perjantai 10. elokuuta 2012

You are sunshine that makes my day...

Niinpä niin, taas nämä viimeiset lomapäivät menee koneella istuen ja musiikkia kuunnellen. En jaksa edes kykkiä Facebookissa vaan katselen YouTubesta hauskoja videoita, joita olen täälläkin linkkaillut ja törmäsin yhteen aivan ihanaan, joka totisesti sai minut hymyilemään, ja sen ajattelin jakaa teidän kanssanne lopuksi. 

Mutta mitäs tässä olisikaan tapahtunut? Olen tämän kesäloman aikana nähnyt kolmen eri kaupungin terveyskeskukset, eli olen käynyt lääkärissä useammin kuin koskaan ennen lomalla. Kaksi kertaa tuon jalan takia ja nyt pari päivää sitten sen takia, että allergia äityi niin pahaksi, etten enää voinut kunnolla hengittää. Olen siis sairas ihminen, toivon että seuraavat viikot sataisi vettä, olisi helpompi hengittää.

Myöskin jalasta ilouutisia, mutta älä lue tätä kappaletta, jos et kestä haavajuttuja yms. Nimittäin, tänä aamuna lähti tuo jalkapohjan rupi pois (jalkapöydän rupi lähti silloin kun Sadelintu oli täällä, milloin se sitten ikinä olikaan :)) ja sieltä tuli mukana pieni kirkkaanvihreä crocsin palanen. Ja tämä merkitsee sitä, että nyt se voi parantua kunnolla, eikä varmaan enää tarvitse olla koko aikaa varomassa, ettei sinne mene mitään möhniä. Nice.

Harmaassa tulevaisuudessa tulee olemaan viikko, jolloin minuun ei saa yhteyttä, mutta siitä ilmoitan myöhemmin ;)

Ja sitten, ennen tuota päivää piristävää videota, JOS SINULLA ON JOTAIN HOMOSEKSUAALISUUTTA VASTAAN, SUKSIPPAS SUOLLE!!!


Otsikko on kappaleesta Personal Soldier ja sen esittää The Wanted.


2 kommenttia:

  1. Itse seuraan tuota Aten blogia ja tsekkaan päivitykset päivittäin. Oli hauska huomata muidenkin tykkäävän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itse en Aten blogia seuraa, mutta Picture Puttosta kyllä :) ja tykkään kovasti (:

      Poista