Kun tänään aamulla toisen kerran kauniin elämäni aikana otin tuon 1600 mg kerralla särkylääkkeitä (älkääs huoliko, se on aivan lääkärin määräämä määrä, en tosin ota noin paljon kuin äärimmäisissä tilanteissa, nyt sellainen oli päällä) tunsin kuinka se heti alkoi vaikuttaa. Yläkertaan oli hirmuisen vaikea päästä takaisin peiton alle nukkumaan, kun jalat tuntuivat hirvittävän raskailta ja väsytti. Pääsin kuitenkin hienoisen hoippumisen jälkeen turvallisesti sänkyyn ilman suurempia törmäilyjä. Mutta siis, mikä nyt oli niin outoa, että tästä pitää jauhaa teille? Se, että makasin (en tiedä menikö siinä monta tuntia vai vain pari minuuttia) silmät sepposen selällään, tajusin koko ajan mitä näkökentässäni tapahuu (näin seinän, unileluni jalan [naurakaa vain, mulla on unilelu] ja pinkin lakanani) mutta kuitenkin en ollut hereillä. Päässäni kuulin selvästi ääniä, joita en ensin tajunnut, jotka sitten myöhemmin alkoivat selkiytyä (tähän välii huomautan myös, etten ole menettänyt järkeä, äänien kuuleminen pään sisällä migreenikohtauksen aikana on aivan normaalia minulle). Niin nuo äänet tulivat jostain alitajuntani pohjukoista, ne olivat muistoja. Siellä oli Paraisten ajoilta, Espoon ajoilta ja nykyisten seutujen ajoilta. Kuulin selkeästi taas nuo sanat 6. luokan opettajani suusta, joita olen kovasti yrittänyt unohtaa "Niin, minun korviini on kantautunut sellaista tietoa, ettet anna luokkamme tyttöjen pukeutua rauhassa, vaan katselet kun he vaihtavat vaatteitaan." oli myös ne ihant sanat, jotka sain kuulla 5. luokan opettajan suusta, kun olin muuttamassa pois "Meille tulee ikävä sinua, toivottavasti pääset tulemaan kylään, että näemme sinua vielä. Emme halua unohtaa sinua, olet osa tätä luokkaa." ja sitten sen onnen päivän sanoja, kun tulin ensimmäistä kertaa tutustumaan uuteen yläasteeseeni puolen vuoden helvetin jälkeen, kun eräs ihana ihminen puhui kokonaiset 15 minuuttia MINULLE ja kyseli minulta asioita, ketään ei ollut kiinnostanut minun asiani puoleentoista vuoteen (tosin tämä on liioittelua, olihan Sukka kutosella rinnakkaisluokalla ja kaksi ihanaista poikaa yläasteella, mutta kuitenkin).

Mistä lienee tämä valveuni johtuneen, ja miksi se tuli juuri nyt. Olinko niin pilvessä tuon särkylääkemäärän takia vai olinko jotenkin muuten vain rentoutunut tarpeeksi, päästääkseni muistot valloilleen? Kuitenkin tämä oli outo kokemus, ehkä once in a lifetime, ja pelottava, koska en voinut liikkua, enkä oikein lopettaa kesken muistojen virtaa... Sen jälkeen jossain vaiheessa olen nukahtanut onnelliseen unettomaan uneen ja heräsin äskettäin, kello 16.15. Siinä meni sitten tämä päivä... Hups (:

Eilisestä haluaisin vielä kiittää Sukkaa (en osaa kirjoittaa sitä hienoa nimitystäsi vielä oiken, lupaan kyllä opetella :D) ja Sadelintua, oli ihanaa nähdä teitä pitkästä aikaa, ja nyt kun te olette saaneet tuliaisenne, voin jonain päivänä laittaa kuvia Kreetan matkalta tänne :))

Nyt alan innoissani odottaa, että kiiWi saapuu kotiin ja tuo minulle suklaata, koska minulla on hirveä makeannälkä. Heipsun!

ps. Mulla olis niitä ilmaisia puheluita, mutta kun en osaa puhua puhelimessa kuin korkeintaan 15 minuuttia, joten ne on aivan turhaan. Jos jollekin iskee kuitenkin hirveä puhekaverin puute, mulle voi ilmoittaa niin soitan sitten :)))