni takominen kuului varmaan naapuriin saakka...

                             Juttelimme siinä sitten niitä näitä (muun muassa sovimme missä tapaamme seuraavan kerran) ja aivan yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta, Luke otti ja päätti tulla kaapista ulos. Hänellä on poikaystävä, jonka nimi on Aaron. Hän on tulossa myös samaan kouluun. Kuinka söpöä! Tästä poikaystävästä ei tietenkään voi kertoa suvulle, sehän olisi aivan kamala häpeä! Mutta koska me olemme Luken parhaita ystäviä, hän päätti kertoa meille! Aaaawww <3.

                             Ja taas aivan yhtäkkiä olikin jo hyvästien aika. Tänään aika tuntui etenevän sykäyksittäin. No mutta kuitenkin, kävelimme juna-asemalle, koska halusimme hieman pitkittää prosessia. Ja sitten juna jo lähtikin, niisk :'(. Onneksi sain kuitenkin viisi ihanaa halia ja pusua, joilla selviän pari päivää :).

                             Mickiltä tuli viesti, jossa hän pahoitteli, että lähti eilen niin aikaisin. Hän kyseli myös, miten asumisjärjestelyt hoidetaan siellä koulun asuntolassa, että voiko hän tulla joskus yöksi. Vastasin hänelle varsin piruilevasti, että asun Seanin kanssa samassa huoneistossa, että täytyy sitten kysyä häneltä. Mick ei selvästikään pitänyt vastauksestani, koska puhelin mykistyi sen jälkeen, eikä hän enää vastannut mitään.

                             Istun vielä hetken parvekkeella ja nautin yksinolostani.

                             Päivän lyriikat: ”Until today, I lived in the shadow world, now heart is speaking, brain's defeated, independent thought deleted...” (No Dream Can Heal A Broken Heart – Sonata Arctica)

Lauantai 20.6.2015

Eilen iljettävä ihana perheeni saapui kotiin, koska Eleanor oli unohtanut jonkin koulukirjansa kotiin, eikä ollut voinut opiskella ilman sitä, joten koko loma oli mennyt pilalle... Voi taivahan talikynttilät... Tämän päivän olen kuunnellut, kun isä on ylistänyt Eleanoria siitä, kuinka opiskelu menee hauskanpidon edelle, toisin kuin minulla. Krhm, kummalla meistä olikaan parempi keskiarvo? Seanin koti kutsuu koko ajan enemmän...

                             Äiti haisteli tullessaan ilmaa ja ilmoitti isälle, että täällä on selvästi siivottu. Olin aamulla vielä hieman siirrellyt tavaroita, hehee... Ensimmäistä kertaa ikinä isä katsoi minua ilman inhoa katseessaan...

                             Huomenna kuulemma tulee ”koko perheelle läheisiä sukulaisia” sunnuntaipäivällisille. Nämä ”läheiset” sukulaiset ovat isän veli ja hänen vaimonsa sekä heidän kaksi ratkiriemukasta lastaan... Koska sukujuhlista jäi niin hyvä mieli ja koska isän veli on isän jälkeen hulluin vertailemaan arvosanoja ja koulumenestystä, kerron huomisilla päivällisillä, että pääsin parempaan kouluun kuin Eleanor. Muahahahahaaa!

                             Muistan sen hyvin itsekin, kun lähestulkoon vannoin Mickille, etten ala seurustella ennen kuin olen saanut kaikki kouluni loppuun, mutta mitäs sitten tapahtuikaan? ”Jocelyn Armstrong ei ole enää sinkku, vaan parisuhteessa henkilön Sean Decker kanssa.” Hihii, tänä aamuna oli tullut kutsu Seanilta. Ja siinähän se, hirveä ikävä on... <3 Mick ei tykkää yhtään, hän laittoi tekstiviestin: ”Oletko aivan seonnut? Tehän olette lähes sukua toisillenne! Mitä oikein ajattelit?” Laitoin hänelle, ettemme ole sukua ja että hän on suloinen, kun huolehtii minusta ja Mick leppyi. Miehet...

                             Päivän lyriikat: ”Eating makes me think of you, this city has become your face” (Beatus – Serj Tankian)

Maanantai 22.6.2015

Eilen siis oli ne perhepäivälliset... Luulin, että setäni (hirveää sanoa kirjoittaa setä) vaimoineen ja ihanine lapsineen tulisi vasta vähän ennen ruoka-aikaa, mutta he tulivatkin jo yhdeksältä aamulla... Ja sehän tietysti sopi oikein hyvin isälle ja äidille (ja tarvitseeko edes mainita sopiko se Eleanorille?), jotka olivat heränneet jo kuudelta aamulla... Itse olin vielä sikiunessa ja olin ajatellut herääväni kymmenen aikoihin ja meneväni silloin suihkuun. No, häpäisin itseni ja varsinkin perheeni loikkimalla yöpaidassa vieraiden nenän edestä suihkuun. Toki olisin voinut tehdä sen vaivihkaa, mutta siitä ei olisi ollut mitään iloa.

                             Suihkun jälkeen istuin huoneessani päivälliseen asti ja serkkuni Ida ja Ted kävivät sanomassa ovelta jotain aivan ihmeellisen ihanaa: he onnittelivat minua keskiarvoni johdosta! Olin juuri kutsumassa heidät huoneeseeni kuuntelemaan musiikkia ja pelaamaan, kun heidän isänsä käski heidät pois, kuin olisin joku pahis, joka houkuttelee hänen lapsensa pahoille teille.

                             Ja sitten itse ruokailuun. Ruoaksi oli (jos kiinnostaa) tortillarullia alkupaloiksi, naudan sisäfileetä pääruoaksi ja crème brulèeta jälkiruoaksi. Ainoa asia, josta voisin valehtelematta kehua isääni, on se, että hän ainakin osaa laittaa ruokaa.

                             Keskustelu pyöri aikalailla Eleanorin koulunkäynnin ympärillä, mutta yhtäkkiä setäni (hyi) vaimo Roslyn kysyi suoraan minulta (!), mihin jatkokoulutuspaikkaan olen hakenut. Selitin ensin viimeisimmän paikan, eli saman koulun, missä Eleanor on, sitten siirryin toiseen vaihtoehtooni, astetta parempaan kouluun (joka on vain hyvin vähän parempi, kuin Eleanorin koulu, mutta kuitenkin) ja lopuksi kerroin koulusta, joka oli ensimmäinen vaihtoehtoni ja siitä kuinka se on parempi kuin Eleanorin koulu (reilusti parempi) sekä siitä, että se on kaukana toisessa kaupungissa. Setäni kysyi sitten, että koska saamme tietää mihin kouluun pääsimme (kysymyshän oli pakko esittää). Muahahaaa, kala jäi koukkuun. Tyynesti kerroin, että alkuviikosta tuli tieto, että olen päässyt siihen kouluun, johon ensimmäisenä hain. Roslyn alkoi heti onnitella (Ida ja Ted säestivät hieman epävarmoina), mutta isä, äiti, setä ja Eleanor katsoivat minua suorastaan inhoavasti. Mutta kyllä se tuntui hyvältä! Ja sitten Roslyn muisti, että Eleanor haki aikoinaan tuohon samaan kouluun, muttei päässyt sinne (alan pitää Roslynista koko ajan enemmän). Ja tämä muistutus paransi oloani entisestään.

                             Loppuillan jouduinkin sitten tiskaamaan... Mutta ei se kuitenkaan pilannut oloani, sillä puhuin samalla Seanin kanssa puhelimessa. Illalla äiti ja Roslyn (”parhaat ystävykset”, äiti kestää Roslynia velvollisuudesta) lähtivät ”kävelylle” ja tulivat takaisin varsin hyväntuulisina ja jouduin pitämään heitä pystyssä...

                             Sillä aikaa, kun äiti ja Roslyn olivat kävelyllä (lue: baarissa) isä ja setä (ja tietysti myös Eleanor) keskustelivat jostain maailman kiinnostavimmasta aiheesta ja livahdin huoneeseeni kuuntelemaan musiikkia. Ida ja Ted pelasivat jotain peliä Eleanorin huoneessa.

                             Menin pian sen jälkeen nukkumaan, kun rouvat olivat saapuneet ja jatkaneet juomista olohuoneessa herrojen kanssa, joten en tiedä, mitä sen jälkeen on tapahtunut, enkä ole nähnyt ketään tänään. Eipä haittaa. Ja juuri kun kerkesin ajatella, että serkuistani voisi vielä koulia kunnollisia, he olivat tyhjentäneet keksilaatikon, jonka olin joskus ostanut itselleni. Toisaalta, kuka sen oli heille antanut?

                             Sovimme muuten Seanin kanssa eilen puhelimessa, että hyödynnän Eleanorin matikankoetta pari kertaa ja häivyn sitten täältä lopullisesti. Seanin äitikin on sitä mieltä, ettei ole tervettä asua tällaisessa ympäristössä. Hän on kokenut eräänlaisen ”heräämisen” Seanin kohtalon takia, ja on aivan ihana ihminen!

                             Päivän lyriikat: ”Soon as you were born, they make you feel small” (Working Class Hero – Green Day)

Keskiviikko 24.6.2015

Voi vittujen kevät! Olen nyt sitten arestissa, koska ”häpäisen koko perheen hyvän maineen.” Kiva kiva... Puhelin lähti, iPod lähti (onneksi se vanha paska, koska isä ei tiedä, että olen ostanut uuden), tietokone lähti ja CD-soitin levyineen lähti. Istun huoneessani ja yritän keksiä tekemistä, koska en halua kuunnella koko aikaa musiikkia (täytyy myös pitää huoli, ettei isä saa selville, että minulla on uusi iPod). En saa poistua asunnosta muuten kuin parvekkeelle. Ei tässä mitään, ulkona onkin kamala ilma, mutta en saa mitään yhteyttä Seaniin, enkä voi kertoa hänelle, mitä on tapahtunut enkä selittää, miksen vastaa tekstiviesteihin.

                             Kerkesin jo suunnitella, että kun jään tänne neljän seinän sisään yksikseni, hipsin Eleanorin koneelle kertomaan muulle porukalle ja Seanille, mitä on meneillään, mutta suunnitelmani romuttui täysin... Äiti lähti aamulla töihin, samoin isä, mutta Eleanor jäi kotiin opiskelemaan tulevaa lukuvuotta varten. Tulen pian hulluksi...

                             Jos joku keksii, kuinka saan puhelimeni hetkeksi käyttöön tai mikä vielä parempaa, keksii, miten pääsen täältä pois, palkitsen hänet ruhtinaallisesti. Nyt lähden pelaamaan pasianssia korteilla, koska ei ole muutakaan tekemistä.

                             Päivän lyriikat: ”Counting all the assholes in the room, I'm definitely not alone” (Still Counting – Volbeat)

Keskiviikko 8.7.2015

Mick kävi pari päivää sitten oven takana ja taivutteli varmaan puoli tuntia, kunnes Eleanor päästi hänet sisään tapaamaan minua. Hän tuli kysymään, onko minulla jokin hätänä, kun en vastaa viesteihin, enkä ole tullut mihinkään aiemmin sovituista tapaamisista. Jos rehellisiä ollaan, tuskin olisin muistanut niitä tapaamisia muutenkaan... Kim oli soittanut Mickille viime viikolla ja kysynyt, missä oikein olen, kun en vastaa viesteihin. Se oli ollut Mickille viimeinen pisara. Hän ja muut olivat olleet varmoja, että olen Kimin luona ja unohtanut puhelimeni kotiin (ei olisi ensimmäinen kerta). Mutta kun en kerran ollut sielläkään enkä vastaa puhelimeen, he olivat huolestuneet vielä enemmän. Kerroin hänelle lyhennetyn version siitä, mitä oli tapahtunut. Hän oli jo soittamassa poliisille, mutta mitä he olisivat voineet tehdä? Aresti on sallittua.

                             Olen tässä parin viikon aikana muuttunut koko ajan enemmän ja enemmän laiskaksi, lihavaksi vihannekseksi, joka vain makaa sängyssä. Olen lukenut jokaikisen viihteellisen kirjan, joka kämpästä löytyy (eikä niitä ole montaa). En ole syönyt kolmeen päivään mitään, juonut vain vettä. Tuloksena se, että olen laihtunut kaksi kiloa... No, tuskin siitä on haittaa, pääsen lähemmäs normaalin ihmisen painoa, enkä ole enää tällainen pullero. Ehkä sitten minustakin aletaan pitää...

                             En jaksa enää muuta, menen nukkumaan.

                             Päivän lyriikat: ”I'm too tired to be hypnotized now, it's all too real for me anyway” (The Truth Is Out There – Sonata Arctica)

Lauantai 10.7.2015

Mick kävi taas tänään. Koska vanhempani olivat kotona, sain viisi minuuttia aikaa jutella eteisessä, missä isä pystyi kuuntelemaan mitä puhuimme. Ja seuraavaa sain tietää:

                             - Smokkinakit lähtee suurelle kiertueelle, joka sisältää kymmenen keikkaa!

                             - Daniel ja Jennifer ovat saapuneet takaisin

                             - Seanilta terveisiä <3 ”Nähdään viimeistään, kun koulu alkaa, mutta aiemminkin on mahdollista.” Ja silmänisku, mistä ymmärsin, että tässä yritetään viestiä sen puolesta, että voin mennä Seanin luo, kun pääsen täältä.

                             - Mick ja Susan ovat nyt virallisesti yhdessä ja olen vahvasti sitä mieltä,että Mickille pitäisi tehdä mielentilatutkimus. Susan?! Et ole tosissasi!

En viitsinyt pilata viittä minuuttiamme saarnaamalla Susanista. Ja kaiken kukkuraksi isä kyttäsi vieressä kuin mikäkin vanginvartija. Nautin niin pitkään kuin pystyin siitä, että näin elävän ihmisen, joka ei ole perhettä. Sitä ei tosin kovin kauaan kestänyt... Lähtiessään Mick näytti kaulassaan olevaa sydämenpuolikasta, iski silmää ja sanoi: ”Ehkä voisit pyytää tukiopetusta Eleanorilta geometriassa. Siitä voisi olla hyötyä.” Meinasin hyökätä hänen kimppuunsa vihaisena kuin ampiaisparvi, jota on hätyytelty pesästä, kunnen tajusin, mitä Mick tarkoitti. Kuinka olen voinut unohtaa Eleanorin hylätyn matikankokeen?

                             Muutenkin aivotoimintani on hidastunut arestini aikana. Olen lukenut faktakirjoja, ja on voinut mennä kauankin aikaa, ennen kuin olen tajunnut, mitä juuri olen lukenut... En myöskään osaa enää puhua, koska en ole sanonut sanaakaan isälle, äidille tai Eleanorille. Ainoa sosiaalinen kontaktini on ollut Mick. On pakko päästä täältä pois.

                             Päivän lyriikat: ”Isolation is not good for me” (Yellow Lemon Tree – Fool's Garden)

Tiistai 14.7.2015

Eilen, kun isä ja äiti lähtivät töihin, menin Eleanorin huoneeseen. Hän selvästi järkyttyi, kun ilmaannuin aivan yhtäkkiä sinne, sillä olen ollut nämä viikot huoneessani yksin enkä ole puhunut noille muille mitään. Istahdin sängylle odottamaan, että saisin Eleanorin täyden huomion. Tässä käymämme keskustelu melkolailla sanasta sanaan:

                             Eleanor: Mitä sinä haluat?

                             Minä: Puhua eräästä vakavasta asiasta?

                             Eleanor: Jaha. Mikähän se on?

                             Minä: Sinä et olekaan aivan niin täydellinen kuin annat ymmärtää...

                             Eleanor: * kauhistunut ilme, mutta tyyni ääni * Mitä tarkoitat?

                             Minä: Mahtaakohan isä tietää...?

                             Eleanor: Minä en salaa isältäni mitään, toisin kuin sinä. Jos yrität vihjata, etten ole rehellinen, olet väärässä.

                             Eleanorin kasvot olivat aivan kauhuun vääntyneet ja ääni värisi. Hihii, oli aika iskeä viimeisen kerran.

                             Minä: Näin matikankokeesi. Olit saanut hylätyn geometriasta.

                             Eleanor: EI! Se oli väärinkäsitys! Opettajani ei selittänyt minulle kunnolla, eikä kukaan muukaan oikein pärjännyt.

                             Minä: Jos se kerran oli väärinkäsitys, voin varmaan näyttää koetta isälle?

                             Eleanor: EI! Mitä tahansa muuta, mutta älä näytä sitä isälle!

                             Minä: Niinkö? Eli voin pyytää mitä tahansa?

                             Eleanor: Niin...

En minä kuitenkaan mitään aivan kamalaa pyytänyt. Sain käydä Eleanorin koneella hoitamassa pari juttua ja soitin Eleanorin puhelimella Seanille. Miksi Eleanorin puhelimella? No, jos olisin soittanut omallani, se olisi näkynyt laskussani ja olisin jäänyt kiinni. Kerroin Seanille, mitä tässä kolmen viikon aikana on tapahtunut (eli  ei paljoakaan) ja yritin vihjata, että olen lähdössä täältä pian.

                             Päivällisellä Eleanor oli oikein avulias ja ojensi salaatin minulle. Isä katsoi minua murhaavasti, ihan kuin se olisi ollut minun syytäni, ja kun hymyilin säteilevästi takaisin, hän meinasi tukehtua viiniinsä.

                             Mick kävi tänään ja Eleanor lähti siksi aikaa kauppaan (ja lupasi ostaa minulle suklaata!) Mick tuli kysymään kuulumisia ja samalla kertomaan erinäisiä asioita minulle. Kerroin hänelle, että lähden täältä pian pois Seanin luo. Hän ei edelleenkään pidä seurustelustani Seanin kanssa, mutta hän kuitenkin ymmärsi, etten minä täälläkään voi olla. Mutta mutta, mitä sitten on tapahtunut viime aikoina?

                             Smokkinakkien kiertue alkaa ensi viikon perjantaina 24.7. eräältä klubilta, johon oli myynnissä 250 lippua. Se on loppuunmyyty! Myös seuraava keikka on loppuunmyyty. Kim oli käskenyt sanoa minulle, että saan tulla mille tahansa heidän keikoistaan ja pääsen aina sisään. Aws <3.

                             Mickin ja Susanin suhde kukoistaa, yäk. Mick on lähdössä Susanin kanssa jonnekin aurinkorannalle, joten hän ei kerkeä auttaa minua lähdössä. WTF? Mistä lähtien tyttöystävä (joka on varsinainen lehmä nätisti ilmaistuna) on mennyt parhaan ystävän edelle? Olisi tehnyt mieli motata Mickiä, mutta pystyin kuitenkin hillitsemään itseni.

                             Eipä Mickillä muuta tähdellistä sanottavaa sitten enää ollutkaan. Hän toivotti onnea toimiini ja toivoi, että voisimme vielä tavata ennen koulun alkua.

                             Eleanor tuli pian Mickin lähdön jälkeen kotiin (uskon, että hän odotti, että Mick kerkeäisi lähteä) ja toi kuin toikin minulle suklaata. Jouduin kyllä maksamaan sen hänelle, mutta kuitenkin...

                             Päivällisellä oli taas oikein mukava tunnelma... Isä oli tavannut jonkun sukulaisen ja kutsunut hänet tänne päivällisille. Päätin, että minun on pakko päästä täältä ennen sitä pois. En ole kyllä vielä keksinyt, että miten lähden tai milloin lähden. Sitä suunnittelen huomenna tarkemmin, nyt menen nukkumaan.

                             Päivän lyriikat: ”My darling baby, this is a warning, said that I'm leaving on Monday morning” ”Monday Morning – The Baseballs)

Keskiviikko 15.7.2015

No niin, näin siis teen:

                             Koska Eleanorista on tullut niin mukava, käytän häntä hieman apuna. Olen etsinyt tyhjiä pahvilaatikoita ja Eleanor päästi minut käymään kellarissa, mistä niitä löytyi oikein mukavasti. Raahasin ne huoneeseeni ja olen nyt täytellyt niitä. Soitin Joelle ja kysyin olisiko porukasta hyötyä (Mickille olisi ollut turhaa soittaa, hän kun on Susanin kanssa jossain ties missä). Joen isällä on pakettiauto ja he aikovat tulla hakemaan tavarani, mutta aikaisintaan ensi viikon puolenvälin jälkeen… Eli siis siihen mennessä pitäisi saada kaikki kuntoon. Sinä päivänä pitäisi myös saada Eleanor pois, koska haluan, että lähtöni tulee kaikille yllätyksenä.

                             Joe aikoi ilmoittaa myös Seanille, että olen pian lähdössä täältä. Harmillisesti en kerinnyt soittaa hänelle, kun äiti ja isä tulivat kotiin… Eleanor joutui keksimään selityksen sille, miksi olin hänen huoneessaan. Täytyy myöntää, että hän osaa valehdella. Hän selitteli isälle, että minä tarvitsin tukiopetusta matikassa (mitä minä en todellakaan tarvitse) ja isä uskoi koko jutun.

                             Päivän lyriikat: ”It’s my life and it’s now or never, I ain’t gonna live forever, I just want to live while I’m alive” (It’s My Life - Bon Jovi)

                            

Lauantai 18.7.2015

No, eipä minulla koskaan ole ollut mikään hääppöinen onni… Suunnittelin, että kerkeäisin lähteä pois, ennen kuin isän serkku kerkeäisi tulla meille päivälliselle, mutta se ei selvästi ole mahdollista… Hän tulee huomenna, höh. Siinä olisi ollut mukavasti selittämistä isällä, että missä minä olen, mutta näköjään isä selviää tästä pälkähästä…

                             Keskiviikkona on suuri päiväni. Joe isä tulee pakettiautollaan ja Joe ja Cindy tulevat myös. Kannamme kamani autoon ja Joen isä vie minut Seanille, minne on aika pitkä matka, ja jää sinne yöksi. Seanilta sitten elokuun alussa tavarani kärrätään lukioni asuntolaan. Ja vihdoin olen vapaa… Pitää tiistai-iltana pyytää, että Eleanor kävisi kaupassa ja laittaa Daniel & Jennifer viivyttämään häntä, jotta olen poissa ennen kuin hän palaa.

                             Mick soitti rannalta Eleanorille. Hän lähetti terveisiä ja toivoi, että voisin olla siellä heidän kanssaan. Hyi, pelkkä ajatus Susanista saa minut voimaan pahoin. Kuulemma siellä on mukavaa… Käännä vain veistä haavassa… Eleanor kirjoitti koko puhelun sanasta sanaan paperille ja sujautti paperin minulle.

                             Huomenna en ajatellut nousta sängystä ollenkaan, vaikka kuinka tulisi vieraita…

                             Päivän lyriikat: ”All I want to do is be more like me and be less like you” (Numb - Linkin Park)

Maanantai 20.7.2015

Mikä kamala kidutuspäivä eilen olikaan! Kävin lauantai-iltana suihkussa, jos vaikka isän serkku Michael tulee aamulla ennen sianpieremää. Ei onneksi niin aikaisin kuin setäni perheineen, mutta yhdeltätoista kuitenkin…

                             Minut herätettiin kahdeksalta, ja minulle kerrottiin, mitä en saa sanoa tai tehdä: en saanut naurattaa Michaelia (mikä onkin aika vaikeaa), en saanut istua hänen vieressään (kaiketi minulla jokin tauti, josta en vielä itse tiedä), en saanut puhua keskiarvostani enkä saanut kertoa mihin lukioon olen päässyt… Oli myös liuta pikkuasioita, joita en saanut tehdä, mutta edellä mainitut olivat tärkeimmät. Ajattelin, että tuskin illasta kovin paha voi tulla, kun minulla kerran oli niin selvät ohjeet, mutta oli väärässä.

                             Laitoin ruoan, katoin pöydän, korjasin astiat ja tarjoilin jälkiruoan… Ja koko ajan kuuntelin kamalaa valitusta kaikesta mahdollisesta. Puristin hedelmäveistä kädessäni ja säikähdin itsekin sitä, että suunnittelin perhesurman mielessäni ja meinasin toteuttaa sen. Laskin äkkiä kymmeneen.

                             Tiskattuani viimeiset astiat sain viimein olla rauhassa. Nautin suklaasta, jota olen säästellyt viime tiistaista lähtien ja kuuntelin musiikkia. Nukahdin näköjään aika pian, koska en muista muuta.

                             Tänään olen pakannut tavaroitani laatikoihin. Täällä ei ole enää muuta pakkaamatta kuin sänky. Heh, purin hyllyn, työpöydän ja tuolit ja pakkasin nekin mukaan. Kun pääsen täältä pois, minun täytyy käydä ostamassa uusi puhelin ja sim-kortti. Otan kyllä vanhan puhelimeni mukaan, en jätä näille paskiaisille mitään, mutta ajattelin ostaa itselleni lahjaksi uuden, hienomman.

                             Ylihuomenna!

                             Päivän lyriikat: ”I ain’t got fun today, it’s just like yesterday, only different shades of grey” (Sideshow - Alice Cooper)

Tiistai 21.7.2015

Cindy soitti minulle ja kertasi suunnitelmamme. Joe tulee isänsä kanssa aamulla yhdentoista aikaan. Sitä ennen pitäisi saada Eleanor pois. Sen jälkeen ankaraan pakkaamiseen on varattu pari tuntia. Olen etsinyt kaikki mahdolliset tavarani ja pakannut ne laatikoihin. Yhden aikaan iltapäivällä on viimeistään lähdettävä ajamaan kohti Seania, koska sinne kestää lähestulkoon yksitoista tuntia. Eli olemme perillä puolenyön jälkeen. Sean ja hänen äitinsä tietävät kuulemma tämän myös. Hyvä hyvä.

                             Sain myös tietää, että Joesta ja Cindystä on tullut nyt pari. Awwws <3! Cindy oli sitä mieltä, että minä ja Mick olemme luonnonoikkuja pahimmasta päästä, kun emme seurustele keskenämme, mutta MINÄ EN HALUA SEURUSTELLA PETTURIN KANSSA, MINÄ HALUAN OLLA YHDESSÄ SEANIN KANSSA! Krhm, jouduin rauhoittumaan puhelimessa ja olin jo aivan varma, että Cindy suuttui minulle, mutta hän vain nauroi. Onneksi, huh. Cindy ei pidä ollenkaan Susanista. En siis ole ainoa, jonka verenpaine kohoaa, kun tuo typerä haahka mainitaan.

                             Mutta mutta, en ala saarnata enempää Susanista.

                             Huomenna. Huomenna! HUOMENNA!!!

                             Päivän lyriikat: ”If I go crazy the will you still call me Superman?” (Kryptonite - 3 Doors Down)

Keskiviikko 22.7.2015

Onnenpäiväni! Eleanor keksi eilen illalla, että hän voisi lähteä tänään ostamaan uusia koulukirjoja. Mikä neronleimaus! Minun ei siis tarvinnut keksiä mitään. Aamulla hän lähti ja jätti minut yksin. Muahahahhaaaa! Joe, Joen isä ja Cindy tulivat hieman ennen yhtätoista ja Daniel ja Jennifer yhdentoista jälkeen. Saimme tavarat pakettiautoon kymmentä yli kaksitoista, joten olimme edellä aikataulusta. Hyvästeihin ja kiitoksiin menikin sitten hieman yli puoli tuntia. Jätin avaimeni keittiön pöydälle ja hain läppärini, puhelimeni ja CD-soittimeni levyineen. Jätin iPodini, koska en tarvitse sitä.

                             Kirjoitin jo eilen ”jäähyväiskirjeen”, missä kerron, etten halua nähdä heitä enää ikinä. Laitoin myös kirjeeseen Eleanorille oman kirjekuoren. Jos olen arvioinut oikein, äiti ja isä avaavat sen ennen kuin Eleanor kerkeää kotiin ja löytävät sieltä matikankokeen, josta on tullut hylätty. Muahahahaa, välitän sen eteenpäin, jotta Eleanorkin joutuu hieman kärsimään…

                             Nyt istun pakettiautossa matkalla Seanin luo, enkä voisi olla onnellisempi. Äiti ja isä, oikeastaan Cathy ja Samuel, eivät saa minuun enää yhteyttä, koska vaihdan numeroa ja vakavasti myös mietin nimen vaihtoa. Mutta aika näyttää…

                             Päivän lyriikat: ”I fly away, I’m leaving this kingdom of lies” (Fly Away - Sturm Und Drang)

Torstai 30.7.2015

Aivan kuin eläisin unessa. En voi uskoa, että tämä on totta! Minulla on rakastava poikaystävä, jonka vanhemmat rakastavat minua kuin omaa tytärtään. Olen ollut koko viikon, jonka olen ollut täällä, niin onnellinen, että tuntuu aivan pahalta.

                             Kävin hakemassa uuden sim-kortin ja ostin puhelimen, jota olen jo pitkään kuolannut. Vaihdoin samalla numeroa, vaikka sitä ei olisi ollut pakko tehdä. Eleanor on Facebookissa kaverini, mutta hän tuskin käy edes käy siellä, joten no worries.

                             Mick, Jennifer, Daniel, Joe ja Cindy kävivät viime viikon lauantaina ja meillä oli oikein hauskaa. Pelkäsin, että porukka hajoaa, kun muutan tänne, mutta niin ei onneksi käynyt. Mick ei edelleenkään hyväksy Seania, mutta en minäkään hyväksy Susania, joten tasoissa ollaan.

                             Cathylla ja Samuelilla olisi ollut mahdollisuus ottaa yhteyttä Seanin vanhempiin ja kysyä, olenko selvinnyt perille, mutta eipä ole kuulunut mitään. Varmaankin siellä pidetään voitonjuhlia…

                             No, sopivasti viimeinen sivu alkoi. Lopetan tämän päiväkirjan ja aloitan joskus uuden. Hei hei!

                             Päivän lyriikat: ”’Cause when you are with me, I’m free, I’m careless” (My Sacrifice - Creed)

Torstaina 30.7.2015

Jocelyn Armstrong

---

Tuli tosi pitkä juttu, ois mukavaa jos lukisitte! :) Jatkoa on luvassa, kunhan saan kirjotettua :))