Kaksi teoriaa elämästäni...

Minulla on nyt kaksi teoriaa.

Ensimmäinen on se, että tämä kaikki (siis koko maailma) on vain oman pääni sisällä, eikä mitään tapahdu oikeasti, olen vain koomassa vuonna 3013 ja uneksin menneisyydestä. Miten päädyin tähän tulokseen? Yksinkertaisesti seuraamalla sivusta eri ihmisten elämää ja päätymällä siihen tulokseen, ettei kukaan voi olla oikeasti niin typerä, joten minun on pakko ollut keksiä kaikki itse. Ehkä olen kuullut tarinoita menneisyydestä, vuodesta 2013, jolloin ihmiset eivät osanneet käyttäytyä fiksusti? Toinen asia, mikä tukee tätä teoriaa on se, ettei kukaan muu oiken tunnu tajuavan, kuinka typeriä ympärillä olevat ihmiset ovat, joten he eivät silloin varmaankaan ole oikeita? Olisipa mukavaa herätä jo, tämä alkaa käydä melko mielipuoliseksi.

Toinen teoriani on se, että koska tämä on nyt mennyt niin mielipuoliseksi, kaiken täytyy olla totta. Eihän minun rakkaat pienet aivoni voi kehitellä edes tällaista hullunmyllyä. Kai? Luulisi, että jos tämä olisi mielikuvitukseni tuotetta, ihmiset olisivat sellaisia kuin heidän haluaisin olevan (edes yksi ihminen!) eikä tuollaisia pässinpäitä... Mielikuvituksellani olisin varmaan luonut itselleni jo ystävän, joka ymmärtäisi mitä pääni (sikäli kuin näin voi sanoa) sisällä oikein liikkuu, eikä kaikki olisi aina sanomassa "Mutta kultapieni, ethän sinä voi noin ajatella." Toisaalta ehkä alitajuntani ei halua minun pääsevän niin helpolla ja tämä on painajaista? Tai sitten tämä kaikki on totisinta totta ja sinä joka vaivaudut tätä lukemaan, olet ihan oikeasti olemassa oleva, ehkä hieman typerä, mutta kuitenkin, etkä mieleni tuottama kuvajainen. Mistä sitä koskaan tietää?


ps. Pitkästä aikaa tuli ihan oikeasti kiinnostava teksti, omasta mielestäni ainakin. (Ja tämä huomautus pilasi koko homman :D)

Hirveä hinku...

Hirveä hinku kirjoittaa, mutta kynä painaa liikaa, enkä saa koneella mitään aikaiseksi.
Hirveä hinku nähdä ihmisiä, mutta junaliput maksaa tuhottomasti, eikä kukaan kerkeä tavata.
Hirveä hinku saada Devicen uusi albumi ja päästä kuuntelemaan ja rentoutumaan David Draimanin ihanan kähinän sekaan, mutta sekin maksaa niin paljon noita "arvokkaita" kolikkoja, etten voi sitä vielä ostaa. (Enkä varmasti lataa sitä netistä, haluan saada sen levynä!)
Hirveä hinku mennä ulos, mutta on kamala sää.
Hirveä hinku saada jotain hyvää syötävää, mutta kauppa on niin kaukana.
Hirveä hinku kutsua ihmisiä tänne viettämään päivää minun kanssani kun muu perhe on poissa, mutta se on niin kamala vaikeaa...
Hirveä hinku saada töitä, mutta en ole koskaan ollut onnekas arpapeleissä.

***

I'm not here to complain
My job is to tell you
We must have fun
Before we die
The day is closer everyday

Tästä ei voi olla nauttimatta!

Hei (pitkästä aikaa!)

Kävin maanantaina parturissa ja hiuksia lähti oikein mukavasti. Alun alkaen hiukset ylettyivät olkapäiden yli ja nyt ohimoilla on sänki ja päällä reilut kolme senttiä tai jotain semmoista... Eli tosiaan lähes koko tukka lähti iloisesti. Äiti värjäsi eilen tämän tummanruskeaksi, koska se meni niin vaaleaksi, kun tummat latvat lähti. Huomasin suihkusta tullessani erään mukavan yksityiskohdan: en tarvitse enää hiustenkuivainta/fööniä/mikä-lie-kapistus-on-josta-tulee-lämmintä-ilmaa-ja-joka-kuivattaa-hiukset! Pyyhe riittää! Mummini mielestä näytän vähän Antti Tuiskulta, ja tässä tapauksessa en pane pahakseni. Toisaalta herra Tuiskun kuontalo ei ole lähelläkään omaani, mutta aivan sama. kiiWin mielestä näytän eräältä sukulaiseltani (?), joka yllättäen on myös poika... No aivan sama :)
Olin kaupassa ostamassa vahaa, että saan tuon "irokeesin" hoideltua aamuisin pystyyn ja koska hiustuotteet ovat samassa hyllyvälissä, kuin karkit, himoitsin siinä samalla karkkia itselleni :) Siihen tuli pieni poika, mitä luultavimmin 5-vuotias, joka oli saanut luvan valita itselleen tikkarin. Tämä poika katsoi minua niin pelokkaan ihmettelevästi. Tällä isolla tytöllä kun on "irokeesi" (en tiedä miksi tätä kutsuisin) ja kädessä cola-pullo, toisessa kädessä hiusvaha ja karkit houkutteli kovasti. Poika jäi vain katsomaan suu auki ja tikkarin valinta jäi. Hymyilin varovan iloisesti hänelle, ettei jäisi mitään traumoja (yleensä jos on inha pikkupenikka, näytän sen melko avoimesti, tämä ei kuitenkaan ollut inha :)) Kuitenkin pojan äiti tuli hirveällä vauhdilla ja ohjasi pojan kauas minusta koko ajan hokien "Tulepas, mennään, tule, valitse tikkari..." Aloin miettiä, että pelkäsikö äiti, että olen joku pahis, joka tekee jotain pahaa hänen pojalleen? Kuitenkin pikkupoika oli hirveän suloinen, kun piti äidin kauppakassia siinä kassahihnan telineellä, vaikka ei edes kunnolla yltänyt sinne :3 Heidän jälkeensä kauppajonossa oli toinen äiti ja poika. Poika kiipeili ruokien päällä liukuhihnalla, eikä äiti tehnyt elettäkään kieltääkseen. Kassaneiti yritti turhaan saada poikaa pois. Äiti ei edes pakannut kauppatavaroita vaan tuijotti jonnekin... Meinasin itse nostaa pojan niskavilloista lattialle, mutta hillitsin itseni kuitenkin. Ei ollut ollenkaan niin kiva pikkupoika kuin se toinen (vaikka sen äiti ei selvästikään pitänyt minusta :D) [hyvin epäselvä ja poukkoileva juttu, anteeksi]

Toivoisin kovasti, että minulla olisi kuva hiuksistani, mutta valitettavasti ei ole. Mutta yritän laittaa joskus, ja jos joku haluaa nähdä tämän livenä, ilmoittakaa, niin saan hyvän tekosyyn lähteä ihmisten ilmoille :)

Ja lopuksi kappale, johon nyt olen ihastunut. Ottakaa huomioon, että video on live-versio. Ja jokainen menee nuotilleen! Tällaista laulua on ilo kuunnella, eikä mitään nuotin vierestä kiikaamista :) Kappale on ranskaksi, Notre Damen kellonsoittaja -musikaalista.

Ps. Oletko koskaan kuullut bändistä kuin Device? Suosittelen!