Jos sinulla olisi paljon kavereita ja useampi hyvä ystävä, olisitko valmis lahjoittamaan heistä yhden sellaiselle, jolla ei ole ystäviä ollenkaan? Ottaisitko tällaisen henkilön kaveriksesi, vaikka muut eivät hänestä ehkä pitäisikään?
Yrittäisitkö ymmärtää ihmisiä, jotka yrittävät auttaa sinua, mutta joille et ole suonut edes yhtä ajatusta? Auttaisitkö heitä silloin, kun he tarvitsevat apua? Voisitko kuvitella illalla miettiväsi, kuka auttoi sinua tänään ja suomaan hänelle muutamia mukavia ajatuksia, kirjoittamaan ne ylös ja lahjoittamaan ne hänelle?
Onko sinun aina pakko miettiä ensimmäisenä itsestäsi ja kertoa mitä pahaa sinulle on tapahtunut? Oletko edes ajatellut, että sinulla on asiat tosi hyvin verrattuna esimerkiksi Afrikassa asuviin: on rahaa, on ruokaa, on puhdasta vettä tuhlattavaksi suihkussa seisomisella?
Voiko hetkellistä huonoa tuulta kutsua masennukseksi? Miethihän hetki henkilöä, jonka elämässä on tapahtunut enemmän pahaa kuin kymmenellä ihmisellä yhteensä. Hän porskuttaa elämässään eteenpäin ja nauttii jokaisesta onnellisesta hetkestä, vailla pienintäkään masennusta.
Onko sinulla tosiaan niin kamala nälkä, että meinaat kuolla? Entäs ne miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, jotka eivät saa päivittäin edes yhtä ruoka-annosta? Miltä heistä tuntuu?
Vai on sinulla kamala olo? Lähdetkö potemaan kotiin tätä kamalaa tautia, joka luultavasti paljastuu joksikin pieneksi, vaarattomaksi väsymykseksi? Oletko koskaan miettinyt ihmisiä, joilla on parantumaton tauti, johon he tietävät kuolevansa joskus, mutta kaikesta huolimatta tekevät töitä ja opiskelevat?
________________________________________________________________
Mietin näitä asioita tänään yksin hyppytunnilla, kun koulu alkoi 9.50 ja olin paikalla jo 8.50. Mulla oli sen verran tylsää, että ajattelin ensin kirjoittaa kirjeen itselleni, mutta ajattelin, että voisin pohtia näitä asioita, joista melko usein tulee valitettua. On kipeä olo ja nälkä, jano tai huono päivä ja siitä yleensä kerrotaan koko maailmalle, jotta muutkin voisivat kärsiä. Itsekin olen melko kova valittamaan joka asiasta ja yleensä alan illalla miettiä, kuinka turhasta asiasta taas olen vetänyt hirveät kilarit ja kadun sitä. Joka ilta myös päätän, että huomenna en valita mistään, mutta se on liian helppoa.
Pyytäisin siis, että alamme kaikki miettiä ensin, ennen kuin päästämme pienen valitusvirren ulos suustamme. Onhan valitus tietenkin rentouttavaa, mutta kohtuus kaikessa :)
Ja lopuksi pyydän anteeksi, kun itsekin olen hirveä valittaja (mitä minä tässäkin tekstissä teen??).
Hyvää yötä !!!
Ps. Ja huomenna ole kavereilleni tonttu ja jaan lahjoja hyvitykseksi siitä, että he ovat jaksaneet minua koko vuoden :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti