A different story

Sitä, kuinka nuori tyttö päätyi tuohon kaukaiseen kylään, ei kukaan tiennyt. Se kuitenkin tiedettiin, ettei hän ollut niin kuin muut. Hänellä oli pitkät, mustat kiharat hiukset ja aivan vaaleanharmaat, tunteettomat silmät. Huhuttiin, että tytön isä olisi karkottanut hänet kotoa juuri pelottavien silmien takia. Tyttö ei koskaan hymyillyt, tuijotti vain karmean tyhjillä silmillään.

Tämä kylän kummajainen asui vanhan rouva Anderssonin ylimääräisessä huoneessa talon yläkerrassa. Kerrottiin, että tyttö ei maksanut koskaan itse mitään, mutta postissa tuli joka kuukausi vuokran verran rahaa, ilman lähettäjää ja käteisenä. Tyttö kävi hyvin harvoin kylässä. Yleensä hän vain istui huoneessaan, katseli ikkunastaan ulos tyhjillä silmillään ja odotti jotain. Kyläläiset aprikoivat, mitä tuo "jotain" on, mutta kukaan ei uskaltanut ajatella sitä kovin pitkälle.

Ainoastaan kylän sekatavarakauppias oli kuullut tytön kerran puhuvan pidemmän pätkän. Tyttö oli kertonut lyhyesti, mitä halusi ja käski lähettää laskun antamaansa osoitteeseen. Tämän jälkeen tullessaan ani harvoin kauppaan, tyttö seisahtui tiskin eteen ja odotti, että kauppias toi joka kerran samat asiat ja lasku lähetettiin aina samaan osoitteeseen.

Ensimmäisinä kuukausina kylän asukkaat yrittivät jutella tytön kanssa aina kun häntä näkivät, saada hänet tuntemaan olonsa tervetulleeksi ja kotoisaksi. Tyttö ei koskaan reagoinut mitenkään, tuijotti vain ilmeettömänä, joten asukkaat luovuttivat.

Kyläläiset olivat aivan varmoja, että tyttö oli kuuromykkä, mutta kun kauppias kuuli hänen puhuvan, he joutuivat nielemään sanansa. Tämän jälkeen kyläläiset alkoivat vältellä ja karttaa tyttöä, mikä ei näyttänyt haittaavan häntä ollenkaan, päinvastoin, hän tuli useammin kylään, kun sai olla yksin.

Kun kummajaisen saapumisesta kylään oli kulunut kaksi vuotta, kyläläiset eivät enää huomanneet tytön olemassaoloa. Kuitenkin tytön menneisyys nousi esiin kylän juhlissa, kun kyläläiset kertoivat omia näkemyksiään viime aikojen tapahtumista. Jokaisen juhlan kohokohdaksi oli muodostunut se, kun koko kylän paras tarinankertoja kertoi lapsille ja aikuisille taruja tytöstä, jolla oli lähes värittömät silmät ja mustaakin mustemmat hiukset. Tarinoitsija yhdisteli kertomuksissaan vanhoja kansantaruja ja kyläläisten juoruja. Suurin osa lapsista ei ollut koskaan edes nähneet tyttöä, mutta aikuiset tiesivät kenestä nämä suositut tarinat kertoivat. Yleensä kyläjuhlien jälkeen juorut tytön menneisyydestä lisääntyivät, mutta painuivat unohduksiin piakkoin.

Kylän naisissa tytön mustat kiharat herättivät kateutta, kyläläiset kun olivat enimmäkseen vaaleita. Tämä lisäsi tyttöön kohdistunutta huomiota alkuaikoina, kun hän oli niin erivärinen.

Vielä pari vuotta kului ja tyttö edelleen istui huoneensa ikkunassa odottamassa. Tuli päivä, jolloin tytölle saapui kirje. Kylän kauppias, joka toimi samalla myös kylän postimiehenä, pappina, lääkärinä ja suutarina, toimitti kirjeen tytölle. Tytön huulet nykivät ylöspäin hänen lukiessaan kirjettä ja pysyivät hetken aikaa hymyssä. Kauppias ei ollut uskoa silmiään, kun tyttö hymyili hänelle säteilevästi ja hän oli saada sydänkohtauksen, kun tyttö kiitti häntä sydämellisesti. Tästä riitti kyläläisille puhetta pitkäksi aikaa. Kyläläiset alkoivat myös epäillä kauppiaan mielenterveyttä, tämä kun oli kuullut tytön puhuvan ja nähnyt tytön hymyilevän.

Puoli vuotta kirjeen saapumisesta tyttö istui edelleen joka päivä huoneensa ikkunassa, hienoinen hymy huulillaan ja odotti. Eräänä aamuna varhain tyttö lähti kävelemään kylän keskustaan vievää tietä pitkin. Hän hymyili jokaiselle vastaantulijalle, joka siihen aikaan tohti vielä edes ulos lähteä ja kyläläiset olivat aivan ymmällään. Tyttö kierteli ympäriinsä kylässä ja kurkki jokaiseen puotiin, ravintolaan ja asuintaloon sisälle.
Puolenpäivän aikoihin eräs pieni poika näki kylään olevan tulossa joku hevosella. Se sai kylään aikaan hirmuisen sekasorron, sinne kun ei yleensä kukaan tullut vapaaehtoisesti.

Tyttö istui kylän kapakassa ja kun hän kuuli pojan sanat, hän suorastaan lennähti ulos. Kylään saapui isolla mustalla oriilla mies, jota kukaan kylästä ei tuntenut. Miehellä oli sotilaan puku päällään ja kun hän otti hattunsa päästään, katselemaan kerääntyneet kyläläiset henkäisivät ihastuksesta. Miehellä oli aivan mustat hiukset ja niin haaleanharmaat iirikset, että kauempaa ne näyttivät valkeilta. Tyttö liiteli keveästi miehen käsivarsille ja kyläläiset näkivät kuinka tytöstä tuli kaunis, kun hän hymyili onnellisena. Tyttö ja mies eivät puhuneet mitään, katselivat vain toisiaan.

He muuttivat kylän laitamille asumaan ja heistä tuli nopeasti kylän osa. Heitä ei koskaan nähty puhumassa, vain aivan äärimmäisissa pakkotilanteissa. He olivat yhdessä kummajaisia, mutta kylän asukkaat eivät enää vieroksuneet heitä.

Kukaan ei koskaan saanut tietää, mistä nämä kaksi tulivat tai keitä he olivat. He kuitenkin elivät onnellisina kylässä, eivätkä asukkaat vaivanneet heitä kysymyksillään.

Mitä sinä haluat?

Mitä sinä haluat?
"Haluaisin puhua kanssasi..."
Mitä sinä haluat?
"Se on aivan pieni juttu..."
Mitä sinä haluat?
"Ei mitään vakavaa..."
Mitä sinä haluat?
"Tai on se hieman vakavaa..."
Mitä sinä haluat?
"Mutta älä huolestu!"
Mitä sinä haluat?
"Ethän suutu?"
Mitä sinä haluat?
"Tai voithan sinä suuttua..."
Mitä sinä haluat?
"No, minä kerron sinulle..."
Mitä sinä haluat?
"Oletko aivan varma, että haluat kuulla?"
Mitä sinä haluat?
"Ei minun ole pakko kertoa, jos et halua..."
Mitä sinä haluat?
"Haluan kertoa sinulle, että..."
Mitä sinä haluat?
"...rakastan sinua."

säihkähdyksellä näytetään selviävän... onneksi

Nupulla alkoi yöllä joku ihme tauti, että se oksensi ja sillä oli verinen ripuli. Aamulla oli hyvä, että se juuri ja juuri pysyi pystyssä, eikä se halunnut syödä mitään. Ja tämä tietysti sattuu sunnuntaina ko eläinlääkärit ei ole varsinaisesti auki. Espoosta kuitenkin sitten saatiin päivystysaika ja lähettiin sinne. Nupulla on haimatulehdus ja nyt on melkoset lääkkeet, että se saatas pois. Se myös joutui nesteytykseen, tietenkin kun on koko yön oksentanu. Se oli jännä, toi tiputushommeli, ko se koko liuospussi meni hetkessä ja Nupun karvan alle kerty semmonen jännä kyttyrä, vähän niinkö kamelilla. Ja se kyttyrä oli ihan normaalia, älkääs pelästykö ja se myöskin imeytyi nopsaan sieltä.

Ko ooteltiin aikaa ja käytin Nuppua sen lääkäritalon pihalla, säikähin jo, että nyt se halvaantuu, ko se vaan käveli ja samalla päästi veriripuliaan ja sitte yhtäkkiä kupsahti maahan, eikä enää liikkunu. Sen takajalat ei kantanu ja jouduin kantamaan sen sisälle. Siellä se sitten kuitenkin onneksi alkoi taas kävellä ja pystyin huokasemaan helpotuksesta.

Tänää Nuppu ei saa syyä mitään, mutta huomenna alotetaan sitten varsinainen parantuminen. Voi kuitenkin olla, ettei Nuppu koskaan parane ja se joutuu syömään lääkkeitä koko loppuelämänsä. Mutta jos oltais menty vasta huomenna lääkäriin, vois olla, ettei Nuppu ois selviny ollenkaan... joten onni oli tällä kertaa mukana.

Anteeksi tästä, mutta oli taas pakko...

some cool pics... (again)

Sydän riekaleina, enkä enää ikinä kirjoita mitään!!!

Siis, olen koko hiihtoloman tehnyt Historia 7 -kurssin tutkielmaa aiheesta Armenian kansanmurha ja se poliittisena kysymyksenä nykypäivän yhteiskunnissa, eli Turkissa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Olen aiheen tiimoilta lukenut varmaan 50 eri nettiartikkelia, katsonut yhden dokumentin (josta ei ollut mitään hyötyä) ja lukenut ahkerasti (mutta melko tuloksettomasti) Serafim Seppälän kirjaa Armenian kansanmurhan perintö. Tuo Seppälän kirja on tosi kiinnostava, mutta siinä on niin älyttömän pitkiä ja vaikeita sanoja, joita en ymmärrä, joten eteneminen on hidasta. Ja päätin nyt, etten enää ikinä kirjoita mitään historiallisiin tosiseikkoihin pohjautuvaa asiatekstiä, jossa ei ole pienintäkään joustonvaraa, mutta joudun senkin päätöksen pyörtämään kun menen yliopistoon historiaa ja yhteiskuntaoppia lukemaan.

Hiihtoloma Vuokatissa oli oikein mukava, vaikka kipeä olinkin. (Sehän oli tietysti täysin odotettavissa, tunnollinen oppias kun olen). Meiän mökki oli tosi hieno ja oli helppo käydä koiran kanssa siinä ympäristössä lenkillä. kiiWi kävi uimassa melkeen joka päivä, äiskä ja iskä kävivät hiihtämässä ja mä oli mökissä tekemässä tota tutkielmaa ja kävin välissä Nupun kanssa ulkona. Siellä oli semmonen retkiluistelurata, jossa käytiin pari kertaa luistelemassa, mutta se oli niin kämäsessä kunnossa, ettei luistelu ollu mitenkään mukavaa. Ärsyttävää, kun ottaa huomioon, etten ole päässy koko talvena luistelemaan, ja se on oikeastaan ainoa talvilaji, josta tykkään.

Tällä mun hienolla logiikalla päättelin, että jos käyn kokeilemassa laskettelua Vuokatissa, ei haittaa vaikka kaatuisin ja katkoisin käteni, koska Wanhat tuli ja meni. En tosin ole vielä aivan sisäistänyt, ettei tartte tanssia enää ollenkaan. Viime yönäkin heräsin monta kertaa siihen ajatukseen, että vanhemmille esitettävät tanssit on tulossa ens viikolla. Mistä lienee johtuu?

Ens viikolla on kokeiden palautus, jota innolla odotan, jotta saan tietää, pääsinkö läpi matikasta... Ja muutenkin odotan innolla koulun alkua, että pääsen täältä jumalan selän takaa ihmisten ilmoille. Eniten kuitenkin odotan sitä, että jonain päivänä saan vielä nukkua tarpeeksi, koska nyt koko loman aikana en ole saanu nukuttua univelkoja pois, mikä sapettaa aivan vietävästi... aina on pitäny herätä tekemään jotain vähemmän tärkeää... -.-

Mutta, joo, näemme huomenna koulussa :DD Heipsun !

ding dong...

First of all, pyydän anteeksi tuota aivan kamalaa otsikkoa, mutta olen kertakaikkiaan niin sippi, etten jaksa miettiä mitään kiinnostavampaa...

Mutta sitten siihen, mistä ajattelin puhua. Eli kun minulla tuo migreenilääketutkimus oli tuossa vähän aikaa sitten, se on nyt ohi. Se tutkimuslääke ei auttanut, mutta saattoihan tietenkin olla, että se oli sitten sitä lumelääkettä, mitä yks neljästä potilaasta sai... Nyt sitten viimeisellä kerralla katottiin, että mimmosia lääkkeitä jatkossa voisin käyttää ja mulle tuli tommoset estolääkkeet, jotka tuskin kokonaan estävät migreenikohtauksia, mutta ainakin vähentävät kohtauksien määrää ja harventavat niitä. Ja sitten tuli kahdenlaisia täsmälääkkeitä, mutten niistä sitten tiiä... Oisin halunnu jo alottaa tos estolääkityksen ennen ko Wanhat on, ettei sitten huomenna ois pää kipeä, mutta kun ne alentavat pulssia ja verenpainetta, vois olla että kävis huonosti... Mutta toivomme parasta :)

Ekalla tutkimuskäynnillä multa otettiin se verinäyte ja sitte se lähetettiin Englantiin tutkittavaksi. Lääkäri oli kirjottanu siihen oikein selvästi "Female" ja  nimen. Kuitenkin sieltä oli tullu takasi viesti, että onko nyt aivan varma, että tämä on nainen. Juu, kyllähän mä sen tiiän, että näytän joskus pojalta ja toivonkin joskus olevani poika, mutta kyllä mä kuitenkin ihan tyttö olen... :D

No, ei mulla muuta, hauskoja Wanhoja kaikille jotka niitä tanssahtelee nytte ja sormet ja varpaat ristiin, ettei huomenna ole migreeniä :)

Unista...

Vaikka en pahemmin uskokaan uniin, kuitenkin ajattelin kertoa teille tästä eräästä unesta, jota olen nähnyt kesälomasta lähtien aina silloin tällöin.

Uni alkaa aina samalla lailla, että olen kirkossa ja siellä on paaaaaaaaaaaljon ihmisiä. Tiedän, että olen häissä ja tiedän myös, että ne ovat jonun ystäväni. Olen selvästi, jonkinsortin apulainen (Made of honor, ehkäpä), koska näytän ihmisille istumapaikkoja ja asettelen kukkia. Tähän asti siis ihan mukava uni. Jossain vaiheessa mun pitää alkaa etsiä sulhasta joka on hukassa. Ja joka kerta se sama ruljanssi käydään läpi: ensin kierrän kirkon ympäri, sitten hautuumaalla ja lopuksi selitän jollekkin kiinalaiselle taksikuskille, joka ei osaa suomea eikä englantia, että sulhanen on hukassa. Unesta tekee kamalan se, että tiedän naimisiin menossa olevan henkilön pettyvän pahasti, jos en löydä sulhasta. En halua pilata häitä ja yritän kaikkeni. En kuitenkaan koskaan löydä sulhasta ja se jättää huonon olon, mikä jatkuu vielä sittenkin, kun olen jo tajunnut, että se oli vain unta.

Yleensä en tiedä kenen häissä olen saati sitten kuka sulhanen on. Joskus näen joitain tuttuja ihmisiä yleisössä, mutten muista keitä he ovat. Ainoastaan kerran näin tämän unen, ja naimisiin oli menossa Chichiri ja kadonnut sulhanen oli joku Sammy. Ja kaiken kukkuraksi, minä tiesin tasan tarkkaan minkä näköinen Sammy oli, ja voin edelleen kuvailla hänet, vaikka en ole koskaan edes tavannut koko tyyppiä.

Kokonaisuudessaan uni on hirveän ahdistava. Olen myös kirjoittanut erään runon, joka hieman sivuaa tätä untani. Se löytyy täältä!

No jaa, ajattelin kertoa tästä teille, jos joku innostuu tulkitsemaan tätä mulle :) Oishan se kiva tietää, mitä mikäkin merkitsee ja miksi ihmeessä olen nähnyt tämän unen säännöllisen epäsäännöllisesti jo monta kertaa.