Sydän riekaleina, enkä enää ikinä kirjoita mitään!!!

Siis, olen koko hiihtoloman tehnyt Historia 7 -kurssin tutkielmaa aiheesta Armenian kansanmurha ja se poliittisena kysymyksenä nykypäivän yhteiskunnissa, eli Turkissa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Olen aiheen tiimoilta lukenut varmaan 50 eri nettiartikkelia, katsonut yhden dokumentin (josta ei ollut mitään hyötyä) ja lukenut ahkerasti (mutta melko tuloksettomasti) Serafim Seppälän kirjaa Armenian kansanmurhan perintö. Tuo Seppälän kirja on tosi kiinnostava, mutta siinä on niin älyttömän pitkiä ja vaikeita sanoja, joita en ymmärrä, joten eteneminen on hidasta. Ja päätin nyt, etten enää ikinä kirjoita mitään historiallisiin tosiseikkoihin pohjautuvaa asiatekstiä, jossa ei ole pienintäkään joustonvaraa, mutta joudun senkin päätöksen pyörtämään kun menen yliopistoon historiaa ja yhteiskuntaoppia lukemaan.

Hiihtoloma Vuokatissa oli oikein mukava, vaikka kipeä olinkin. (Sehän oli tietysti täysin odotettavissa, tunnollinen oppias kun olen). Meiän mökki oli tosi hieno ja oli helppo käydä koiran kanssa siinä ympäristössä lenkillä. kiiWi kävi uimassa melkeen joka päivä, äiskä ja iskä kävivät hiihtämässä ja mä oli mökissä tekemässä tota tutkielmaa ja kävin välissä Nupun kanssa ulkona. Siellä oli semmonen retkiluistelurata, jossa käytiin pari kertaa luistelemassa, mutta se oli niin kämäsessä kunnossa, ettei luistelu ollu mitenkään mukavaa. Ärsyttävää, kun ottaa huomioon, etten ole päässy koko talvena luistelemaan, ja se on oikeastaan ainoa talvilaji, josta tykkään.

Tällä mun hienolla logiikalla päättelin, että jos käyn kokeilemassa laskettelua Vuokatissa, ei haittaa vaikka kaatuisin ja katkoisin käteni, koska Wanhat tuli ja meni. En tosin ole vielä aivan sisäistänyt, ettei tartte tanssia enää ollenkaan. Viime yönäkin heräsin monta kertaa siihen ajatukseen, että vanhemmille esitettävät tanssit on tulossa ens viikolla. Mistä lienee johtuu?

Ens viikolla on kokeiden palautus, jota innolla odotan, jotta saan tietää, pääsinkö läpi matikasta... Ja muutenkin odotan innolla koulun alkua, että pääsen täältä jumalan selän takaa ihmisten ilmoille. Eniten kuitenkin odotan sitä, että jonain päivänä saan vielä nukkua tarpeeksi, koska nyt koko loman aikana en ole saanu nukuttua univelkoja pois, mikä sapettaa aivan vietävästi... aina on pitäny herätä tekemään jotain vähemmän tärkeää... -.-

Mutta, joo, näemme huomenna koulussa :DD Heipsun !

ding dong...

First of all, pyydän anteeksi tuota aivan kamalaa otsikkoa, mutta olen kertakaikkiaan niin sippi, etten jaksa miettiä mitään kiinnostavampaa...

Mutta sitten siihen, mistä ajattelin puhua. Eli kun minulla tuo migreenilääketutkimus oli tuossa vähän aikaa sitten, se on nyt ohi. Se tutkimuslääke ei auttanut, mutta saattoihan tietenkin olla, että se oli sitten sitä lumelääkettä, mitä yks neljästä potilaasta sai... Nyt sitten viimeisellä kerralla katottiin, että mimmosia lääkkeitä jatkossa voisin käyttää ja mulle tuli tommoset estolääkkeet, jotka tuskin kokonaan estävät migreenikohtauksia, mutta ainakin vähentävät kohtauksien määrää ja harventavat niitä. Ja sitten tuli kahdenlaisia täsmälääkkeitä, mutten niistä sitten tiiä... Oisin halunnu jo alottaa tos estolääkityksen ennen ko Wanhat on, ettei sitten huomenna ois pää kipeä, mutta kun ne alentavat pulssia ja verenpainetta, vois olla että kävis huonosti... Mutta toivomme parasta :)

Ekalla tutkimuskäynnillä multa otettiin se verinäyte ja sitte se lähetettiin Englantiin tutkittavaksi. Lääkäri oli kirjottanu siihen oikein selvästi "Female" ja  nimen. Kuitenkin sieltä oli tullu takasi viesti, että onko nyt aivan varma, että tämä on nainen. Juu, kyllähän mä sen tiiän, että näytän joskus pojalta ja toivonkin joskus olevani poika, mutta kyllä mä kuitenkin ihan tyttö olen... :D

No, ei mulla muuta, hauskoja Wanhoja kaikille jotka niitä tanssahtelee nytte ja sormet ja varpaat ristiin, ettei huomenna ole migreeniä :)