Lauantai 11.4.2015
Tällaisia päiviä voisi olla useamminkin…! Meillä oli tosi hauskaa! Hengailimme koko päivän keskustassa ja siinä uudessa kauppakeskuksessa, joka avattiin viime kuussa. (me = Mick, Joe, Daniel, Cindy, Jennifer ja minä; viiden vuoden aikana yhteenhitsautunut porukka) Mick ja Joe keksivät ”kilpailun”, jossa heidän piti kerätä mahdollisimman paljon paheksuvia katseita ohikulkijoilta. Ja tietysti se, joka keräisi enemmän, olisi voittaja. Cindy laski Joen pisteet ja minä Mickin. Tietysti olen hieman jäävi, koska Mick on paras ystäväni ja olemme tunteneet hiekkalaatikoilta saakka. Daniel ja Jennifer olivat kannustamassa ja valvomassa, ettei kukaan huijaa. Puolen tunnin kuluttua voittajaksi selvisi Mick 18 pisteellä ja vartijan puhuttelulla (hupsis ^^’). Joe keräsi 15 pistettä. Se tuskin oli kovin sovelias peli, mutta välillä täytyy irrotella hieman, eikös vain?
Sillä aikaa kun minä pidin hauskaa, Eleanor, rakas siskoni, opiskeli koko päivän kotona, koska hänellä on tulossa ”tärkeä” koeviikko, melkein kolmen viikon päästä. Kuinka teennäistä… Hän on äidin ja isän (varsinkin isän) silmäterä, koska hän on esikoinen ja hänestä tulee lakimies (tai oikeastaan lakinainen, mutta ei sen niin väliä). Hän on myös vuosikurssinsa paras 9,7 keskiarvollaan. Minun keskiarvoni 9,42 on isän mielestä surkea verrattuna Eleanoriin. Ja paskat…
Illallisella oli varsin kiintoisa keskustelu. Isä sanoi, että jos en opiskele tulevaisuudessa ahkerammin, päädyn kadulle kerjäämään. Äiti nyökytteli vieressä (hän on nykyään kaikesta samaa mieltä isän kanssa) ja Eleanor tarjoutui antamaan tukiopetusta. Kun vastasin heille, että opettajani pitävät minua nerona, koska pystyn laskemaan vaikeitakin laskuja päässä ja historian ja uskonnon tapahtumat ja asiat pystyn jäsentämään päässäni loogisesti ilman ongelmia, he sanoivat, että siihen nyt pystyy kuka tahansa. Vaan eipä pysty Eleanor… Hän on saavuttanut numeronsa tiukalla pänttäämisellä ja ulkoa opettelulla. Kuinka hänellä on siis parempi keskiarvo kuin minulla? Syy on varsin yksinkertainen: hänen kielensä on ruskea, sluprs slurps…
Mutta muuten päiväni oli tosi ihana. Toivottavasti jatketaan samaan malliin.
Päivän lyriikat: ”Friday’s cool, but there’s something about Saturday night” (Bright Lights Bigger City - Cee Lo Green)
Keskiviikko 15.4.2015
Suurin osa koulumme oppilaista on kipeänä. Tautiaalto sai kaiketi alkunsa viime perjantaina, kun Lily tuli kouluun, vaikka oli sairas. Nyt minun luokastani koulussa on 10 25:stä, A:lla 5 20:stä ja B:llä 15 30:stä. D:llä, E:llä, F:llä ja G:llä tilanne on kutakuinkin sama, mutta megaluokan (H) 40 oppilaasta vain kaksi on koulussa.
Meidän porukasta koulussa oli vain minä ja Mick. Mick jo hieman enteili, että hänellä olisi kuumetta, mutta hän lupasi tulla huomenna seurakseni.
Tunneistakin osa jouduttiin perumaan, koska opettajat olivat kipeinä eikä sijaisia ollut saatavilla. Samanikäiset myös pyrittiin yhdistämään yhdeksi tai kahdeksi ryhmäksi ja keksimään meille sitten tekemistä.
Päivä olisi muuten voinut olla hauska, mutta suurinenäinen Susan tunki itsensä koko ajan meidän seuraamme… Tein siinä ohessa Mickistä kiintoisan huomion: aina, kun Susan on lähettyvillä, hän on koko ajan äänessä ja yrittää tehdä vaikutuksen Susaniin. En ymmärrä alkuunkaan, mitä Mick hänessä näkee… No, mikäpä minä olen arvostelemaan, kunhan ei pilaa meidän porukkaa.
Päivän lyriikat: ”Nobody likes you, everyone left you, they’re all out without you, havin’ fun” (Homecoming - Green Day)
Lauantai 30.5.2015
Huh huh, kiirettä on pitänyt! Peruskoulun loppuminen on (totta kai) hieno juttu, mutta samalla tulevaisuus pelottaa minua. Mitäs jos en pääsekään mihinkään lukioon ja isä heittää minut ulos? Mitäs minä sitten teen?
Tänään siis oli päättäjäiset ja tämän jälkeen kaikki hajaantuvat kuka minnekin ammattikouluun tai lukioon. Tosin vielä pitää hetken aikaa odottaa ennen kuin saamme tietää mihin kouluun pääsemme.
Todistusten jaon jälkeen, me (= minä, Jennifer, Cindy, Mick, Joe ja Daniel) vannoimme saman valan kuin joka vuosi tätä ennen, että tavataan kesällä, mutta siihen oli pakko lisätä yksi kohta: tavataan säännöllisesti myös sitten, kun koulut alkaa ja pidetään muutenkin yhteyttä. Tämä oli tärkeä lisäys valaamme, koska moni meistä lähtee toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.
Laskin päästötodistukseni keskiarvon, joka oli 9,79! Eleanorin päästötodistuksen keskiarvo oli (vain) 9,34 J. En ajatellut vielä kertoa sitä, koska kaikkia kiinnostaa vain Eleanorin keskiarvo ja numerot. Suunnitelmani on, että ilmoitan sen jokavuotisilla sukujuhlilla. Sitten se merkitään isäni ylläpitämään keskiarvotaulukkoon, josta kaikki voivat vertailla lastensa keskiarvoja. Ja kun koko hirveä ihana sukuni näkee, että olen parempi kuin Eleanor, ehkä joku alkaa arvostaa minuakin.
Tuosta keskiarvotaulukosta vielä. Sitä on ylläpidetty isän veljen pojan ensimmäisestä numerotodistuksesta lähtien. Eleanor on tähän mennessä ollut aina paras, mutta nyt saattaa jätjestys muuttua, hehee…
Ai niin, melkeinpä unohdin! Danielista ja Jenniferistä on tullut pari! Aawws! <3
Päivän lyriikat: ”School’s out forever” (Schools Out - Alice Cooper)
Perjantai 5.6.2015
Matkalla Kimin järjestämille sukujuhlille. Kim siis on enoni ja ainoa lähisukulainen, jonka puolesta tekisin mitä vain ja joka arvostaa minua ja saavutuksiani. Hän on 25-vuotias, nörteistä nörtein (ei pahalla) ja soittaa bassoa bändissä, jonka nimi on Smokkinakit. (Häpeän nimeä, mutta olen bändin ykkösfani.) Uskokaa tai älkää, mutta he julkaisivat viime vuonna ensimmäisen albuminsa, jonka nimi on yhtä kaunis surkea luova kuin bändinkin: ”Smokkinakit - tarinoita leninkiranskiksista”. Aah, tukehdun nauruun. Mutta kuitenkin levy on (nimestään huolimatta) aivan mahtava! Räkäistä punkrockia ja koskettavia balladeja, jotka menevät enemmän popin puolelle. Kim (eli enoni) säveltää ja sanoittaa suurimman osan Smokkinakkien kappaleista, mitä on vaikea uskoa, kun katsoo vain ulkokuorta. Olen ollut mukana lähes jokaisella heidän keikoistaan avustamassa tai yleisönä. Keikoilla on aina mahtava meininki ja yleensä mukavasti porukkaakin.
Isä ei (tietenkään) pidä Kimistä, Smokkinakeista tai heidän albumistaan. Hänen mielestään koko homma on aivan naurettavaa. Miksi edes vaivaudun selittämään isän mielipiteitä? Tämähän on minun päiväkirjani.
Käyn yleensä melko usein kesäisin Kimin luona. Montakin kertaa kesässä. On hänkin käynyt meillä pari kertaa, mutta hän ei oikein tule toimeen isän kanssa (täysin ymmärrettävää) joten mieluummin minä matkustan hänen luokseen. Kim ei tule enää sisarensakaan (eli äitini) kanssa toimeen, koska äiti on joka asiassa isän puolella. Onneksi Kimille jää vielä neljä muuta isosiskoa, jotka eivät ole aivan yhtä hulluja kuin äitini.
Sukujuhlista vielä: järjestysvuoro kiertää (tänä vuonna Kim, ensi vuonna me) ja sinne kutsutaan kaikki läheiset ja kaukaiset sukulaiset jälkeläisineen, eli lähes tuhat ihmistä. Tässä kohtaa käy sellainen ”hupaisa” pikkukommellus: äidin ja isän sukulaiset saavat kutsun, koska äiti ja isä ovat hyvin kaukaista sukua toisilleen. Siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla… Vierasmäärä kasvaa joka vuosi, koska lapsia syntyy kuin sieniä sateella… Onneksi järjestäminen ei ole aina saman tyypin vastuulla.
Keskiarvotaulukkoa (joka laajenee koko ajan) säilyttää tällä hetkellä isän veli ja isä pitää huolen, että kaikkien numeroille on paikkansa. Sen täydentäminen on koko juhlan kohokohta. Koko suku on molemminpuolin niin vitunmoisia perfektionisteja… (paitsi tietysti minä ja Kim)
Juhlien alussa jokainen, joka on saanut numerotodistuksen, saa ”todistajan”, joka laskee todistuksen keskiarvon (lukuaineiden, totta kai, koska eiväthän taitoaineet merkitse mitään.) Todistaja kertoo keskiarvon henkilölle, jonka todistus on kyseessä. Molempien täytyy muistaa se. Juhlan puolessavälissä jokaista todistuksen saanutta pyydetään eteen kertomaan keskiarvonsa ja se merkitään taulukkoon. Lopuksi verrataan keskiarvoja yhteen ja se, joka on paras saa juhlan järjestäjältä jonkin palkinnon (yleensä kukkia, karkkia ja vähän rahaa). Loppujuhla onnitellaan voittajaa, ja yleensä hänelle annetaan lahjaksi onnittelujen yhteydessä vähän rahaa. Sitä, jolla oli huonoin keskiarvo, paheksutaan.
Yleensä siis Eleanor on ollut paras, mutta nyt siihen on tulossa muutos! Viime vuonna muuten huonoin keskiarvo oli yhdellä 16-vuotiaalla pojalla. Hänen keskiarvonsa oli 8,42. Koko suku katsoi häntä ja hänen perhettään loppujuhlan ajan väheksyen eikä kukaan suostunut puhumaan heille mitään. Loppujen lopuksi poika ryntäsi ulos itkien ja muut naureskelivat. Hänellä todettiin vakava masennus, kun hän yritti päästä ikuiseen lepoon, mikä sai suvun karttamaan häntä vielä enemmän. Ajatelkaa! 17-vuotias, joka on ollut vakavasti masentunut ja yrittänyt päästä täältä pois. Ja kaikki yhden typerän keskiarvon takia… Minun mielestäni 8,42 on hyvä keskiarvo, mutta…
Juttelin maanantaina Kimin kanssa puhelimessa, kun hän kysyi minulta viime hetken ideoita. Kerroin hänelle keskiarvoni ja hän päätti ostaa palkintokukat minua varten. Hän on ainoa suvustani, joka tällä hetkellä tietää keskiarvoni. Hän on myös pohtinut päänsä puhki, kuinka taulukon saisi pois juhlista, mutta mitään järkevää ei ole tullut vielä mieleen.
Tämä tosi ”iloinen” ja ”hauska” automatka on nyt kestänyt kaksi tuntia ja yhdeksäntoista minuuttia ja tätä kidutusta on jäljellä arviolta yhdeksän tuntia ja kolmekymmentäkaksi minuuttia. Eli siis isä ajaa, äiti istuu edessä ja me ”lapset” istumme takana. Enemmistöpäätöksellä kolme vastaan yksi kuuntelemme keskusteluohjelmaa radiosta. (Eleanor ”vanhempien kullannuppu” oli tietysti isän ja äidin puolella päätöksessä) Luojalle kiitos, että otin kuulokkeeni ja iPodini mukaan. Säästän kuitenkin akkua ja kidutan itseäni vielä vähän aikaa.
En kerennyt tavata Mickiä, Joea, Danielia, Cindyä enkä Jenniferiä ennen tänne lähtöä, mutta olen tekstaillut paljon heidän kanssaan. Tapaamme sitten, kun taas palaan.
Taidan lopettaa nyt, kun tuli taas vähän turhan pitkä vuodatus, mutta kun ei ole muutakaan tekemistä!
Päivän lyriikat: ”Sometimes I need to remember just to breathe” (Don’t Stay - Linkin Park)
Lauantai 6.6.2015
Tänään on se suuri päivä. Ei tee yhtään mieli mennä sinne juhlille, mutta Kim sanoi, että tarvitsee tukea, kun vieraat saapuvat, joten olen täällä jäähallissa, vai mikä lieneekään, odottamassa vieraita.
Isä suuttui eilen minulle kaksi kertaa, kun ensin puhuin Danielin, Joen ja Jenniferin kanssa puhelimessa tunnin (hups) ja toisen kerran, kun hän mietti Eleanorin kanssa kiitospuhetta Kimille (puheen piti olla mahdollisimman piilovittumainen) ja huomautin siihen, että voihan joku muukin joutua pitämään puheen. Sitä isä ei kestänyt ja jäin ilman pullakahveja, mutta oli se sen arvoista.
Kerron huomenna lisää näistä tuhoontuomituista juhlista.
Päivän lyriikat: ”She’s a dirty dirty dancer” (Dirty Dancer - Enrique Iglesias ft. Usher & Lil Wayne)
Sunnuntai 7.6.2015
What a wonderful day! Kun vieraita alkoi eilen saapua, kaikki luulivat minua Kimin tyttöystäväksi. Mukavaa ja varsinkin, kun oma mummi luuli näin… Hän on nähnyt minut viimeksi jouluna, joten tuskin olen muuttunut siitä niin paljoa. Eipä tuo haitannut kaukaisten sukulaisten kohdalla, mutta että mummi!?
Juhlien alussa kaikki vaihtoivat keskenään kuulumisia (silloin se vielä oli mahdollista, koska kukaan ei tiennyt kenenkään keskiarvoja). Kun olin kuullut tarpeeksi monta kertaa sanat: ”Ai, sinä olet se Eleanorin sisko, sinähän et taida olla niin hyvä koulussa kuin siskosi”, livahdin ulos rakennuksen nurkan taakse, minne kukaan ei näe tieltä. Ajattelin hengähtää hetken ja laskea kymmeneen, kun kuulin yhtäkkiä puhetta. Olin aivan varma, että joku vanhempi ihminen oli seurannut minua, mutta sitten tajusin, että siellä oli pieni porukka nuoria (minun ikäisiä), jotka istuivat ringissä maassa ja juttelivat. Kun sitten olin kerännyt tarpeeksi rohkeutta mennäkseni mukaan, eräs henkilö oli lähtenyt tulemaan minua kohti. Huh, onneksi se oli vain Kim. Hän oli kerännyt juhlista ne tyypit, joita ei kiinnosta numeroiden vertailu ja koonnut heidät sinne. Kim ei ollut löytänyt minua, joten oli aikonut etsiä minut myöhemmin.
Muita henkilöitä Kimin lisäksi olivat Angelica (15-vuotias tyttö, joka on luokkansa paras), Sean (se 17-vuotias poika, joka viime vuonna oli ”huonoin”. Hän oli sen jälkeen päättänyt, ettei ala miellyttää muita kuin itseään ja on nykyään tyytyväinen elämäänsä ja omaa myös loistavan keskiarvon), Lizzy (18-vuotias tyttö, joka ei myöskään ala miellyttää muita kuin itseään ja hyvä koulumenestys tulee siinä ohessa) sekä Luke (16-vuotias poika, joka on kotipaikkakuntansa nero). Sovin siis joukkoon täydellisesti. Siellä sitten istuskeltiin tunti, kunnes oli pakko siirtyä sisälle julistamaan keskiarvo. Tyypit toivottivat minulle onnea siihen, että pudottaisin Eleanorin (ja samalla isäni) takaisin maanpinnalle. Sovimme myös, että tapaisimme samassa paikassa mahdollisimman pian julkistuksen jälkeen.
Kukaan sisällä olleista ei ollut huomannut, että olimme olleet poissa (se etu siinä on, että on paljon ihmisiä). Kim meni eteen varsin haluttomasti julistamaan, että keskiarvotaulukon päivittämisen hetki on koittanut. Siinä sitten me vanhemmat odottelimme vuorojamme, kun ensikertalaiset kävivät ilmoittamassa tuloksensa. Lopulta Kim sanoi: ”Eleanor Armstrong” ja ihana siskoni kävi edessä ilmoittamassa keskiarvokseen 9,52. Seuraavaksi olikin sitten minun vuoroni. Isä oli jo onnitellut Eleanoria voitosta, enkä voinut olla hymyilemättä leveästi mennessäni eteen. Ilmoitin mahdollisimman tyynesti, vaikka sisälläni kuohuikin, että keskiarvoni on 9,79. Katselin kuinka kaikki katsoivat minua epäuskoisina ja lähtiessäni lavalta vilkutin hölmistyneille ihmisille iloisesti. Palatessani paikalleni isä ja äiti (ja totta kai Eleanor) katsoivat minua murhaavasti. Ah, sitä tunnetta!
Sain palkinnoksi suuren kimpun ruusuja (ne ovat lempikukkiani ja Kim oli ostanut ne minua varten), satasen Kimiltä ja onnitteluhalin. Kun muut sukulaiset alkoivat onnitella minua, kaikki muistivat kuka olen. Niin se suhtautuminen muuttuu… Muilta sukulaisiltani sain lahjaksi vähän päälle neljä tonnia. Ja arvatkaapa, mikä oli kaikkein parasta? Minä siis ”voitin”, mutta Eleanor ei tullutkaan toiseksi. Hän oli vasta neljäs! Sean tuli toiseksi (ja yhtäkkiä hänellekin voitiin taas puhua normaalisti) ja Angelica tuli kolmanneksi. (Eli siis oltiin ystävykset kolmen kärkenä J) Kim oli järjestänyt heillekin palkinnot (mikä on tähän mennessä ollut ennenkuulumatonta) ja koska he saivat juhlien isännältä jotain, lahjoivat myös muut sukulaiset heidätkin. Eikä Eleanor saanut mitään!
Kun vihdoin olin päässyt eroon onnittelijoista (niistä teennäisistä kusipäistä), suuntasin hallin taakse. Olin ensimmäinen paikalla, mutta en joutunut olemaan kauaa yksikseni. Luke saapui pian jälkeeni tuoden mukanaan erilaisia pikkuleipiä, joita oli varastoinut palkintojen jaon ja onnitteluhärdellin aikana taskuihinsa ja mytyksi käärityn pikkutakkinsa poimuihin. Angelica ja Lizzy olivat pihistäneet keittiöstä yhden suklaakakun. Seanilla oli ollut vaikeuksia päästä eroon onnittelevista isovanhemmista, joten hän ei tuonut mitään (myöhemmin kävin Seanin kanssa hakemassa hieman suolaista pikkupurtavaa). Kim livahti ulos takaovesta tuoden mukanaan korillisen kaljaa, toisen siideriä ja pullon samppanjaa. Hihii, loppuilta sujui varsin rattoisasti.
Äiti, isä ja Eleanor lähtevät tänään kotiin ja minä jään tänne auttamaan Kimiä pariksi päiväksi (myös muut ”meistä” jäävät”). Menen sitten junalla kotiin ja toivottavasti tapaan porukkani.
No, eipä muuta tällä kertaa. Taidan mennä vielä vähäksi aikaa nukkumaan, kun krapula meinaa vähän painaa J.
Päivän lyriikat: ”I got a hangover, wooo-ooo-o, I’ve been drinking too much for sure” (Hangover - Taio Cruz ft. Flo Rida)
Torstai 11.6.2015
Junassa matkalla kotiin. Nämä pari päivää, jotka olen viettänyt uusien ystävieni kanssa, ovat olleet aivan huikeita! Ehkä jopa elämäni parhaita? Tietysti päivät ovat olleet raskaita, kun olemme siivonneet ja syöneet juhlilta yli jääneitä ruokia, mutta kuitenkin tosi hauskoja. Välillä vain makasimme kippurassa lattialla ja hihitimme jollekin maailman typerimmälle asialle. Toivon totisesti, että voimme vielä tavata tämän kesän aikana. Ai niin, tämä todistaa sen, ettei aivan koko sukuni ole umpihullua porukkaa. Suurin osa tietysti, mutta kuitenkin… Sovimme, että ensi kesänä, kun isä järjestää sukujuhlat (meille järjestysvuoro tulee myös toisen kerran yhden kierroksen aikana, äiti ja isä kun ovat sukua), meidän täytyy hommata omat juhlat, ettei tarvitse kitua suvun keskellä. Emme myöskään käy ilmoittamassa keskiarvojamme. Pientä vastarintaa siis.
Ilmoitin eilen isälle, että tulen aamulla juna-asemalle. Vastaukseksi tuli, ettei kukaan kerkeä tulla hakemaan, täytyy siis kävellä kotiin. Jassoo…
Päivän lyriikat: ”All I wanna say is that they don’t really care about us” (They Don’t Really Care About Us - Northern Kings)
Perjantai 12.6.2015
Tosi kivaahan se tietysti on kävellä kaatosateessa kotiin kahden matkalaukun kanssa juna-asemalta (oi, miksi juuri tällä kertaa unohdin bussikorttini kotiin?). Saapuessani likomärkänä ja nälkäisenä kotiin, ”kiireiset” perheenjäseneni istuivat keittiönpöydän ääressä suunnittelemassa lomamatkaa jonnekin aurinkorannalle… Jääkaappi oli tyhjä, koska ”me (äiti, isä ja Eleanor) olemme lähdössä matkoille, emmekä viitsi jättää mitään pilaantumaan.” Kiva. Entäs minä? ”Voit käydä ostamassa jotain kaupasta, mutta se on tuskin tarpeen, kun näyttää olevan ihan hyvin vararavintoa tuossa vyötäisillä.” Kiitti vitusti tästä, niin mukava kommentti.
Isä, äiti ja Eleanor lähtevät Turkkiin kahdeksi viikoksi (hallelujaa, praise the Lord) ja minä jään tänne. Ruokarahaa tänne jätetään satanen, ja sillä sitten pitäisi selvitä kaksi viikkoa. No, kaksi viikkoa ilman noita idiootteja on ihanaa vaikka kuoleman kielissä. Olisihan se tietysti mukavaa päästä Turkkiin, mutta menen sinne mieluummin yksikseni tai kavereideni kanssa.
Ajattelin huomenna soitella ihmisille, josko voisimme tavata näiden kahden viikon aikana. Voisin myös kutsua Kimin ja kumppanit käymään täällä.
Ai niin, päätin tänään, että muutan kotoa pois mahdollisimman pian. Ensi viikolla tulee tieto, mihin lukioon pääsen, ja jos onni on puolellani ja pääsen sinne minne haluan, muutan lukion asuntolaan, joka on toisessa kaupungissa (lukio on tietysti siellä myös :D) kaukana täältä. Se lukio on muuten hieman parempi kuin Eleanorin, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla…
Päivän lyriikat: ”Monday at the disco club, Tuesday at the disco club, Wednesday at the disco club, Thursday at the disco club, Friday at the disco club, Saturday at the disco club, Sunday at the disco club, every day at the disco club, see us at the disco club, see you at the disco club” (Disco Club - The Black Eyed Peas)
Maanantai 15.6.2015
Soitin ihan ensimmäisenä (vasta tänään, koska viikonloppuna oli hieman ongelmia, mutta ei niistä sen enempää) Mickille. Parhaana ystävänäni hän ansaitsi sen kunnian. Puhuimme ensin puolitoista tuntia kahdestaan ja kaksi tuntia kimppapuheluna, johon osallistui koko porukka. Oli ihanaa kuulla, miten ihmisten lomat ovat alkaneet.
Sovimme, että huomenna kaikki tulevat tänne ja Jennifer hoitaa leffat, Daniel makeat herkut (hänestä tulee leipuri), Mick suolaiset naposteltavat, Joe juomat (alkoholitonta, totta kai, nämä tyypit eivät juo) ja Cindy aikoi tuoda mahdollisimman paljon tyynyjä ja huopia, että saadaan aikaiseksi kunnon laiskanlinna, josta ei tarvitse nousta kuin tarpeen vaatiessa. Minä hoidan paikan ja illallisen (myös aamiaisen).
Mickillä oli varmaan auringonpistos, koska hän ehdotti että kutsuisimme myös Susanin mukaan. What the fuck? Susan ei ole koskaan ollut osa meidän porukkaamme (tai yleensä mitään porukkaa), miksi hänet nyt pitäisi kutsua mukaan? Juuri kun kerkesin ajatella, ettei minun tarvitse enää ikinä nähdä Susanin ylisuurta nenää, jonka hän tunkee joka paikkaan tai kuulla sitä kamalaa kaakatusta, jolla hän levittää jokaisen salaisuuden eteenpäin, Mick ottaa ja ehdottaa, että hänet pitäisi kutsua myös… Ja minä olen aina pitänyt Mickiä fiksuna poikana… Onneksi minun ei tarvinnut palauttaa Mickiä Telluksemme pinnalle vaan Cindy ja Joe alkoivat kuin yhdestä suusta laukoa vastaväitteitä ja päädyimme (täysin demokraattisesti äänestämällä) siihen, ettei Susania kutsuta.
Kun olimme sopineet kaiken tarvittavan huomista varten ja vähän muutakin sekä lopettaneet puhelun, aloin siivota. Tein kiintoisan löydön Eleanorin huoneesta. Tutkin hänen vaatekaappiaan (sehän on sallittua, kun kukaan ei ole näkemässä) ja löysin matikan kokeen, josta oli tullut nelonen. Ja vielä niin helposta aiheesta kuin geometria. Isä ei varmaankaan tiedä tästä… Hmm, tästä löydöstä on vielä varmasti hyötyä tulevaisuudessa, kjeh kjeh…
Siivoaminen jäi vähän vähemmälle, kun nuuskin ympäri asuntoa. Isän ja äidin huoneessa en ole koskaan saanut käydä ja toivon totisesti, etten olisi mennyt nytkään. Huone on tietysti asunnon suurin makuuhuone, jossa on parveke (myös olohuoneesta pääsee toiselle parvekkeelle). Seinät ovat vaaleanruskeat ja siellä on iso sänky. Sänkyä vastapäätä on jättimäinen taulutelevisio. Vielä kuulostaa siedettävältä… Mutta kun aloin tutkia kuvia yöpöydillä ja seinällä sängyn yläpuolella, meinasin pillahtaa itkuun. Seinällä ja pöydillä oli hirveästi kamalia kuvia, joissa Eleanor poseeraa yksin tai äidin ja isän kanssa. Jokaisessa kuvassa Eleanor, eikä yhdessäkään minua… Jos en tietäisi paremmin, luulisin, että Eleanor on perheen ainoa lapsi. Kyllä minä olen kohta kymmenen vuotta tiennyt, että Eleanorista pidetään enemmän tein mitä hyvänsä, mutta että minusta ei ollut edes yhtä kuvaa? Jotain mätää tässä on, josta en vielä tiedä…
Istuessani keittiössä toipumassa järkytyksestä Kim soitti Seanin kanssa kuulumisia. Kerroin heille lopulta löydöistäni ja Kim lupasi auttaa asunnon etsimisessä (siinä tapauksessa, ettei minua hyväksytä lukioon, josta kerroin aiemmin). He ovat ihania. Pääasia, minkä takia he soittelivat, oli se, että kun he olivat tutkineet sukujuhlien vieraslistoja, he olivat huomanneet sen pienen yksityiskohdan, ettei osa porukasta ole enää edes sukua toisilleen tai sitten ovat tosi kaukaista sukua. Esimerkiksi minä ja Sean emme enää ole sukua ja minä ja Angelica olemme hyvin hyvin hyvin kaukaista sukua. Sean ei ole oikein kenenkään sukulainen ja Luke taas on lähes kaikille jotain sukua. Siispä sukujuhlia voisi vähän uudistaa. Kutsuin porukan käymään täällä näiden kahden viikon aikana ja kävi ilmi, että he ovat jo tulossa. Sen piti olla yllätys, mutta Kim ei osaa pitää suutaan kiinni. Voisin hypätä taivaaseen onnesta!
Eräs asia minua mietityttää. Miksi olen niin paljon enemmän innoissani Kimin ja Seanin näkemisestä kuin oman porukkani?
Päivän lyriikat: ”I’ll be waiting here, I’ll be waiting here, for you to coming” (What If - Simple Plan)
Tiistai 16.6.2015
Piti aamulla soittaa Kimille ja Seanille ja pyytää, että he käyttäytyisivät kuin heidän saapumisensa olisi täysi yllätys minulle enkä tiedä siitä mitään. Miksikö? No, jos tiedän, että he tulevat ja sanon sen Mickin kuullen, olen melko varma, että hän alkaa purnata siitä, ettei Susania kuitenkaan päästetä tänne.
Mutta nyt pitää lähteä käymään kaupassa ennen kuin ihmisiä alkaa saapua. Kerron huomenna sitten lisää.
Päivän lyriikat: ”Na na na na na na na na na na” (Na Na Na - My Chemical Romance)
Keskiviikko 17.6.2015
Huomenta! Eilen ensimmäisinä saapuivat Daniel ja Jennifer, sitten Mick ja lopuksi Cindy ja Joe. Tapaamisemme sai myös hieman juhlallisen säväyksen, koska olimme kaikki saaneet postissa kirjeen, jossa kerrottaisiin tuleva opiskelupaikka, eikä kukaan ollut vielä avannut omaansa.
Järjestelimme laiskanlinnamme siten, että koko huoneeni lattia oli patjojen, tyynyjen ja huopien peitossa. Jokainen voisi nukkua siinä niin kuin haluaisi. Herkut jaettiin tasaisesti useampaan astiaan, jotta ei tarvitsisi kurkotella yhdestä kulhosta kaikkien (mikä loistava idea Cindyltä!). Tein tyytyväisenä sen huomion, että ruokaa riittäisi kaikille, vaikka porukkaa oli tulossa hieman lisää.
Olimme juuri aloittamassa ensimmäistä elokuvaa maratonissamme, kun ovikello soi. Kaikki näyttivät hirveän hämmentyneiltä ja Mick ensin närkästyneeltä ja sitten syylliseltä kuin olisi kutsunut Susanin… Menin ovelle (ja päivittelin mennessäni, että kukahan se mahtaa olla) ja se olikin todellinen yllätys, eikä minun tarvinnut teeskennellä ollenkaan. Ensinnäkin oven takana oli viisi ihanaa naamataulua kahden sijaan ja toiseksi he huusivat ”YLLÄTYS!” niin kovaan ääneen, että varmasti kaikki taloyhtiön asukkaat kuulivat… En tiedä miksi, mutta olin koko ajan ajatellut, että Sean ja Kim tulisivat kahdestaan. Mutta näin oli vielä parempi! Illan ohjelma meni sen verran uusiksi, että elokuvien katsominen lykkääntyi, koska ihmiset piti esitellä toisilleen.
Keskiyöllä menimme taloyhtiön pienelle nurmikentälle istuskelemaan ja päätimme avata kouluunhyväksymiskirjeemme. Fanfaari ja rummun pärinää: pääsin sinne, minne halusinkin ja muutan elokuun alussa koulun asuntolaan! Pääsen siis vihdoin kauas pois täältä! Muuten hajaannumme ympäri maata, joten tapaamisista tulee hankalia järjestää. Mutta: Sean on jo siinä koulussa johon menen ja Luke tulee sinne myös! Angelica aikoi myös hakea sinne ensi vuonna. Lizzy on koulussa naapurikaupungissa, tosin hän pyrkii ensi vuonna Oxfordin yliopistoon, eli aivan toiseen maahan. Myös Kim on lähempänä kuin nykyään, joten toivottavasti näemme useammin.
Juttelin illalla yöllä Mickin kanssa parvekkeellamme (olohuoneen parvekkeella, äidin ja isän huoneeseen en enää ikinä mene), kun muut varasivat nukkumapaikkoja. Hänestä ei ole mukavaa, että Luke ja varsinkin Sean saavat nähdä minua samassa koulussa ja hän joutuu toiselle puolelle maata kouluun, johon ei edes halua. Minun kävi häntä niin sääliksi. Lupasin, että näemme kesällä niin paljon kuin mahdollista ja muilla lomilla pyritään kyläilemään toistemme luona. Ja aivan yhtäkkiä Mick alkoi hösytä, kuinka hänellä oli lahja minulle ystävyytemme vuosipäivän kunniaksi (ja minä tietysti unohdin). Olemme olleet parhaita ystäviä 10 vuotta, koska ystävystyimme 6-vuotiaina J. Sain Mickiltä ruusun (lempikukkani) ja puolikkaan hopeisesta sydänkaulakorusta, jonka toinen puolikas on (yllätys yllätys) Mickillä <3. Lupasin ostaa hänelle jotain yhtä ihanaa.
Mutta nyt täytyy lopettaa, sillä ensimmäinen vieras (Mick) heräsi. Heipä hei! J
Päivän (oikeastaan eilisen) lyriikat: ”Ohne dich kann ich nicht sein” (Ohne Dich - Rammstein)
Keskiviikko 17.6.2015
Iltaa! Kirjoitan nyt vielä tämän päivän tapahtumista, jotta olisimme ajan tasalla.
Daniel ja Jennifer joutuivat lähtemään jo aamupäivästä, koska he menevät viikoksi Jenniferin perheen kanssa heidän mökilleen. Viime kesänä olimme kaikki siellä ilman vanhempia, mutta nyt he lähtivät mukaan, koska Daniel ja Jennifer ovat yhdessä. Niin se aika muuttuu... Jenillä on yksi isosisko ja kaksi pikkusiskoa, jotka tietysti lähtivät mukaan, joten onnea vaan heille.
Kato kävi muutenkin aamupäivän aikana ja lopulta jäljellä olivat vieraat kauempaa ja Mick. Ja tässä vaiheessa päivä synkkeni. Susan nimittäin soitti Mickille ja pyysi tätä pyörimään kaupungille. Ja Mick suostui! Meinasin lyödä häntä, kun hän leperteli Susanilleen, mutta Kim ehti väliin. Mick ei edes huomannut, vaikka Kimillä oli vaikeuksia pitää käteni kurissa. No, Mick lähti sitten Susaninsa luo ja jäin näiden ihanaisten kanssa.
Juuri kun ajattelin, että päivän pohja oli saavutettu, isä soitti ja ilmoitti, että he tulevatkin jo perjantaina kotiin ties mistä syystä. Eikä hän muuten olisi ilmoittanut, mutta he haluavat, että siivoan koko saatanan asunnon. Yeah, right, in your dreams.
Loppupäivän olemme vain löhönneet parvekkeella osin päällekkäin, koska emme mahtuisi muuten. Tilasimme pitsat ja löhöämme täällä edelleen. Huomenna on viimeinen päivä yhdessä vähään aikaan ja nämä ihanaiset lähtevät huomenillalla junalla kotejaan kohti.
Sean lupasi, että jos haluan, voin mennä loppukesäksi heille ja muuttaa sieltä asuntolaan. Hän myöskin tarvitsisi asuintoverin asuntolassa ja haluaisi minut (*punastuu*). Ja jos joltain jäi vielä huomaamatta (siis siellä parvekkeella), että meillä on jotain pientä säätöä (josta en oikein vielä tiedä, mitä se on :$), Seanin piti kuiskata minulle vielä: ”Mieluummin sinä kuin Luke tai itse presidentti.” Joten uskon, että olen kämppisehdokaslistalla sijalla 1. Hihii, :).
Voisin harkita tuota Seanin perheen luo muuttamista (mutta kuinka silloin kävisi Mickille antamani lupauksen?), jos isä, äiti ja Eleanor ovat oikein ihania palatessaan. Tosin voisin vielä vähän kiristää Eleanoria löytämälläni matikankokeella... :D
Päivän (siis ihan tämän päivän) lyriikat: ”Crazy little thing called love” (Crazy Little Thing Called Love – Queen)
Torstai 18.6.2015
Tulin siihen tulokseen, että täällä on ihan tarpeeksi siistiä, enkä ala siivota. Vieraat keksivät oivan juonen: suihkauttelimme ikkunanpesuainetta ja tavallista pesuainetta ympäriinsä, joten nyt tuoksuu puhtaalta. Muahahahahahhaaa!
Alkupäivä oli ahdettu niin täyteen kuin vain mahdollista, jotta kerkeäisimme tehdä kaiken tarvittavan; eli käydä kaupassa ostamassa matkaevästä junaan ja matkamuistoja tästä huisin hienosta kaupungista, pakata laukut ja hyvästellä. Hyvästeihin varasimme ihan kaiken varmuuden vuoksi puolitoista tuntia, koska viimeksi aika loppui kesken.
Ostoksilla meni hieman odotettua pidempään, koska Angelica ja Luke eivät millään osanneet päättää, mitä ostaisivat junamatkalle. Höpsöt <3. Matkamuistoissa ei ollut kuin kolme erilaista vaihtoehtoa, joten valitseminen oli helppoa...
Kauhulla katsoin vieressä, kun Sean vain sulloi vaatteensa kassiin, eikä ollenkaan asetellut niitä. Loppujen lopuksi en enää kestänyt, vaan pakkasin hänen laukkunsa uudelleen. Hän vain nauroi vieressä, kun touhotin laukkuun vaatteita SIISTISTI! Ja kun sain sen valmiiksi, hän kaappasi minut syliinsä ja siinä sitten istuskelimme pari minuuttia, kun muut puuhailivat omiaan. Ja aivan yhtäkkiä se taianomainen hetki oli ohi ja istuskelimme vierekkäin sängylläni, kun muut saivat asiansa hoidettua ja tulivat luoksemme. Eikä kukaan huomannut mitään, vaikka sydämeni takominen kuului varmaan naapuriin saakka...
Juttelimme siinä sitten niitä näitä (muun muassa sovimme missä tapaamme seuraavan kerran) ja aivan yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta, Luke otti ja päätti tulla kaapista ulos. Hänellä on poikaystävä, jonka nimi on Aaron. Hän on tulossa myös samaan kouluun. Kuinka söpöä! Tästä poikaystävästä ei tietenkään voi kertoa suvulle, sehän olisi aivan kamala häpeä! Mutta koska me olemme Luken parhaita ystäviä, hän päätti kertoa meille! Aaaawww <3.
Ja taas aivan yhtäkkiä olikin jo hyvästien aika. Tänään aika tuntui etenevän sykäyksittäin. No mutta kuitenkin, kävelimme juna-asemalle, koska halusimme hieman pitkittää prosessia. Ja sitten juna jo lähtikin, niisk :'(. Onneksi sain kuitenkin viisi ihanaa halia ja pusua, joilla selviän pari päivää :).
Mickiltä tuli viesti, jossa hän pahoitteli, että lähti eilen niin aikaisin. Hän kyseli myös, miten asumisjärjestelyt hoidetaan siellä koulun asuntolassa, että voiko hän tulla joskus yöksi. Vastasin hänelle varsin piruilevasti, että asun Seanin kanssa samassa huoneistossa, että täytyy sitten kysyä häneltä. Mick ei selvästikään pitänyt vastauksestani, koska puhelin mykistyi sen jälkeen, eikä hän enää vastannut mitään.
Istun vielä hetken parvekkeella ja nautin yksinolostani.
Päivän lyriikat: ”Until today, I lived in the shadow world, now heart is speaking, brain's defeated, independent thought deleted...” (No Dream Can Heal A Broken Heart – Sonata Arctica)
Lauantai 20.6.2015
Eilen iljettävä ihana perheeni saapui kotiin, koska Eleanor oli unohtanut jonkin koulukirjansa kotiin, eikä ollut voinut opiskella ilman sitä, joten koko loma oli mennyt pilalle... Voi taivahan talikynttilät... Tämän päivän olen kuunnellut, kun isä on ylistänyt Eleanoria siitä, kuinka opiskelu menee hauskanpidon edelle, toisin kuin minulla. Krhm, kummalla meistä olikaan parempi keskiarvo? Seanin koti kutsuu koko ajan enemmän...
Äiti haisteli tullessaan ilmaa ja ilmoitti isälle, että täällä on selvästi siivottu. Olin aamulla vielä hieman siirrellyt tavaroita, hehee... Ensimmäistä kertaa ikinä isä katsoi minua ilman inhoa katseessaan...
Huomenna kuulemma tulee ”koko perheelle läheisiä sukulaisia” sunnuntaipäivällisille. Nämä ”läheiset” sukulaiset ovat isän veli ja hänen vaimonsa sekä heidän kaksi ratkiriemukasta lastaan... Koska sukujuhlista jäi niin hyvä mieli ja koska isän veli on isän jälkeen hulluin vertailemaan arvosanoja ja koulumenestystä, kerron huomisilla päivällisillä, että pääsin parempaan kouluun kuin Eleanor. Muahahahahaaa!
Muistan sen hyvin itsekin, kun lähestulkoon vannoin Mickille, etten ala seurustella ennen kuin olen saanut kaikki kouluni loppuun, mutta mitäs sitten tapahtuikaan? ”Jocelyn Armstrong ei ole enää sinkku, vaan parisuhteessa henkilön Sean Decker kanssa.” Hihii, tänä aamuna oli tullut kutsu Seanilta. Ja siinähän se, hirveä ikävä on... <3 Mick ei tykkää yhtään, hän laittoi tekstiviestin: ”Oletko aivan seonnut? Tehän olette lähes sukua toisillenne! Mitä oikein ajattelit?” Laitoin hänelle, ettemme ole sukua ja että hän on suloinen, kun huolehtii minusta ja Mick leppyi. Miehet...
Päivän lyriikat: ”Eating makes me think of you, this city has become your face” (Beatus – Serj Tankian)
Maanantai 22.6.2015
Eilen siis oli ne perhepäivälliset... Luulin, että setäni (hirveää sanoa kirjoittaa setä) vaimoineen ja ihanine lapsineen tulisi vasta vähän ennen ruoka-aikaa, mutta he tulivatkin jo yhdeksältä aamulla... Ja sehän tietysti sopi oikein hyvin isälle ja äidille (ja tarvitseeko edes mainita sopiko se Eleanorille?), jotka olivat heränneet jo kuudelta aamulla... Itse olin vielä sikiunessa ja olin ajatellut herääväni kymmenen aikoihin ja meneväni silloin suihkuun. No, häpäisin itseni ja varsinkin perheeni loikkimalla yöpaidassa vieraiden nenän edestä suihkuun. Toki olisin voinut tehdä sen vaivihkaa, mutta siitä ei olisi ollut mitään iloa.
Suihkun jälkeen istuin huoneessani päivälliseen asti ja serkkuni Ida ja Ted kävivät sanomassa ovelta jotain aivan ihmeellisen ihanaa: he onnittelivat minua keskiarvoni johdosta! Olin juuri kutsumassa heidät huoneeseeni kuuntelemaan musiikkia ja pelaamaan, kun heidän isänsä käski heidät pois, kuin olisin joku pahis, joka houkuttelee hänen lapsensa pahoille teille.
Ja sitten itse ruokailuun. Ruoaksi oli (jos kiinnostaa) tortillarullia alkupaloiksi, naudan sisäfileetä pääruoaksi ja crème brulèeta jälkiruoaksi. Ainoa asia, josta voisin valehtelematta kehua isääni, on se, että hän ainakin osaa laittaa ruokaa.
Keskustelu pyöri aikalailla Eleanorin koulunkäynnin ympärillä, mutta yhtäkkiä setäni (hyi) vaimo Roslyn kysyi suoraan minulta (!), mihin jatkokoulutuspaikkaan olen hakenut. Selitin ensin viimeisimmän paikan, eli saman koulun, missä Eleanor on, sitten siirryin toiseen vaihtoehtooni, astetta parempaan kouluun (joka on vain hyvin vähän parempi, kuin Eleanorin koulu, mutta kuitenkin) ja lopuksi kerroin koulusta, joka oli ensimmäinen vaihtoehtoni ja siitä kuinka se on parempi kuin Eleanorin koulu (reilusti parempi) sekä siitä, että se on kaukana toisessa kaupungissa. Setäni kysyi sitten, että koska saamme tietää mihin kouluun pääsimme (kysymyshän oli pakko esittää). Muahahaaa, kala jäi koukkuun. Tyynesti kerroin, että alkuviikosta tuli tieto, että olen päässyt siihen kouluun, johon ensimmäisenä hain. Roslyn alkoi heti onnitella (Ida ja Ted säestivät hieman epävarmoina), mutta isä, äiti, setä ja Eleanor katsoivat minua suorastaan inhoavasti. Mutta kyllä se tuntui hyvältä! Ja sitten Roslyn muisti, että Eleanor haki aikoinaan tuohon samaan kouluun, muttei päässyt sinne (alan pitää Roslynista koko ajan enemmän). Ja tämä muistutus paransi oloani entisestään.
Loppuillan jouduinkin sitten tiskaamaan... Mutta ei se kuitenkaan pilannut oloani, sillä puhuin samalla Seanin kanssa puhelimessa. Illalla äiti ja Roslyn (”parhaat ystävykset”, äiti kestää Roslynia velvollisuudesta) lähtivät ”kävelylle” ja tulivat takaisin varsin hyväntuulisina ja jouduin pitämään heitä pystyssä...
Sillä aikaa, kun äiti ja Roslyn olivat kävelyllä (lue: baarissa) isä ja setä (ja tietysti myös Eleanor) keskustelivat jostain maailman kiinnostavimmasta aiheesta ja livahdin huoneeseeni kuuntelemaan musiikkia. Ida ja Ted pelasivat jotain peliä Eleanorin huoneessa.
Menin pian sen jälkeen nukkumaan, kun rouvat olivat saapuneet ja jatkaneet juomista olohuoneessa herrojen kanssa, joten en tiedä, mitä sen jälkeen on tapahtunut, enkä ole nähnyt ketään tänään. Eipä haittaa. Ja juuri kun kerkesin ajatella, että serkuistani voisi vielä koulia kunnollisia, he olivat tyhjentäneet keksilaatikon, jonka olin joskus ostanut itselleni. Toisaalta, kuka sen oli heille antanut?
Sovimme muuten Seanin kanssa eilen puhelimessa, että hyödynnän Eleanorin matikankoetta pari kertaa ja häivyn sitten täältä lopullisesti. Seanin äitikin on sitä mieltä, ettei ole tervettä asua tällaisessa ympäristössä. Hän on kokenut eräänlaisen ”heräämisen” Seanin kohtalon takia, ja on aivan ihana ihminen!
Päivän lyriikat: ”Soon as you were born, they make you feel small” (Working Class Hero – Green Day)
Keskiviikko 24.6.2015
Voi vittujen kevät! Olen nyt sitten arestissa, koska ”häpäisen koko perheen hyvän maineen.” Kiva kiva... Puhelin lähti, iPod lähti (onneksi se vanha paska, koska isä ei tiedä, että olen ostanut uuden), tietokone lähti ja CD-soitin levyineen lähti. Istun huoneessani ja yritän keksiä tekemistä, koska en halua kuunnella koko aikaa musiikkia (täytyy myös pitää huoli, ettei isä saa selville, että minulla on uusi iPod). En saa poistua asunnosta muuten kuin parvekkeelle. Ei tässä mitään, ulkona onkin kamala ilma, mutta en saa mitään yhteyttä Seaniin, enkä voi kertoa hänelle, mitä on tapahtunut enkä selittää, miksen vastaa tekstiviesteihin.
Kerkesin jo suunnitella, että kun jään tänne neljän seinän sisään yksikseni, hipsin Eleanorin koneelle kertomaan muulle porukalle ja Seanille, mitä on meneillään, mutta suunnitelmani romuttui täysin... Äiti lähti aamulla töihin, samoin isä, mutta Eleanor jäi kotiin opiskelemaan tulevaa lukuvuotta varten. Tulen pian hulluksi...
Jos joku keksii, kuinka saan puhelimeni hetkeksi käyttöön tai mikä vielä parempaa, keksii, miten pääsen täältä pois, palkitsen hänet ruhtinaallisesti. Nyt lähden pelaamaan pasianssia korteilla, koska ei ole muutakaan tekemistä.
Päivän lyriikat: ”Counting all the assholes in the room, I'm definitely not alone” (Still Counting – Volbeat)
Keskiviikko 8.7.2015
Mick kävi pari päivää sitten oven takana ja taivutteli varmaan puoli tuntia, kunnes Eleanor päästi hänet sisään tapaamaan minua. Hän tuli kysymään, onko minulla jokin hätänä, kun en vastaa viesteihin, enkä ole tullut mihinkään aiemmin sovituista tapaamisista. Jos rehellisiä ollaan, tuskin olisin muistanut niitä tapaamisia muutenkaan... Kim oli soittanut Mickille viime viikolla ja kysynyt, missä oikein olen, kun en vastaa viesteihin. Se oli ollut Mickille viimeinen pisara. Hän ja muut olivat olleet varmoja, että olen Kimin luona ja unohtanut puhelimeni kotiin (ei olisi ensimmäinen kerta). Mutta kun en kerran ollut sielläkään enkä vastaa puhelimeen, he olivat huolestuneet vielä enemmän. Kerroin hänelle lyhennetyn version siitä, mitä oli tapahtunut. Hän oli jo soittamassa poliisille, mutta mitä he olisivat voineet tehdä? Aresti on sallittua.
Olen tässä parin viikon aikana muuttunut koko ajan enemmän ja enemmän laiskaksi, lihavaksi vihannekseksi, joka vain makaa sängyssä. Olen lukenut jokaikisen viihteellisen kirjan, joka kämpästä löytyy (eikä niitä ole montaa). En ole syönyt kolmeen päivään mitään, juonut vain vettä. Tuloksena se, että olen laihtunut kaksi kiloa... No, tuskin siitä on haittaa, pääsen lähemmäs normaalin ihmisen painoa, enkä ole enää tällainen pullero. Ehkä sitten minustakin aletaan pitää...
En jaksa enää muuta, menen nukkumaan.
Päivän lyriikat: ”I'm too tired to be hypnotized now, it's all too real for me anyway” (The Truth Is Out There – Sonata Arctica)
Lauantai 10.7.2015
Mick kävi taas tänään. Koska vanhempani olivat kotona, sain viisi minuuttia aikaa jutella eteisessä, missä isä pystyi kuuntelemaan mitä puhuimme. Ja seuraavaa sain tietää:
- Smokkinakit lähtee suurelle kiertueelle, joka sisältää kymmenen keikkaa!
- Daniel ja Jennifer ovat saapuneet takaisin
- Seanilta terveisiä <3 ”Nähdään viimeistään, kun koulu alkaa, mutta aiemminkin on mahdollista.” Ja silmänisku, mistä ymmärsin, että tässä yritetään viestiä sen puolesta, että voin mennä Seanin luo, kun pääsen täältä.
- Mick ja Susan ovat nyt virallisesti yhdessä ja olen vahvasti sitä mieltä,että Mickille pitäisi tehdä mielentilatutkimus. Susan?! Et ole tosissasi!
En viitsinyt pilata viittä minuuttiamme saarnaamalla Susanista. Ja kaiken kukkuraksi isä kyttäsi vieressä kuin mikäkin vanginvartija. Nautin niin pitkään kuin pystyin siitä, että näin elävän ihmisen, joka ei ole perhettä. Sitä ei tosin kovin kauaan kestänyt... Lähtiessään Mick näytti kaulassaan olevaa sydämenpuolikasta, iski silmää ja sanoi: ”Ehkä voisit pyytää tukiopetusta Eleanorilta geometriassa. Siitä voisi olla hyötyä.” Meinasin hyökätä hänen kimppuunsa vihaisena kuin ampiaisparvi, jota on hätyytelty pesästä, kunnen tajusin, mitä Mick tarkoitti. Kuinka olen voinut unohtaa Eleanorin hylätyn matikankokeen?
Muutenkin aivotoimintani on hidastunut arestini aikana. Olen lukenut faktakirjoja, ja on voinut mennä kauankin aikaa, ennen kuin olen tajunnut, mitä juuri olen lukenut... En myöskään osaa enää puhua, koska en ole sanonut sanaakaan isälle, äidille tai Eleanorille. Ainoa sosiaalinen kontaktini on ollut Mick. On pakko päästä täältä pois.
Päivän lyriikat: ”Isolation is not good for me” (Yellow Lemon Tree – Fool's Garden)
Tiistai 14.7.2015
Eilen, kun isä ja äiti lähtivät töihin, menin Eleanorin huoneeseen. Hän selvästi järkyttyi, kun ilmaannuin aivan yhtäkkiä sinne, sillä olen ollut nämä viikot huoneessani yksin enkä ole puhunut noille muille mitään. Istahdin sängylle odottamaan, että saisin Eleanorin täyden huomion. Tässä käymämme keskustelu melkolailla sanasta sanaan:
Eleanor: Mitä sinä haluat?
Minä: Puhua eräästä vakavasta asiasta?
Eleanor: Jaha. Mikähän se on?
Minä: Sinä et olekaan aivan niin täydellinen kuin annat ymmärtää...
Eleanor: * kauhistunut ilme, mutta tyyni ääni * Mitä tarkoitat?
Minä: Mahtaakohan isä tietää...?
Eleanor: Minä en salaa isältäni mitään, toisin kuin sinä. Jos yrität vihjata, etten ole rehellinen, olet väärässä.
Eleanorin kasvot olivat aivan kauhuun vääntyneet ja ääni värisi. Hihii, oli aika iskeä viimeisen kerran.
Minä: Näin matikankokeesi. Olit saanut hylätyn geometriasta.
Eleanor: EI! Se oli väärinkäsitys! Opettajani ei selittänyt minulle kunnolla, eikä kukaan muukaan oikein pärjännyt.
Minä: Jos se kerran oli väärinkäsitys, voin varmaan näyttää koetta isälle?
Eleanor: EI! Mitä tahansa muuta, mutta älä näytä sitä isälle!
Minä: Niinkö? Eli voin pyytää mitä tahansa?
Eleanor: Niin...
En minä kuitenkaan mitään aivan kamalaa pyytänyt. Sain käydä Eleanorin koneella hoitamassa pari juttua ja soitin Eleanorin puhelimella Seanille. Miksi Eleanorin puhelimella? No, jos olisin soittanut omallani, se olisi näkynyt laskussani ja olisin jäänyt kiinni. Kerroin Seanille, mitä tässä kolmen viikon aikana on tapahtunut (eli ei paljoakaan) ja yritin vihjata, että olen lähdössä täältä pian.
Päivällisellä Eleanor oli oikein avulias ja ojensi salaatin minulle. Isä katsoi minua murhaavasti, ihan kuin se olisi ollut minun syytäni, ja kun hymyilin säteilevästi takaisin, hän meinasi tukehtua viiniinsä.
Mick kävi tänään ja Eleanor lähti siksi aikaa kauppaan (ja lupasi ostaa minulle suklaata!) Mick tuli kysymään kuulumisia ja samalla kertomaan erinäisiä asioita minulle. Kerroin hänelle, että lähden täältä pian pois Seanin luo. Hän ei edelleenkään pidä seurustelustani Seanin kanssa, mutta hän kuitenkin ymmärsi, etten minä täälläkään voi olla. Mutta mutta, mitä sitten on tapahtunut viime aikoina?
Smokkinakkien kiertue alkaa ensi viikon perjantaina 24.7. eräältä klubilta, johon oli myynnissä 250 lippua. Se on loppuunmyyty! Myös seuraava keikka on loppuunmyyty. Kim oli käskenyt sanoa minulle, että saan tulla mille tahansa heidän keikoistaan ja pääsen aina sisään. Aws <3.
Mickin ja Susanin suhde kukoistaa, yäk. Mick on lähdössä Susanin kanssa jonnekin aurinkorannalle, joten hän ei kerkeä auttaa minua lähdössä. WTF? Mistä lähtien tyttöystävä (joka on varsinainen lehmä nätisti ilmaistuna) on mennyt parhaan ystävän edelle? Olisi tehnyt mieli motata Mickiä, mutta pystyin kuitenkin hillitsemään itseni.
Eipä Mickillä muuta tähdellistä sanottavaa sitten enää ollutkaan. Hän toivotti onnea toimiini ja toivoi, että voisimme vielä tavata ennen koulun alkua.
Eleanor tuli pian Mickin lähdön jälkeen kotiin (uskon, että hän odotti, että Mick kerkeäisi lähteä) ja toi kuin toikin minulle suklaata. Jouduin kyllä maksamaan sen hänelle, mutta kuitenkin...
Päivällisellä oli taas oikein mukava tunnelma... Isä oli tavannut jonkun sukulaisen ja kutsunut hänet tänne päivällisille. Päätin, että minun on pakko päästä täältä ennen sitä pois. En ole kyllä vielä keksinyt, että miten lähden tai milloin lähden. Sitä suunnittelen huomenna tarkemmin, nyt menen nukkumaan.
Päivän lyriikat: ”My darling baby, this is a warning, said that I'm leaving on Monday morning” ”Monday Morning – The Baseballs)
Keskiviikko 15.7.2015
No niin, näin siis teen:
Koska Eleanorista on tullut niin mukava, käytän häntä hieman apuna. Olen etsinyt tyhjiä pahvilaatikoita ja Eleanor päästi minut käymään kellarissa, mistä niitä löytyi oikein mukavasti. Raahasin ne huoneeseeni ja olen nyt täytellyt niitä. Soitin Joelle ja kysyin olisiko porukasta hyötyä (Mickille olisi ollut turhaa soittaa, hän kun on Susanin kanssa jossain ties missä). Joen isällä on pakettiauto ja he aikovat tulla hakemaan tavarani, mutta aikaisintaan ensi viikon puolenvälin jälkeen… Eli siis siihen mennessä pitäisi saada kaikki kuntoon. Sinä päivänä pitäisi myös saada Eleanor pois, koska haluan, että lähtöni tulee kaikille yllätyksenä.
Joe aikoi ilmoittaa myös Seanille, että olen pian lähdössä täältä. Harmillisesti en kerinnyt soittaa hänelle, kun äiti ja isä tulivat kotiin… Eleanor joutui keksimään selityksen sille, miksi olin hänen huoneessaan. Täytyy myöntää, että hän osaa valehdella. Hän selitteli isälle, että minä tarvitsin tukiopetusta matikassa (mitä minä en todellakaan tarvitse) ja isä uskoi koko jutun.
Päivän lyriikat: ”It’s my life and it’s now or never, I ain’t gonna live forever, I just want to live while I’m alive” (It’s My Life - Bon Jovi)
Lauantai 18.7.2015
No, eipä minulla koskaan ole ollut mikään hääppöinen onni… Suunnittelin, että kerkeäisin lähteä pois, ennen kuin isän serkku kerkeäisi tulla meille päivälliselle, mutta se ei selvästi ole mahdollista… Hän tulee huomenna, höh. Siinä olisi ollut mukavasti selittämistä isällä, että missä minä olen, mutta näköjään isä selviää tästä pälkähästä…
Keskiviikkona on suuri päiväni. Joe isä tulee pakettiautollaan ja Joe ja Cindy tulevat myös. Kannamme kamani autoon ja Joen isä vie minut Seanille, minne on aika pitkä matka, ja jää sinne yöksi. Seanilta sitten elokuun alussa tavarani kärrätään lukioni asuntolaan. Ja vihdoin olen vapaa… Pitää tiistai-iltana pyytää, että Eleanor kävisi kaupassa ja laittaa Daniel & Jennifer viivyttämään häntä, jotta olen poissa ennen kuin hän palaa.
Mick soitti rannalta Eleanorille. Hän lähetti terveisiä ja toivoi, että voisin olla siellä heidän kanssaan. Hyi, pelkkä ajatus Susanista saa minut voimaan pahoin. Kuulemma siellä on mukavaa… Käännä vain veistä haavassa… Eleanor kirjoitti koko puhelun sanasta sanaan paperille ja sujautti paperin minulle.
Huomenna en ajatellut nousta sängystä ollenkaan, vaikka kuinka tulisi vieraita…
Päivän lyriikat: ”All I want to do is be more like me and be less like you” (Numb - Linkin Park)
Maanantai 20.7.2015
Mikä kamala kidutuspäivä eilen olikaan! Kävin lauantai-iltana suihkussa, jos vaikka isän serkku Michael tulee aamulla ennen sianpieremää. Ei onneksi niin aikaisin kuin setäni perheineen, mutta yhdeltätoista kuitenkin…
Minut herätettiin kahdeksalta, ja minulle kerrottiin, mitä en saa sanoa tai tehdä: en saanut naurattaa Michaelia (mikä onkin aika vaikeaa), en saanut istua hänen vieressään (kaiketi minulla jokin tauti, josta en vielä itse tiedä), en saanut puhua keskiarvostani enkä saanut kertoa mihin lukioon olen päässyt… Oli myös liuta pikkuasioita, joita en saanut tehdä, mutta edellä mainitut olivat tärkeimmät. Ajattelin, että tuskin illasta kovin paha voi tulla, kun minulla kerran oli niin selvät ohjeet, mutta oli väärässä.
Laitoin ruoan, katoin pöydän, korjasin astiat ja tarjoilin jälkiruoan… Ja koko ajan kuuntelin kamalaa valitusta kaikesta mahdollisesta. Puristin hedelmäveistä kädessäni ja säikähdin itsekin sitä, että suunnittelin perhesurman mielessäni ja meinasin toteuttaa sen. Laskin äkkiä kymmeneen.
Tiskattuani viimeiset astiat sain viimein olla rauhassa. Nautin suklaasta, jota olen säästellyt viime tiistaista lähtien ja kuuntelin musiikkia. Nukahdin näköjään aika pian, koska en muista muuta.
Tänään olen pakannut tavaroitani laatikoihin. Täällä ei ole enää muuta pakkaamatta kuin sänky. Heh, purin hyllyn, työpöydän ja tuolit ja pakkasin nekin mukaan. Kun pääsen täältä pois, minun täytyy käydä ostamassa uusi puhelin ja sim-kortti. Otan kyllä vanhan puhelimeni mukaan, en jätä näille paskiaisille mitään, mutta ajattelin ostaa itselleni lahjaksi uuden, hienomman.
Ylihuomenna!
Päivän lyriikat: ”I ain’t got fun today, it’s just like yesterday, only different shades of grey” (Sideshow - Alice Cooper)
Tiistai 21.7.2015
Cindy soitti minulle ja kertasi suunnitelmamme. Joe tulee isänsä kanssa aamulla yhdentoista aikaan. Sitä ennen pitäisi saada Eleanor pois. Sen jälkeen ankaraan pakkaamiseen on varattu pari tuntia. Olen etsinyt kaikki mahdolliset tavarani ja pakannut ne laatikoihin. Yhden aikaan iltapäivällä on viimeistään lähdettävä ajamaan kohti Seania, koska sinne kestää lähestulkoon yksitoista tuntia. Eli olemme perillä puolenyön jälkeen. Sean ja hänen äitinsä tietävät kuulemma tämän myös. Hyvä hyvä.
Sain myös tietää, että Joesta ja Cindystä on tullut nyt pari. Awwws <3! Cindy oli sitä mieltä, että minä ja Mick olemme luonnonoikkuja pahimmasta päästä, kun emme seurustele keskenämme, mutta MINÄ EN HALUA SEURUSTELLA PETTURIN KANSSA, MINÄ HALUAN OLLA YHDESSÄ SEANIN KANSSA! Krhm, jouduin rauhoittumaan puhelimessa ja olin jo aivan varma, että Cindy suuttui minulle, mutta hän vain nauroi. Onneksi, huh. Cindy ei pidä ollenkaan Susanista. En siis ole ainoa, jonka verenpaine kohoaa, kun tuo typerä haahka mainitaan.
Mutta mutta, en ala saarnata enempää Susanista.
Huomenna. Huomenna! HUOMENNA!!!
Päivän lyriikat: ”If I go crazy the will you still call me Superman?” (Kryptonite - 3 Doors Down)
Keskiviikko 22.7.2015
Onnenpäiväni! Eleanor keksi eilen illalla, että hän voisi lähteä tänään ostamaan uusia koulukirjoja. Mikä neronleimaus! Minun ei siis tarvinnut keksiä mitään. Aamulla hän lähti ja jätti minut yksin. Muahahahhaaaa! Joe, Joen isä ja Cindy tulivat hieman ennen yhtätoista ja Daniel ja Jennifer yhdentoista jälkeen. Saimme tavarat pakettiautoon kymmentä yli kaksitoista, joten olimme edellä aikataulusta. Hyvästeihin ja kiitoksiin menikin sitten hieman yli puoli tuntia. Jätin avaimeni keittiön pöydälle ja hain läppärini, puhelimeni ja CD-soittimeni levyineen. Jätin iPodini, koska en tarvitse sitä.
Kirjoitin jo eilen ”jäähyväiskirjeen”, missä kerron, etten halua nähdä heitä enää ikinä. Laitoin myös kirjeeseen Eleanorille oman kirjekuoren. Jos olen arvioinut oikein, äiti ja isä avaavat sen ennen kuin Eleanor kerkeää kotiin ja löytävät sieltä matikankokeen, josta on tullut hylätty. Muahahahaa, välitän sen eteenpäin, jotta Eleanorkin joutuu hieman kärsimään…
Nyt istun pakettiautossa matkalla Seanin luo, enkä voisi olla onnellisempi. Äiti ja isä, oikeastaan Cathy ja Samuel, eivät saa minuun enää yhteyttä, koska vaihdan numeroa ja vakavasti myös mietin nimen vaihtoa. Mutta aika näyttää…
Päivän lyriikat: ”I fly away, I’m leaving this kingdom of lies” (Fly Away - Sturm Und Drang)
Torstai 30.7.2015
Aivan kuin eläisin unessa. En voi uskoa, että tämä on totta! Minulla on rakastava poikaystävä, jonka vanhemmat rakastavat minua kuin omaa tytärtään. Olen ollut koko viikon, jonka olen ollut täällä, niin onnellinen, että tuntuu aivan pahalta.
Kävin hakemassa uuden sim-kortin ja ostin puhelimen, jota olen jo pitkään kuolannut. Vaihdoin samalla numeroa, vaikka sitä ei olisi ollut pakko tehdä. Eleanor on Facebookissa kaverini, mutta hän tuskin käy edes käy siellä, joten no worries.
Mick, Jennifer, Daniel, Joe ja Cindy kävivät viime viikon lauantaina ja meillä oli oikein hauskaa. Pelkäsin, että porukka hajoaa, kun muutan tänne, mutta niin ei onneksi käynyt. Mick ei edelleenkään hyväksy Seania, mutta en minäkään hyväksy Susania, joten tasoissa ollaan.
Cathylla ja Samuelilla olisi ollut mahdollisuus ottaa yhteyttä Seanin vanhempiin ja kysyä, olenko selvinnyt perille, mutta eipä ole kuulunut mitään. Varmaankin siellä pidetään voitonjuhlia…
No, sopivasti viimeinen sivu alkoi. Lopetan tämän päiväkirjan ja aloitan joskus uuden. Hei hei!
Päivän lyriikat: ”’Cause when you are with me, I’m free, I’m careless” (My Sacrifice - Creed)
Torstaina 30.7.2015
Jocelyn Armstrong
Tuli tosi pitkä juttu, ois mukavaa jos lukisitte! :) Jatkoa on luvassa, kunhan saan kirjotettua :))
Uu, minä lukisin mieluusti jatkoa ;3 Jotenkin tää imaisi aika tehokkaasti mukaansa, kun aloitti lukemisen~
VastaaPoista