taas tällaista angstisen nakkimakkaran mutinaa...

"Home is a place where you can be as ugly as you want and no one judges you." ~ Facebook

Niin, että siis anteeksi kuinka? Sitten en näköjään ole vielä löytäny kotia, kun en kerran saa olla tällainen punkero kotona vaan pitää alkaa laihutuskuurille (ja vielä äiskän kans! yksin se viel menis, mut onko pakko äitin kans?). Mukavasti joka ilta on maha kipee, kun vedän vatsaa sisälle, ettei se näyttäis niin isolta äiskän silmissä, ja yritän pitää sitä rentona koulussa, kun kukaan ei ole tuomitsemassa. Toivoisin niin paljon, että voisin muuttaa jo pois kotoa johonki bunkkeriin, ja voisin mussuttaa yksin niin paljon suklaata kuin haluan... yh.

No jaa, eipä mulla muuta tän mahottoman positiivisen postauksen loppuun. Tässä jotain, mitä kirjoitin lauantaiyönä.



Minä... minä olen minä

Katsoessani silmiisi
näen täydellisyyteni kaipuuni
täydellisyyden, jota en koskaan saavuta,
en ilman sinua.
Sinun kanssasi
minun ei tarvitse
olla enempää kuin olen
voin olla rauhassa se kuka oikeasti olen
ilman pelkoa takaisin muottiin pakottamisesta
muottiin, johon niin moni lopulta
jää koko elämänsä ajaksi
koska ei jaksa taistella
yhteisön painostusta vastaan.
Älä anna minun vajota sinne
anna minun olla se kuka olen.
Älä painosta minua,
anna minun olla se kuka olen.
Minäkin annan sinun olla se kuka olet
ilman muottia
ilman painostusta
ole vain ihana sinä.